KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Bitcoin muuttaa rahoitusmarkkinoita nopeammin kuin uskommekaan

Bitcoin on jo sijoittajille tuttu vähintään nimenä, vaikka kaikki eivät tietäisi sen tarkemmin, mikä se oikeastaan on ja mitä sillä voi tehdä.

Bitcoin on erittäin arvokas sijoituskohde. Yksi Bitcoin on niin arvokas, että sillä voisi ostaa Teslan.

Tämä erittäin aggressiivisesta nousukaudesta nauttinut kryptovaluuttojen kuningas on viimeiset pari vuotta varastanut palstatilaa uutisia myöten. Itse asiassa sen tunnettuus ja suosio ovat nousseet juuri siitä syystä, että sen hinta on kasvanut hyvin lyhyen ajan sisällä niin valtavasti.

Bitcoin tuotiin markkinoille ensimmäisenä onnistuneena kryptovaluuttana talouskriisin keskellä vuonna 2009. Se oli lohkoketjuteknologian ensimmäinen vastaisku keskitettyjä, epädemokraattisia ja suljettuja rahoitusmarkkinoita vastaan. Sittemmin kryptovaluuttoja on luotu jo tuhansia erilaisia, ja ne valtaavat jo kovaa vauhtia arkeamme värittäviä rahoituspalveluita.

Vaikka monet tietävät teoriassa, mitä kryptovaluutat ovat, niin harvempi kuitenkaan ymmärtää, että jokainen kryptovaluutta on aivan omanlaisensa, uniikki projekti. Niitä ei siis voi lainkaan verrata fiat-valuuttoihin, jotka on kaikki tarkoitettu vaihdon ja kaupankäynnin välineiksi.

Kryptovaluutoista taas jokaisella on aivan oma käyttötarkoituksensa, eikä niitä voi kaikkia käyttää maksuvaluuttana, niin kuin esimerkiksi Bitcoinia jo voi. Se mikä kaikissa suurimmissa kryptovaluutoissa on kuitenkin samaa, on niiden kyky tarjota markkinoille erinomaisia sijoituskohteita.

Eläkekassan kartuttaminen onkin monen kuluttajan syynä ostaa Bitcoinia ja odottaa sen seuraavaa hintahyppyä. Lue Sijoitusrahastot.org -sivustolta miten helppoa Bitcoinin ostaminen on. Kryptovaluuttojen avulla raha kasvaa huomattavasti nopeammin kuin niiden pankin tarjoamien rahastojen kautta, joiden tuotoista sijoittaja suuren siivun pankille joka tapauksessa.

Monet joille kryptovaluuttojen ymmärtäminen teoriassa tuottaa hankaluuksia, kysyvät aina, että mihin niitä kryptovaluuttoja sitten voi käyttää. Valitettavasti tähänkään ei voi vastata suoraan, koska jokainen kryptovaluutta on ainutlaatuinen projekti.

Ne voidaan kuitenkin jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: maksuvaluutat, alustat tai käyttöjärjestelmät, sekä tokenit. Bitcoin on maksuvaluutta, eli sitä voi käyttää jo ostosten maksamiseen esimerkiksi verkkokaupoissa.

Ethereum taas tarjoaa kehitysalustan monenlaisille älysopimuksille ja hajautetuille sovelluksille, minkä vuoksi se on erittäin suosittu DeFi -projektien (eng. Decentralized Finance), eli hajautetun rahoituksen protokollien kotipaikka.

Tokenit taas tarkoittavat sellaista kryptovaluuttaa, jolla ei voi maksaa ostoksia, mutta joka toimii omassa lohkoketjussaan erilaisten tapahtumien varmistamiseen, tai transaktioiden maksamiseen kyseisessä verkossa. Koska kryptovaluutat ovat niin monimutkainen ilmiö, otetaan seuraavaksi käsittelyyn muutama käytännön esimerkki.

Mihin Bitcoinia voi käyttää?

Koska Bitcoin on se parhaiten tunnettu, aito ja alkuperäinen, sekä myös se arvokkain kryptovaluutta, käytetään sitä esimerkkinä. Heti alkuun kannattaa hyväksyä se tosiasia, että Bitcoin on jo laajemmin käytössä rahoitusmarkkinoillamme, kuin osataan edes arvata.

Vaikka valtiot ja keskuspankit ympäri maailman yhä varoittelevat kryptovaluuttojen vaaroista, ne ovat silti itse olleet isossa roolissa Bitcoinin nopean nousun avittamisessa. Esimerkiksi suuri osa pankeista sijoittaa suuria summia kryptovaluuttoihin, samalla kun ne varoittelevat asiakkaitaan pysymään niistä erossa.

Koska Bitcoin on kasvanut niin arvokkaaksi ja vaikutusvaltaiseksi kryptovaluutaksi, sen käyttöönotto markkinoilla on alkanut jo kauan sitten. Ruohonjuuritasolla, eli meidän kuluttajien arjessa, Bitcoin toimii ihan perinteisenä maksuvaluuttana, mutta sillä ei ole fyysistä muotoa. Tämä ei kuitenkaan vaikeuta sen käyttöä millään tavalla.

