Verottaja tyrmää suomalaisten yleisen verotukseen liittyvän harhaluulon

Ylivoimainen enemmistö veronmaksajista ei hoida veroasioitaan vielä täysin digitaalisesti, vaikka se olisi mahdollista.
vero veroilmoitus verotus OmaVero verohallinto verokortti vero veroilmoitus verotus OmaVero verohallinto verokortti

Vaikka kolme miljoonaa veronmaksajaa käyttää OmaVeroa, silti yli neljä miljoonaa henkilöasiakasta saa paperisen verokortin kotiin joulu-tammikuussa. Paperisesta veropostista voi luopua, kun ottaa käyttöön Suomi.fi-viestit.

”Ihmisillä usein on se harhaluulo, että toimii täysin sähköisesti, kun esimerkiksi esitäytetyn veroilmoituksen tiedot täydentää OmaVerossa ja uuden verokortin tekee palvelussa. Hyvistä digitaidoista huolimatta moni saa veropostin paperisena kotiinsa, kun Suomi.fi-viestit eivät ole käytössä”, OmaVeron tuoteomistaja Joonas Jarva Verohallinnosta kertoo.

Verohallinnon mukaan vuoden 2022 paperisten verokorttien postitus maksaa yli kolme miljoonaa euroa.

Kun henkilö ottaa Suomi.fi-viestit käyttöön, hän luopuu palvelua käyttävien viranomaisten lähettämästä paperipostista. Veropostin lisäksi esimerkiksi äänioikeusilmoitukset ja ulosottoviranomaisen kirjeet tulevat Suomi.fi-viestien käyttäjille sähköisesti.

Suurin osa suomalaisista veronmaksajista ei toistaiseksi käytä Suomi.fi-palvelua. Suomi.fi-viesteillä on tällä hetkellä 755 000 käyttäjää. Suomi.fi-viestit on Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämä palvelu.

Suomi.fi-viestit tarjoavat useita etuja.

Suomi.fi-viestit käyttäjät saavat tiedon sähköpostiinsa heti, kun OmaVerosta löytyy uutta veroasiaa. Vuoden 2022 verokortit tulevat OmaVeroon 14. joulukuuta mennessä.

”Jos lähetämme verokortin paperipostissa, asiakas ei saa mitään herätetä tai ilmoitusta siitä, että verokortti löytyy jo ennen paperipostin saapumista OmaVerosta ja sen voi tarvittaessa päivittää palvelussa”, Jarva kertoo.

Suomi.fi-viestit käyttäjillä on myös muita etuja paperipostia saaviin verrattuna.

”Pystymme Suomi.fi-viestien kautta helposti lähestymään ihmisiä, jos näyttää siltä, että heidän verokorttinsa tuloraja on liian matala”, Jarva sanoo.

Tänä vuonna 46 000 henkilöä on saanut Verohallinnolta Suomi.fi-viestien kautta viestin, että verokortin tuloraja kannattaa tarkistaa.

”Suomi.fi-viestien käyttäjät tulevat jatkossakin olemaan asiakasryhmä, joille monet toivotut uudistukset ja parannukset tulevat ensimmäisenä käyttöön”, Jarva kertoo.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Nickis Numelin

Näin voit välttää virheet sijoittamisessa – katso salkunhoitajan vinkit

Seuraava artikkeli
bitcoin kryptovaluutta bittiraha virtuaalivaluutta

Bitcoin muuttaa rahoitusmarkkinoita nopeammin kuin uskommekaan