Suomen Kiinteistövälittäjät ry:n kyselyssä kiinteistövälittäjät ovat antaneet markkinaennusteensa alkuvuodelle 2021. Katsaus sisältää ennusteen vuokra-asuntomarkkinoista.
”Vuosi 2020 jää historiaan siitä, että asuntokauppa kävi historiallisen vilkkaasti huolimatta koronaepidemiasta. Korona enemmänkin vahvisti kauppaa kuin hidasti sitä”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Normaalina vuonna asuntokauppa hiljenee viimeistään joulun alusviikolla. Joulukuussa 2020 kauppa kävi kuitenkin ennennäkemättömään tahtiin. Korona näkyy silti asuntokaupassa myyjien empimisenä.
Ostajat ovat vahvasti liikkeellä ja myyntiajat ovat lyhyitä oikein hinnoitelluissa asunnoissa. Kovin kysyntä on uudemmista omakotitaloista ja muista perheasunnoista kautta maan.
”Asuminen on perusturvaa ja erityisesti poikkeusolot ovat nostaneet omassa asunnossa asumisen jälleen tärkeimmäksi tavoitteeksi monille toki oman terveyden jälkeen”, toteaa SKVL:n toimitusjohtaja toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Vahvaa kasvua odotettavissa asunto- ja loma-asuntokaupassa
SKVL ennustaa omakotitalokaupan sekä loma-asuntokaupan kasvavan 4 – 6 prosenttia alkuvuonna 2021. Jopa loma-asunnot käyvät kaupaksi normaalia enemmän talvesta huolimatta.
”Normaalina talvikautena loma-asuntoja myydään varsin vähän. Nyt kuitenkin lauha talvi ja kova kysyntä on aiheuttanut monelle mökin myyjälle yllätyksen, kun kauppa toteutuikin välittäjän avulla nopeasti”, kertoo Mannerberg.
Mannerbergin mukaan on odotettavissa on jälleen vilkas loma-asuntokauppavuosi. Vuonna 2020 SKVL:n jäsenyritysten kautta myytiin jopa yli 40 prosenttia enemmän mökkejä kuin edeltävinä vuosina.
Ympäri Suomen olemme saaneet raportteja siitä, että yhä enemmän ollaan kiinnostuneita suuremmista asunnoista, joissa on omaa pihaa ja mahdollisuus etätyöhön.
”Uskon että etätyö jää useille pysyväksi vaihtoehdoksi koronan jälkeenkin, kuitenkin siten että asunnon pitää olla järkevällä etäisyydellä työpaikasta, jotta osan viikosta voi viettää työpaikalla”, toteaa Mannerberg.
”Pienempien kuntien tilaisuus on nyt tässä. Mikäli palvelutaso ja liikenneyhteydet säilyvät paikkakunnilla, on positiivinen muuttoliike mahdollista.”
Edelleen yli 85 prosenttia välittäjistä raportoi, että pankkien palvelutaso huononi tai pysyi ennallaan loppuvuonna 2020.
”Ymmärrämme, että voimakas markkinoiden kasvu ja lainojen kysyntä on ollut haasteellista pankeille. Kärsijöinä ovat kuitenkin nyt heidän asiakkaansa eli asuntojen ostajat ja myyjät. Toivomme hartaasti, että asia saadaan kuntoon alkuvuonna, jotta tämä selvä asuntokaupan hidaste saadaan pois päiväjärjestyksestä”, toteaa Mannerberg.
Vuokra-asuntojen kysyntä pysyy ennallaan
Vuokra-asuntojen kysynnän odotetaan kasvavan noin kolme prosenttia. Opiskelijoiden etäopiskelu vaikuttaa edelleen laskevasti kysyntään.
Koronan väistyessä kiinteistövälittäjien ennuste on, että tilanne normalisoituu vuoden mittaan. Vuokra-asuntotarjonnan normaalia suurempi määrä vaikuttaa kuitenkin siten, että vuokrien suuruudessa odotetaan lievää laskua.
Vuokramarkkinoilla jatkuu huonokuntoisten vuokra-asuntojen huonompi kysyntä. Hyväkuntoistenkin vuokra-asuntojen tarjonta on suurempi kuin normaalitilanteessa.
Kiinteistövälittäjien mukaan sijoittajamarkkinoilla suurta hämmennystä aiheuttaa valtionvarainministeriön kaavailut yhtiö- ja peruskorjauslainojen vähennysoikeuden poistamisesta. Toteutuessaan vaikutukset vuokra-asuntomarkkinoihin voisivat olla yllättävät ja aiheuttaa voimakkaan vuokrien korotuspaineen yksityisille vuokranantajille.