Monet yrittäjät eivät luota työeläkejärjestelmään. Suomen Yrittäjien vuonna 2017 teettämän kyselyn mukaan yrittäjät pitävät yrittäjien työeläjärjestelmää kalliina ja kankeana.
Vuonna 2016 yrittäjä Harri Vuorenpää herätti huomiota laskelmillaan, joilla hän pyrki osoittamaan YEL-maksujen kalleuden.
”Kun maksan kiltisti eläkeyhtiölle tuon 440 euroa joka ikinen kuukausi siihen saakka kunnes pääsen tavoite-eläkeikääni (69,6 vuotta), saan eläkettä 1269 euroa kuukaudessa. Olen nyt 33-vuotias, eli toisin sanoen maksuvuosia on edessä vielä n. 36 vuotta eli maksettavaa tulee yhteensä n. 190 000 euroa”, Vuorenpää kirjoitti blogissaan.
Yrittäjien eläkejärjestelmään liittyvien epäluulojen vuoksi monet yrittäjät vakuuttavat itsensä matalalla työtulolla, mikä johtaa siihen, että heidän sosiaaliturvansa taso jää myös matalaksi. Kyselyn mukaan jopa kaksi kolmesta yrittäjistä alivakuuttaa itsensä lain edellyttämään tasoon nähden ja puolet myös todellisiin tuloihinsa nähden. Näin yrittäjät toimivat, koska eivät koe saavansa rahoilleen vastinetta.
Jos yrittäjä vakuuttaa itsensä nykyisen pakollisen eläkevakuuttamisen alarajan mukaan, eläke jää pienemmäksi kuin takuueläke, jonka kaikki saavat joka tapauksessa ja työuran aikaiset etuudet ovat parhaimmillaankin perusturvan suuruisia.
Suomen Yrittäjät esittää, että yrittäjän pakollisen eläkevakuuttamisen alarajaa tulisi nostaa nykyiseltä rajalta. Vuonna 2020 alaraja on hieman alle 7960 euroa.
Finanssialan varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari epäilee, että yrittäjien eläkevakuutuksella on yrittäjien keskuudessa huono maine, koska vertailukohteena näyttää olevan maksujen sijoittaminen esimerkiksi sijoitusrahastoon tai oman yrityksen toimintaan.
Tällainen vertailu ei Kivisaaren mukaan ole mielekäs.
”Vertailussa unohtuu ainakin se, että YEL on paljon muutakin kuin säästöä vanhuuseläkeaikaan. Se antaa turvaa työkyvyttömyyden ja kuoleman varalta. Lisäksi sen mukainen työtulo on pohjana laskettaessa muita sosiaaliturvaetuuksia, kuten sairaus- ja työttömyyspäivärahaa”, Kivisaari toteaa.
Kivisaaren mukaan yrittäjien työeläke ei ole sijoitus, vaan se on vakuutus.
Kivisaaren mielestä olennaista on silloin kysyä, aikooko yrittäjä koko uransa ajan pysyä niin alhaisella tulotasolla, että takuueläke on parasta, mitä hän voi tavoitella. Samoin yrittäjän kannattaa kysyä itseltään, mitä tapahtuu pahan päivän sattuessa.
Erityisesti työkyvyttömyyden, sairastumisen ja kuoleman tilanteissa korostuu vakuutuksen idea keskinäisestä riskin jaosta.
YEL-vakuutusta esitetty kehitettäväksi niin, että vakuuttamisen alarajaa pitäisi korottaa, jotta vakuuttaminen olisi kannustavaa ja sijoituksena hyödyllistä.
Kivisaaren mielestä tämä ajatus on väärä. Hänen mukaansa alarajan korottamisen sijaan yritystoiminnan keston vähimmäisaika on poistettava ja euromääräinen alaraja asetettava samalle tasolle kuin työntekijän eläkevakuutuksessa. Työntekijän eläkevakuutuksessa työnteko vakuutetaan ilman ajallista kestoa ja kaikki maksettu palkka hyvin pienestä vähimmäisrajasta lähtien lasketaan mukaan.
Kivisaari muistuttaa, että alun YEL-maksujen alhainen karttuma luo pohjan, jolta vanhuuseläketurva aikanaan nousee yli takuueläkkeen. Yrittäjä tulee kohtuullisella tasolla tällöin myös mukaan muun sosiaaliturvan piiriin.
