Positiivinen tulosvaroitus kiihdyttää Incapin osakekiitoa – kova ja kannattava kasvu jatkuu

Incap nosti vuoden 2021 liikevaihto- ja liikevoittoennusteitaan. Incapin kasvunäkymät ovat tällä hetkellä erinomaiset.
Incap sopimusvalmistaja elektroniikka Incap sopimusvalmistaja elektroniikka
Lähde: Incap Oyj.
Incap osakekurssi sopimusvalmistaja elektroniikka pörssi sijoittaminen

Incapin eilinen tulosvaroitus antoi vahvistusta sille, että yhtiö tulee jatkamaan tänäkin vuonna kannattavan kasvun tiellä. Viime vuoden taloudelliset tunnusluvut olivat kaikilta osin väkevät.

Incap on globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Hong Kongissa, ja sen palveluksessa on noin 1 900 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.

Yhtiö julkisti keskiviikkona positiivisen tulosvaroituksen. Incap arvioi nyt, että yhtiön liikevaihto, oikaistu liikevoitto ja liikevoitto vuonna 2021 ovat selvästi suurempia kuin vuonna 2020. Aiemmin yhtiö arvioi, että vuoden 2021 liikevaihto ja oikaistu liikevoitto ovat suurempia kuin vuonna 2020.

Kannattavan kasvun kulmakerroin siis nousee.

Liikevaihto- ja liikevoittoennusteen noston taustalla vaikuttavat Incapin Intian liiketoiminnan vahva kehitys ja tehtaiden laajennuksen käyttöönotto, joka on edennyt arvioitua nopeammin. Myös asiakkaiden ennusteisiin ja yhtiön liiketoiminnan kehityksestä tekemiin arvioihin liittyvä näkyvyys on parantunut aiemmasta.

Arviot perustuvat oletukseen, ettei koronaviruspandemiatilanteessa, valuuttakursseissa tai komponenttien saatavuudessa tapahdu merkittäviä muutoksia, ja ne pohjautuvat sekä Incapin asiakkaiden ennusteisiin että yhtiön omaan arvioon liiketoiminnan kehityksestä.

Incapin viime vuosi oli vahvaa kasvua. Liikevaihto kasvoi peräti 50 prosenttia 106,5 miljoonaan euroon edellisvuoden 71 miljoonasta eurosta. Liikevoitto nousi 12,6 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin liikevoitto oli 10,1 miljoonaa euroa.

Liikevaihdon kasvu johtui kuitenkin etupäässä AWS Electronics Groupin ostosta, mutta toisella vuosipuoliskolla yhtiö kasvoi myös vahvasti orgaanisesti.

Toimitusjohtaja Otto Pukk kertoi tilinpäätöksen yhteydessä, että kannattavuuden parantuminen johtui ennen kaikkea Intian tehtaan posiivisesta kehityksestä ja osaltaan myös AWS:n onnistuneen integraation tuomista synergiavaikutuksista.

Incapin sijoitetun pääoman tuotto oli viime vuonna lähes 35 prosenttia.

Inderesin analyytikko Joonas Korkiakoski arvioi, että päivitetyn ohjeistuksen ansiosta Incapin kuluvan vuoden kysyntänäkymä vaikuttaa oikeinkin hyvältä. Näkymää tukee myös teollisuuden eri osissa toimivien yhtiöiden viimeaikainen uutisvirta, kuten esimerkiksi ABB:n positiivinen tulosvaroitus ja pohjoismaalaisten verrokkiyhtiöiden tuloskommentit.

”Myöskään komponenttien saatavuustilanne ei ainakaan toistaiseksi näytä yhtiön tekemistä olennaisesti hidastaneen. Päivitämme näkemyksemme ja lähivuosien ennusteemme ajantasaisiksi tiistaina julkistettavan Q1-raportin jälkeen”, Korkiakoski toteaa Inderesin raportissa.

Analyytikon mukaan Incapin viime vuoden lopetus oli hurja ja tähän vuoteen yhtiö pääsi lähtemään sekä vahvan tilauskannan että Intian valmistuneen tuotantolaitoslaajennuksen tuoman uuden kapasiteetin turvin. Myös aiemmilta ongelmilta on nyt vältytty.

”Tänä vuonna yhtiö ei ole myöskään kärsinyt vertailukauden loppupuolella käynnistetyistä tuotantolaitossuluista ja niiden aiheuttamista liikevaihtolovista. Tätä taustaa sekä AWS:n hankinnasta vielä yhdelle kuukaudelle tulevaa epäorgaanista potkua mukaillen odotamme Q1:n liikevaihdon kasvaneen 26 % 30,5 MEUR:oon.”

Myös pitemmän aikavälin näkymät vaikuttavat positiivisilta.

”Yhtiön perustekemisen taso on tavattoman hyvässä kuosissa, asiakasportfolio on arviomme mukaan laadukas ja omaa tuotantokapasiteettia on vahvistettu kohdennetuin investoinnein. Lisäksi yhtiöllä on runsaasti taloudellista liikkumatilaa strategian epäorgaanista toteuttamista ajatellen. Yhteen liitettyinä nämä palaset muodostavatkin mielestämme vallan mainion arvonluontialustan.”, Korkiakoski toteaa.

Inderesin suositus Incapin osakkeelle on lisää ja osakkeen tavoitehinta on 27 euroa. Inderes odottaa yhtiön oikaistun osakekohtaisen tuloksen nousevan viime vuoden 1,87 eurosta 2,1 euroon tänä vuonna. Ensi vuoden ennuste on jo lähes 2,3 euron osakekohtainen tulos.

Inderesin tämän vuoden tulosennusteella Incapin P/E-kerroin on kohtuullisen alhainen kasvuosakkeelle, vain 14,3x.

Incapin osake kipusi keskiviikkona positiivisen tulosvaroituksen siivittämänä lähes 10,5 prosenttia yli 30 euroon.

Incap julkaisee tammi-maaliskuun tulosraporttinsa 27. huhtikuuta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Finanssialan varatoimitusjohtaja: Kritisoitu yrittäjien eläkevakuutus ei ole sijoitus, vaan vakuutus

Seuraava artikkeli
nyrkkeily taistelu riita nyrkkeilijät talous, osakepaino

Kaksi rotaation kurittamaa kasvuosaketta