Ekonomisti USA:n työllisyysluvuista: “Valitettavasti olemme menossa huonompaan suuntaan”

Maailman suurimman talouden elpyminen koronakriisistä koki torstaina takaiskun.
seiväshyppy rima urheilija tulosodotukset tulospettymys epäonnistuminen talous sijoittaminen seiväshyppy rima urheilija tulosodotukset tulospettymys epäonnistuminen talous sijoittaminen

USA:n uusien työttömyyskorvaushakemusten määrä kasvoi viime viikolla ekonomistien odotuksia enemmän.

Yhdysvaltojen työministeriön mukaan viikon aikana uusia hakemuksia tuli noin 853 000. Lukema ylitti selvästi edellisviikon 716 000 hakemuksenmäärän. ekonomistien konsensusennuste oli 725 000 hakemusta, eli toteutunut lukema oli odotettua heikompi.

Työttömyyshakemusten lukemat kertovat karua kieltä siitä, että Yhdysvallat on vielä kaukana ennen koronaa vallinneesta työllisyystilanteesta. Viikottaisten työttömyyshakemusten määrä oli viime viikolla nelinkertainen ennen pandemia-aikaa vallinneeseen tasoon verrattuna.

Pantheon Macroeconomics -yhtiön ekonomisti Ian Shepherdson kirjoittaa raportissaan, että hän oli odottanut työllisyystilanteen kääntyvän huonompaan suuntaan.

Työttömyyshakemusten kasvu palauttaa lukemat hälyttävälle nousevalle trendille, Shepherdson toteaa. Hakemusten määrä nousee samansuuntaisesti uusien palvelualoja koskevien koronarajoitusten kanssa.

Työllisyystilanne tulee heikkenemään edelleen, arvioi ING-yhtiön ekonomisti James Knightley.

”Valitettavasti seuraavien kuukausien aikana tilanne pahenee. Pelkäämme pahoin, että Cocid-19-tartuntaluvut kasvavat kiihtyvällä vauhdilla”.

Knightleyn mukaan koronatartuntojen leviäminen on johtamassa siihen, että kuluttajat äänestävät jaloillaan. Ravintolakäynnit ovat romahtaneet ja hotellivaraukset ovat alhaisimmalla tasollaan sitten viime toukokuun. Lisäksi matkailu USA:n sisällä on vähentynyt.

Nämä tietävät hotelli- ja ravintola-alan työllisyyden heikentymistä entisestään, ekonomisti varoittaa.

Jenkkifutuurit ovat perjantaina noin kello 14.00 laajasti laskussa. Työttömyystilastojen lisäksi markkinoille paineita luo se, ettei USA:n kongressi ole vieläkään päässyt yksimielisyyteen seuraavasta elvytyspaketista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
puumuovi Orthex Woodly keittiötuotteet

Suomalaisyritykset toivat kauppoihin maailman ensimmäiset puumuovista valmistetut keittiötuotteet

Seuraava artikkeli
kerrostalo Helsinki asuminen rakennus asuntomarkkinat talous

Ekonomisti: Asuntomarkkinoiden kehitys näyttää vahvalta vuonna 2021