Allekirjoitetun aiesopimuksen mukaan Terrafame toimittaa Renault-konsernin sähköautoihin vähähiilistä ja täysin jäljitettävissä olevaa nikkelisulfaattia.
Terrafame kertoo tiedotteessaan, että Renault-konserni on allekirjoittanut aiesopimuksen nikkelisulfaatin toimituksista Terrafamen kanssa. Terrafame operoi Suomessa yhtä maailman suurimmista sähköautojen akkukemikaalien tuotantolinjoista.
Sopimuksella Renault-konserni turvaa merkittävät vuosittaiset nikkelisulfaattitoimitukset Terrafamelta.
Toimitusmäärät vastaisivat vuosittain jopa 15 gigawattitunnin akkutehoa. Yhteistyö alkaa kehittämällä vastuullisuusjärjestelmiä sekä määrittelemällä tarkat mittarit, jotka auttavat varmistamaan sähköautojen akkukemikaalien jäljitettävyyden huomattavasti olemassa olevia ratkaisuja paremmin.
Renault-konserni on johtava tehokkaiden, vähähiilisten ja uudelleenkäytettävien akkuteknologioiden hyödyntäjä. Yhtiö on kehittämässä Pohjois-Ranskaan ainutlaatuista ElectriCity-nimistä sähköekosysteemiä. Konsernin tavoitteena on olla hiilineutraali Euroopassa vuoteen 2040 mennessä.
Renault on vastikään sopinut myös saksalaisen Vulcan-yhtiön kanssa vähähiilisistä litiumtoimituksista sekä Veolia & Solvay -yhteisyrityksen kanssa akkumateriaalien kierrättämisestä suljetussa kierrossa. Näiden sekä nyt tuoreimman Terrafamen kanssa sovitun nikkelisulfaattia koskevan yhteistyön myötä Renault ottaa uuden askeleen kohti sähköautojen ympäristöjalanjäljen pienentämistä läpi niiden elinkaaren.
”Kumppanuus Terrafamen kanssa on tärkeä osa tavoitettamme pienentää tuotantoketjumme päästöjä 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Vähäinen hiilijalanjälki ja akkukemikaalien jäljitettävyys ovat meille ratkaisevia seikkoja. Terrafamella on ainutlaatuisen tuotantomenetelmänsä kautta selkeä kilpailuetu vastuullisuuden osalta, sillä heidän nikkelisulfaattinsa hiilijalanjälki on yli 60 prosenttia pienempi kuin alalla keskimäärin”, kertoo Renault-konsernin allianssiosto-organisaation johtaja Gianluca De Ficchy.
”Olemme erittäin ylpeitä vahvistaessamme eurooppalaisen akkuarvoketjun vastuullisuutta yhdessä Renault-konsernin kanssa. Olemme myös vaikuttuneita Renaultin kunnianhimoisesta suhtautumisesta päästöttömään ja kestävään liikenteeseen”, kertoo Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.
Lukkaroisen mukaan aiesopimus asettaa selkeät suuntaviivat Terrafamen tulevalle vuosikymmenelle, ja on hyvin todennäköistä, että yhtiö tämän yhteistyön puitteissa toimittamaan Renault-konsernille nikkelisulfaattia vuosittain yli 300 000 sähköautoon.
”Odotamme innolla vuosien hedelmällistä yhteistyötä liikenteen ja kuljetuksen vapauttamisessa hiilipäästöistä”, Lukkaroinen kertoo.
Terrafamen mukaan suora kumppanuus johtavan autovalmistajan sekä materiaalitoimittajan välillä on koko akkumateriaalien arvoketjua mullistava toimintatapa. Terrafamen bioliuotukseen perustuva tuotantoprosessi käyttää noin 90 prosenttia vähemmän energiaa nikkelisulfaatin tuotannossa kuin alalla keskimäärin. Lisäksi Terrafamen integroitu tuotantoprosessi alkaa kaivoksesta ja päättyy akkukemikaalituotantoon yhdellä ja samalla teollisuusalueella.
Aieopimus ei ole sitova toimitussopimus, vaan se kuvaa osapuolten yhteisymmärrystä jaetuista tavoitteista ja aikomusta syventää yhteistyötä akkujen arvoketjun kehittämiseksi sekä toimitussopimuksen solmimiseksi. Myös muita sähköautojen akkuarvoketjun toimijoita on tarkoitus ottaa mukaan tähän kehitykseen luomalla sitovia yhteistyösopimuksia.
Terrafame toimittaa globaalille akkuteollisuudelle akkukemikaaleja. Terrafamen teollisuusalueella sijaitsee yksi maailman suurimmista sähköajoneuvojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuotantolinjoista. Laitos pystyy tuottamaan nikkelisulfaattia noin miljoonan sähköautoon vuodessa.
Terrafame omistaa Talvivaaran kaivoksen ja metallitehtaan Sotkamossa. Yhtiö perustettiin vuonna 2015, kun se osti kaivostoimintaa aiemmin pyörittäneen Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesältä sen liiketoiminnan ja omaisuuden. Yhtiön enemmistöomistaja on valtio.
Lokakuussa 2018 Terrafame päätti investoida kemikaalitehtaaseen 240 miljoonalla eurolla. Tehtaassa nikkelikobolttisulfidia jalostetaan litiumioniakkujen valmistuksessa käytettäviksi nikkelisulfaatiksi ja kobolttisulfaatiksi.. Akkukemikaalien tuotanto aloitettiin vuoden 2021 alussa.
Terrafamen integroitu tuotantoprosessi kaivoksesta akkukemikaaleihin sijaitsee yhdellä ja samalla teollisuusalueella. Terrafame on määrällä mitattuna Euroopan suurin nikkelin tuottaja. Yhtiön teollisuusalueella työskentelee noin 1 600 henkilöä, joista noin puolet on kumppaniyritysten työntekijöitä.
Terrafamen vuoden 2020 liikevaihto kasvoi 9,0 prosenttia ja oli 338 miljoonaa euroa. Käyttökate oli 23,8 miljoonaa euroa eli 7,0 prosenttia liikevaihdosta. Vahvan alkuvuoden jälkeen pitkä huoltoseisokki pienensi käyttökatetta kolmannella neljänneksellä, mutta vahva neljäs vuosineljännes heijastui jälleen positiivisesti käyttökatteeseen.