Itse asiassa Bitcoinia voi jo käyttää kortilla maksamiseen aivan samalla tavalla kuin maksettaessa pankkikortilla. Tämä tosin edellyttää sitä, että kyseiset kivijalkakaupat ovat päivittäneet maksupäätteensä uusimpiin versioihin, jotka hyväksyvät kryptovaluutat. Esimerkiksi Visa tarjoaa jo kuluttajille Bitcoin -luottokortteja. Niiden käyttöönotto vaatii vain sen, että kuluttajalla on Bitcoinia.

Suomessa Bitcoinilla maksaminen on vielä kaupoissa mahdotonta, mutta esimerkiksi monissa verkkokaupoissa voi jo maksaa kryptovaluutalla. Itse asiassa Suomella olisi tässä vähän kirittävää, sillä esimerkiksi El Salvadorissa Bitcoin on jo julistettu maan viralliseksi valuutaksi, minkä lisäksi Ruotsi ja Viro ovat jo pitkällä omien kryptovaluuttojensa kehityksen saralla.

Lisäksi monissa kehittyvissä maissa esimerkiksi Afrikassa, kuluttajat käyttävät mieluummin Bitcoinia päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen kuin paikallista valuuttaa, joka ei usein ole minkään arvoinen. Ja sitten on vielä se oma lukunsa, eli maat, jotka ovat julistaneet kaikki kryptovaluutat pannaan, mutta kehittävät samalla omaansa. Kiina on yksi näistä touhukkaista.

Bitcoinin etenemistä rahoitusmarkkinoilla tuskin estää enää mikään, joten nyt olisi hyvä aika tutustua näihin uuden aikakauden valuuttoihin, kun niistä oikeasti tulee osa jokapäiväistä arkeamme.

Se saattaa tapahtua pikemmin kuin uskommekaan.

Kaikki mitä tulee tietää kryptovaluutoista

Jotta sijoittaja olisi valmis sitä päivää varten kun kryptovaluutoista tulee se uusi normaali, käydään nopeasti läpi muutama niihin liittyvä perusfakta. Kun sijoittaja ymmärtää nämä asiat, on hän jo todella vahvoilla jonkun kysyessä jotain kryptoihin liittyvää:

Miten kryptovaluutat toimivat?

Se miten mikäkin kryptovaluutta toimii, ja mihin mitäkin niistä voi käyttää, riippuu paljolti siitä, millainen niiden pohjana toimiva lohkoketju on. Lohkoketjusta riippuen kryptovaluuttoja voidaan käyttää maksuvaluuttoina, lohkoketjuissa tapahtuvien transaktioiden validoimiseen, tai stakingiin, mikä on lohkoketjujen versio koron kerryttämisesti kryptovaluutoilla.

Mistä tietää, mihin kryptovaluuttoihin kannattaa sijoittaa?

Koska jokainen kryptovaluutta on omanlaisensa projekti, jota ei sinällään voi verrata seuraavaan kryptovaluuttaan, niiden arvot koostuvat hyvin erilaisista tekijöistä, kuin fiat-valuuttojen arvo. Kryptovaluuttojen arvo riippuu markkinavoimista, eli kysynnän ja tarjonnan tasapainosta, niiden käytön määrän kasvusta sekä niiden suosiosta.

Kryptovaluuttoihin sijoittaessa kannattaa perehtyä yhteen kryptoon kunnolla, ja miettiä onko sen tarjoamalle käyttötarkoitukselle pitkällä aikavälillä kysyntää ja kasvupotentiaalia. Jos esimerkiksi sijoittaja uskoo, että jokin kryptovaluutta voisi hyödyttää vaikka yrityksiä tulevaisuudessa, se voi olla hyvä sijoitus.

Miten taloudellinen tilanne vaikuttaa kryptovaluuttoihin?

Kryptovaluutat ovat perinteisistä talousmarkkinoista täysin erillinen tekijä, sillä ne ovat hajautettuja järjestelmiä. Perinteinen talous taas on täysin keskitetty ja riippuvainen sääntelystä, josta on vastuussa hyvin pieni määrä ihmisiä. Itse asiassa kryptovaluuttojen on jo useaan kertaan todistettu säilyttävän arvonsa paremmin kuin kulta silloin, kun taloudella menee huonosti. Eli talouden horjuessa kryptovaluutat nousevat.

Ovatko kryptovaluutat hyvä sijoituskohde?

Tähän voit vastata ainoastaan sijoittaja itse. Kuitenkin moni Bitcoin -miljonääri varmasti vastaisi kysymykseen myöntävästi. Kannattaa perehtyä aina siihen kryptovaluuttaan kunnolla, johon sijoittaja on aikeissa sijoittaa, jotta ymmärtää onko se sijoittamisen arvoinen. Koskaan ei kannata sijoittaa vain hypen takia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ylös