Kasvuosakkeet

Analyytikko: Kone sopii kärsivällisen sijoittajan osakesalkkuun

Kone osakekurssi sijoittaminen talous pörssi

Hissivalmistajan osake on laskenut roimasti viime kuukausina. Kurssilaskuun on syynsä, mutta laatuyhtiön pitkän aikavälin näkymät ovat edelleen hyvät.

Hissi- ja liukuporrasvalmistaja Koneen osakekurssi on laskenut yi 30 prosenttia vuoden aikana. Kurssilasku alkoi jo viime syyskuussa, kun Kiinan valtavilta kiinteistömarkkinoilta alkoi tulla huolestuttavia uutisia.

Koneen näkymien kannalta Kiinan kiinteistösektori on merkittävä tekijä. Kiinan kiinteistösektoria on pidetty jo pitempään ylikuumentuneena ja kiinteistökehitysyhtiö Evergranden vaikeudet kertovat koko Kiinan valtavan kiinteistömarkkinan riskeistä.

Yhtiö kertoi liiketuloksen laskeneen loka–joulukuussa verrattuna edellisvuoden vertailukauteen. Koneen liikevoitto oli 352 miljoonaa euroa, kun analyytikot odottivat keskimäärin 363 miljoonan euron tulosta. Vertailukaudella liiketulos oli 381 miljoonaa euroa.

Tilaukset kasvoivat kuitenkin edellisvuoden 2069 miljoonasta eurosta 2155 miljoonaan euroon.

Kone arvioi vuoden 2022 liikevaihdon kasvun olevan vuonna välillä 2–7 prosenttia vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoden 2021 liikevaihtoon. Oikaistun liikevoiton yhtiö arvioi olevan 1 180–1 330 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttakurssit pysyisivät tammikuun 2022 tasolla. Viime vuonna oikaistu liikevoitto oli 1310 miljoonaa euroa.

Koneen hinnassa yleinen Suomi-osakkeiden riskipreemio

Koneen vaisu kurssikehitys ei kuitenkaan johdu pelkästään Kiinan kiinteistömarkkinoihin liittyvistä peloista tai odotuksia heikommasta kvartaalituloksesta.

Handelsbanken analyytikko Timo Heinonen arvioi pankin aamukatsauksessa, että Koneen viimeaikainen heikko kurssikehitys heijastelee suomalaisten osakkeiden yleistä riskipreemiota. Se näkyy myös Koneen osakkeen arvostustasossa.

”Samaan aikaan ruotsalaiset laatuyhtiöt, kuten Atlas Copco, Alfa Laval, Assa Abloy ja ABB on arvostettu (EV/EBIT) yli 8 % preemiolla suhteessa vuoden 2015 jälkeiseen keskiarvoonsa. Kontrastina Koneen arvostus on 9 % vastaavaa keskiarvoa matalampi”, Heinonen toteaa.

Handelsbanken ennustaa, että uusien laitteiden markkina Kiinassa laskee 5-10 prosenttia tänä vuonna, mutta tämä on jo hinnoiteltu ennusteisiin ja osakekurssiin. Pankki odottaa Koneen laskevan liikevoitto-ohjeistuksensa keskiarvoa hieman tälle vuodelle, koska raaka-aine-, logistiikkaja komponenttikustannukset ovat nousseet.

”Mielestämme ongelma ei ole hinnoitteluvoimassa vaan liiketoimintamallissa. Kone lukitsee komponenttien ym. hinnat seuraaville 3-6 kuukaudelle, kun taas toimitukset tapahtuvat useita kuukausia tai vuosiakin myöhemmin”, analyytikko selittää.

Siispä viime vuoden hinnankorotusten pitäisi siis auttaa yhtiötä suunnilleen tämän vuoden loppupuoliskolla.

Suositus pitkän aikavälin sijoittajaksi

Koneelle kuluva vuosi on kuitenkin haastava.

Handelsbanken odottaa silti hyviä tuottoja huoltoliiketoiminnasta, ja palvelupuoli tuo merkittävästi parempaa liikevoittoa yhtiölle tulevaisuudessa.

”Jokainen markkina tarjoaa potentiaalia, mutta suurimmat mahdollisuudet tulevat Kiinasta, jossa Koneen markkinaosuus huoltopuolella on vielä selvästi matalampi kuin uusien laitteiden asennuksissa”, Heinonen toteaa.

Heinosen näkemyksen mukaan nyt on hyvä paikka sijoittaa Koneeseen pitkällä aikavälillä. Pankin suositus Koneen osakkeelle on osta ja osakkeen tavoitehinta on 75 euroa, mikä ylittää selvästi tämän hetken vajaan 47 euron kurssinoteerauksen.

Konetta seuraavista analyytikoista suurin osa antaa osakkeelle tällä hetkellä pidä-suosituksen. Konsensuksen mukainen osakkeen tavoitehinta on keskimäärin 57 euroa, eli selvästi Handelsbankenin tavoitehintaa alhaisempi.

Konsensuksen mukaisella tämän vuoden 1,92 euron osakekohtaisen tuloksen tavoitehinnalla osakkeen P/E-kerroin on 24x ja EV/EBITDA-kerroin puolestaan 1,97x.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös