Osakeanalyysit

Pörssitulokkaat romahtaneet – Vain Kempower pitää pintansa 

Lankesivatko piensijoittajat halpaan historiallisessa listausbuumissa, jossa yli 50 yhtiötä meni lähinnä Helsingin pörssin First North listalle?

Pörssikonkari Hannu Angervuon laskelmien mukaan yli puolella pörssitulokkaista osakekurssi on pudonnut yli 36 prosenttia vuoden 202 aikana syyskuun loppuun mennessä.

”Ja yli puolella yhtiöistä on osakekurssi halventunut enemmän kuin 50 prosenttia huipputasosta, mikä antaa kuvaa laskennallisista menetyksistä sijoittajille”, Angervuo toteaa.     

Osakurssien puolittainen romahdus johtunee etenkin suurten ja lähinnä ulkomaalaisten sijoittajien loikkaamisesta myyntilaidalle.

Pörssit ovat muutenkin menneet alamäkeen Ukrainan sodan ja inflaation seurauksena, mikä ei riitä koko syyksi uusien pörssiyhtiöiden markkina-arvon romahdukseen.

Menee alle Helsingin pörssin indeksin

Listautujien pudotuksen verrokkina voi pitää Helsingin pörssin OMXCAP-indeksiä, joka on laskenut paljon vähemmän eli noin 27 prosenttia omasta huippuluvustaan.

”Moni sijoittaja on pettynyt mikä näkyy uusien listattujen yhtiöiden osakevaihdon jyrkkänä laskuna, Listautumisen jälkeen osakkeita vaihtui vielä paljon. Mutta nyt kun mahdollisuudet pikavoittoihin ovat monen yhtiön kohdalla haihtuneet pois, niin tulokkaiden osakkeiden likviditeetti on romahtanut pörssissä”, Angervuo lisää.

First Northin yhtiöiden pörssi- eli markkina-arvo oli elokuun lopussa 5,8 miljardia euroa. Angervuo laskee, että First Northin yhtiöiden markkina-arvo on tammi-elokuussa pienentynyt noin kaksi miljardia euroa verrattuina viime vuoden loppuun, vaikka listalle on alkuvuodesta tullut uusia yhtiöitä.

Nasdaqin tilastojen Suomen First North yhtiöiden yhteenlaskettu markkina-arvo oli elokuussa 5,8 miljardia euroa, joka tekee vain noin kaksi prosenttia koko Helsingin pörssin 285 miljardin euron markkina-arvosta, First Northin yhtiöiden koko osakevaihto oli 98,5 miljoonaa euroa elokuussa ja keskimääräinen päivävaihto 4,3 miljoonaa euroa, josta Kempowerin osuudeksi tuli noin viidennes.

Viime vuonna koko First Northin Suomen vaihto oli 1,8 miljardia euroa, mikä kuvastaa vaihdon pudotusta alkuvuodesta.

Päälistan vaihto oli yhdeksän miljardia euroa elokuussa ja 392 miljoonaa euroa päivässä.

Liian korkeat antihinnat?

Spekulaatioita liikkui listauksen yhteydessä liian arvokkaista antihinnoista puolesta ja vastaan suhteessa itse listautuvan yhtiön liiketoimintaan.

Osakekurssien vertailu merkintähintoihin viestii melko karua antia sijoittajalle.

Yli puolen sadan listautujan joukosta vain 17 yhtiön syyskuun lopun osakekurssi on pysynyt yläpuolella antihinnan, jolla sijoittajat merkitsivät osakkeita. Angervuo arvioi, että sijoittajat ja analyytikot eivät vetäneet riittävästi erilleen liikeideaa ja itse liiketoimintaa pörssiin menevissä yhtiöissä.

”Pelkkää liikeideaa on mielestäni siirtynyt liikaa sijoittajien riskiksi, mikä tulee esiin osakekurssin kehityksessä.”

Vain muun muassa Kempowerin, Harvia Groupin, Musti Groupin ja Detection Groupin syyskuun lopun osakekurssi meni kirkkaasti yli yhtiöiden antihinnan. Tosin Detection Groupin osake on listattu pörssiin jo vuodesta 2015.

Liiallista dramatiikka tai ei, pörssiyhtiöiden analyysitalon eli Indereksenkin osakekurssi on koukannut lähes 50 prosenttia huipputasostaan. Syyskuun lopun 24 euron osakekurssi painui jo yhden euron alle 25 euron antihinnan. 

Sijoittajien ”vedonlyönti” ottaa osumaa etenkin Kempowerissa, joka on ainoana uusien listautujien joukosta pystynyt pitämään osakekurssinsa plussalla tammi-syyskuussa.

Osake on kuitenkin halventunut noin kymmenen prosenttia huippulukemistaan.

Ankkurisijoittajien perässä 

Usein keskisuurten yhtiöiden listautumisen kupletin juoni on pitänyt sisällään niin sanotut varakkaat ankkurisijoittajat, jotka merkitsevät merkittävän osan uuden yhtiön osakkeista.

Piensijoittajat seuraavat sitten suuria sijoittajia. 

Pääomasijoittajat ovat yhtiöiden listautumisessa siirtäneet tai pallotelleet omistuksia keskenään myyntien ja ostojen kautta, mikä on Angervuon arvion mukaan peesannut osaltaan korkeankin merkintähinnan läpimenoa. 

