Tiedotteet

Stockmann-divisioona uudistaa toimintamalliaan parantaakseen asiakastyytyväisyyttä ja kannattavuutta

Stockmann-tavarataloliiketoiminta jatkaa asiakaskeskeisen strategiansa toteuttamista seuraavaan vaiheeseen ja organisoi toimintonsa paremmin asiakaspalvelun ja kaupallisten prosessien tueksi.

Tavoitteena on parantaa asiakastyytyväisyyttä ja liiketoiminnan kannattavuutta sujuvammilla prosesseilla sekä tehokkaammalla yhtenäisellä toimintamallilla kaikissa kolmessa toimintamaassa.

”Jatkamme systemaattisesti asiakaslähtöisen strategiamme toteuttamista ja liiketoiminnan kannattavuuden parantamista. Nyt suunnitteilla olevan toimintamalliuudistuksen lähtökohtana on entistä parempi tuki kaupallisille prosesseille. Tavoitteena on sujuvoittaa prosesseja poistamalla päällekkäisyyksiä toimintojen ja eri maiden välillä sekä madaltamalla hierarkiaa, mikä nopeuttaa ja parantaa palveluamme sekä karsii kiinteitä kustannuksia ”, Stockmannin transformaatiojohtaja Mikko Huttunen toteaa.

Suunnitteilla oleva toimintamalliuudistus koskee koko Stockmann-divisioonan henkilökuntaa kaikissa kolmessa toimintamaassa, ja uudistuksen vaikutukset ulottuvat toteutuessaan kaikkiin toimintamaihin.

Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä on Suomessa noin 210 tehtävää, ja arvioitu vähennystarve enintään 60 tehtävää. Nykyorganisaatiosta lakkaa arviolta 105 tehtävää, ja uusia tehtäviä on suunnitteilla arviolta 45. Stockmann sijoittaa uudet tehtävät toiminnan ja kustannustehokkuuden kannalta optimaalisesti siten, että tehtävät tukevat parhaalla mahdollisella tavalla eri toimintamaiden liiketoimintaa ja kasvua.

Suunnitelluilla toimenpiteillä tulee olemaan arviolta lähes 4 miljoonan euron vuosittainen säästövaikutus vaiheittain vuoden 2022 jälkimmäiseltä vuosipuoliskolta alkaen. Henkilöstövähennyksillä ei ole vaikutusta tavaratalojen, asiakaspalvelun tai verkkokaupan toimintaan. Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät 15.10.2021, ja toimenpiteiden toteutus käynnistyy vuoden 2022 ensimmäisellä kvartaalilla.

Stockmann-divisioona työllistää nykyisellään yhteensä 1 735 henkilöä, joista Suomessa toimii 1 120 henkilöä, Virossa 366 ja Latviassa 249. Koko Stockmann-konserni työllistää 5 927 henkilöä 19 maassa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös