Pyörteet vain voimistuvat virtausteknologian Neleksen myyntihankkeissa, mikä on ajanut piensijoittajat ymmälleen tai paremminkin hämilleen. Neleksen osakkeiden myynti ruotsalaiselle Alfa Lavalille on lykkääntynyt viikkotolkulla eteenpäin. Paperikoneista tunnetun Valmetin taseesta voi päätellä, että yhtiö pystyy ostamaan Neleksen, mutta ei ehkä ilman kumppania.
Jos Valmet ja Neleksen hallitus eivät löydä vastakaikua, saattaa ratkaisu Neles-pelissä kaatua valtion sijoitusyhtiö Solidiumille, joka taas myi Neles-osakkeensa Valmetille.
Analyytikko, KTM Henri Elo laskee, että Valmetin nettovelka on Neleksen osake-ostojen jälkeen kohonnut noin 210 miljoonan euron tasolle. Omia pääomia oli runsaasti eli noin 970 miljoonaa euroa kesäkuun lopussa.
”Valmet joutuisi sijoittamaan vielä noin 1,23 miljardia euroa, mikäli yhtiö haluaa ostaa loput eli 70,5 prosentin osuuden Neleksestä ruotsalaisen Alfa Lavalin tarjoushinnalla”, Elo toteaa.
Valmet omistaa nyt ostojensa jälkeen noin 29,5 prosenttia Neleksen osakkeista.
Valmetin luvuista voi Elon mukaan poimia vielä, että kohtuullinen eli sadan prosentin nettovelkaantuminen suhteessa omiin pääomiin sallisi noin 750 miljoonan euron lisäsijoituksen Neleksen osakkeisiin. Sijoitus nostaisi nykyhinnalla Valmetin osuuden noin 72 prosentin tasolle venttiiliyhtiö Neleksestä.
”Valmet voisi tehdä kilpailevan ostotarjouksen Neleksestä ilman, että nettovelkaantuminen nousee reilusti yli 150 prosentin tason.”
Elon mukaan operaatiota olisi vaikea rahoittaa ilman yhteistyötä Neleksen hallituksen tai jonkun muun ulkopuolisen tahon kanssa.
Valmet sijoitti ensin noin 180 miljoonaa euroa Neles-osakkeisin, jotka yhtiö osti valtion Solidiumilta.
Solidium asetti syystä tai toisesta ehdon, että Valmet ei saa myydä Soldiumilta ostettuja Neles-osakkeita ilman lupaa 12 kuukauden aikana. Solidium omistaa nyt noin 11 prosenttia Valmetista.
Alfa-Laval on tarjonnut Neleksen osakkeesta 11,50 euroa, mikä tekee kauppahinnaksi 1,7 miljardia euroa.
Ja myöhemmin Valmet hankki pörssistä noin 250 miljoonalle eurolla Nelestä. Ostohinta Neleksen osakkeelle liikkui keskimäärin noin 9,5 – 10 euron tasossa Valmetille. Lukuihin kuuluvat myös Solidium-ostot.
Neleksen hallitus on toistamiseen korostanut osakkeiden myyntiä Alfa Lavalille. Ruotsalainen Christer Gardellin hallinnoima Cevian puoltaa Alfa Lavalin tarjousta. Kannanotoista voi päätellä, että Neleksen hallitus ei ainakaan toistaiseksi avaa ovia Valmetille.
Metson historian kulku peilaa myös Valmetin asemaa Neles-kamppailussa.
Valmet irtaantui omaksi pörssiyhtiökseen Metsosta, josta tuli myöhemmin Metso Outotec. Sitten virtausteknologian Neles meni pörssiin.
Yhtenä suuren liikkeenä voi pitää operaatiota, jossa Valmet osti Metsolta Automation liiketoiminnan. Automation juoksutti Metson aikana uutta teknologiaa ja digiä eteenpäin konsernitasolla aina silloista Flow Controlia eli nykyisen Nelestä myöten.
Alansa globaalistikin johtavan yhtiön eli Automationin antia voi siirtyä Neleksen oston myötä Alfa Lavalille.
Melkoinen pyörre on käynyt myös virtausteknologian yrityskaupoissa. Esimerkiksi amerikkalainen Emerson maksoi vuosina 2016-2017 noin kolme miljardia euroa sveitsiläisen Pentarin Valves ja Control -liiketoiminnasta, joka teki ostohetkellä noin 1,7 miljardin euron liikevaihtoa.
Emerson teki viime tilikaudella Automation-Solutionissa noin 11 miljardin euron liikevaihdolla 16 prosentin liikevoiton.
Yrityskaupat tuovat samalla esiin Valmet Automationin virtausteknologian syömähampaana.
Toisen amerikkalaisen FlowServen Control Division-liiketoiminta saavutti 12 kuukauden mittaisella tilikaudella noin 1,1 miljardin euron liikevaihdon, josta irtosi noin 16 prosenttia liikevoittoa. Yhtiö hankkii noin kolmanneksen liikevaihdostaan öljy- ja kaasuteollisuudesta.
Neleksen vuositason liikevaihto on ollut noin 680 miljoonaa euroa. Liikevoitto on liikkunut noin 15 prosentin pinnassa. Yhtiö aikoo nostaa tilauskertymänsä yli miljardin euroon vuoteen 2025 mennessä, mikä vastaa nyt FlowServe Controlin tasoa.
Neleksen hallitus on asettanut tavoitteeksi noin 15 prosentin liikevoiton tason.