Saunan kiukaatkin kuumensivat sijoittajia. Mutta sitten on kaatunut kylmää vettä kylmille kiville.

Suurten sijoittajien rahastusta kurssihuipulla kuvastaa operaatio, jossa Maria Toivasen hallinnoima Onvest-sijoitusyhtiö myi Harvia Groupia, jonka osake on sittemmin halventunut lähes 80 prosenttia huipustaan.  

Yhtiö meni viiden euron listaushinnalla pörssiin, mutta sijoittajia voi ottaa lohtua siitä, että Harvian osakekurssi oli vielä 30. syyskuuta 180 prosenttia yli antihinnan.

Muovipakkausten Orthex ponnahti sijoittajien suosikiksi, jonka osakekurssi on sittemmin pudonnut lähes 69 prosenttia huipustaan. Osake jää 40 prosenttia alle 6,82 euron antihinnan.

Ex-Onnisesta tunnetun Maarit Toivasen Conficapista on tullut Orthexin merkittävä omistaja niin sanottuna ankkurijoittajana.

Erhnrootheista Kyösti Kakkoseen

Tunnetut sijoittajat, kuten esimerkiksi Kyösti Kakkonen sekä Albert ja Alexander Ehrnrooth lukeutuvat merkittäviin omistajiin päälistan muun muassa pörssitulokkaassa Enersensessä. 

Enersense lanseerasi sijoittajille liiketoimintansa sloganilla ”energiamurroksen suunnan näyttäjä”. Miljonäärit toivat kurssipompun ja vetivät samalla piensijoittajia Enersenseen, jonka osake on pudonnut yli 53 prosenttia huipustaan.

Ilmastohype ei ole pelastanut listautujia osakekurssin romahdukselta, mikä tulee esiin muun muassa vähäpäästöisen sementin kehittäjässä Betolarissa. Sijoittajat ostivat Betolaria 5,74 euron hintaan per osake, joka oli enää vain 3,50 euroa Helsingin pörssissä 30. syyskuuta.

Yhtiön osake on pudonnut 46 prosenttia huipustaan. Ja päivävaihto on vain 28 000 euroa elokuussa. Nokiasta tunnettu Tero Ojanperä luo Betolaariin tekoälyä ja johtaa yhtiön hallitusta.

Albert ja Alexander Ehrnroothin hallinnoima Nidoco lukeutuu Betolariin pääomistajiin.    

SkartaNYAB:n pudotus yli 80 prosenttia

Listautuminen on tuonut uusia sijoittajia pörssipiireihin, kuten Iiläisen Markku Kankaalan, joka on tullut tunnetuksi kaivosyhtiö Afarak Groupin ja Enersensen liiketoiminnan rakentajana.

Kankaala johtaa nyt hiilineutraalin rakentajan SkartaNYAB:n hallitusta. Korkein osakekurssi tuli 26. tammikuuta vuonna 2017, jolloin yhtiö oli vielä nimeltään Privanet.

Skarta meni ”keittiön kautta” pörssiin. Yhtiö julkisti Privanetin listauskuoren oston 17, toukokuuta 2021. Kaupassa Skartan osakkeenomistajat saivat uudesta listatusta Skarta-yhtiöstä 83 prosenttia ja aiemmat Privanet-yhtiön osakkeenomistajat 17 prosentin osuuden.

Osakekurssin avaus oli silloin vain 0,388 euroa. Skartan nimellä korkein kaupantekokurssi eli 1,185 euroa toteutui 2. helmikuuta 2022. 

Angervuo laskee, että SkartaNYAB;b nykyinen 30. syyskuutä päivätty  0,77 euron osakekurssi menee noin 63 prosenttia yli päätöskurssin, joka tuli  Skartan ja Privanetin yhdistymisen julkistuksen päivänä. Yli 83 prosentin osakekurssin pudotus tulee SkartaNYAB:lle laskelmassa Privanetin huippukurssista.

SkartaYAB:n nettisivuilta voi lukea, että ulkomaisten omistajat ovat myyneet yhtiön osakkeita. Yhtiön osake nousee vielä noin 90 prosenttia yli merkintähinnan. Yhtiön osakevaihto on laantunut tammi-elokuun 146 000 eurosta elokuun 30 000 euroon.     

Skartaa voi pitää pohjoisen yrittäjien pörssiyhtiönä, jonka hallituksessa istuu tunnettu kalajokelainen yrittäjä Jukka Juola.

Jokaiselle jotakin

Listautujien liiketoiminnasta löytyy tyyliin jokaiselle jotakin rakentamisesta, hydrauliikasta aina tapahtumien innovointiin. 

Esimerkiksi puuelementtien toimittaja Lapwallin 2,92 euron osakekurssi ylitti vielä rimaa hipoen yli 2,72 euron antihinnan.

Yhtiön osakekurssi on laskenut yritysjoukosta keskimääräistä vähemmän eli vajaan viidenneksen huipusta. 

Omistajat ja etenkin pääomasijoittajat ovat vieneet pörssiin yhtiöitä, jotka operoivat konkreettisella liiketoiminnalla. