Erääntyneiden verojen viivästyskorko on sen verran korkea, että jäännösvero käy kukkaron päälle. Maksujärjestely on vaihtoehto, jos rahatilanne on vaikea.
Elokuun veronpalautuspäivä on asiakasmäärältään vuoden isoin. 1,7 miljoonalle suomalaiselle palautetaan yhteensä 712 miljoonaa euroa, kertoo Verohallinto.
Reilun 1,6 miljoonan palkansaajan ja eläkeläisen pitää tarkistaa ja tarvittaessa täydentää esitäytetty veroilmoitus viimeistään tiistaina 24. toukokuuta.
Esitäytetyt veroilmoitukset saapuvat pian. Verohallinto saa nykyään paljon tietoja automaattisesti, mutta osa tuloista ja vähennyksistä pitää palkansaajan yhä ilmoittaa itse.