Rakennusyhtiö YIT tulosvaroittaa – vuoden 2020 liikevoitto jää alle puoleen edellisvuodesta

Konsernin oikaistun liikevoiton odotetaan olevaan noin 80 miljoonaa euroa vuonna 2020.

YIT on päivittänyt Mall of Tripla -sijoituksen käyvän arvon koronaviruspandemian myötä kasvaneiden markkinoiden tuottovaatimusten vuoksi. Muutoksella YIT arvioi olevan noin 16 miljoonan euron negatiivinen vaikutus yhtiön neljännen vuosineljänneksen tulokseen.

YIT päivittää näin ollen vuoden 2020 tulosohjeistuksensa ja odottaa vuoden 2020 konsernin oikaistun liikevoiton olevan noin 80 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2019 oli 165 miljoonaa euroa.

Aiemmin YIT odotti vuoden 2020 konsernin oikaistun liikevoiton olevan välillä 90 – 110 miljoonaa euroa.

Operatiivisesti YIT:n neljäs vuosineljännes sujui yhtiön mukaan odotusten mukaisesti. Erityisesti Asuminen Suomi ja CEE sekä Asuminen Venäjä -segmenttien tuloskehitys on ollut hyvä, ja näiden liiketoimintojen koko vuoden tulosten odotetaan olevan vahvat.

Viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä YIT:n oikaistu liikevoitto laski 16 miljoonaan euroon edellisvuoden 26 miljoonasta eurosta. Toimitilat-segmentin tulosta rasittivat Tripla-projektin tuotto- ja kustannusarvioihin liittyvä 18 miljoonan euron kateheikennys sekä vaihto-omaisuuteen tehty seitsemän miljoonan euron alaskirjaus.

Rakennusyhtiö jatkaa toimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi, pääomatehokkuuden lisäämiseksi ja taseen vahvistamiseksi. Se on aloittanut Norjan infraliiketoimintansa alasajon valmistelun ja allekirjoitti ehdolliset sopimukset tonttien myynnistä kolmannella vuosineljänneksellä.

Tulosraportin yhteydessä YIT:n väliaikainen toimitusjohtaja Antti Inkilä totesi, että yhtiön näkymät vuoden 2020 lopulle ovat selkeytyneet vahvan asuntomyynnin, hyvän varaustilanteen ja työmaiden suunnitellun etenemisen ansiosta.

YIT:n osake saa tällä hetkellä neljältä analyytikolta ostosuosituksen. Osakkeen konsensuksen mukainen tavoitehinta on 6,13 euroa, mikä on selvästi yli tämän hetken 4,9 euron kurssinoteerauksen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, talo asunnot omakotitalo

Kiinteistövälittäjät: Asuntomarkkinoilla on nyt kysyntää uudemmille omakotitaloille ja perheasunnoille

Seuraava artikkeli
Henrik Husman Helsingin pörssi Nasdaq OMX

Helsingin pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman: "Uusi vuosi vauhdittaa uusia pörssilistauksia"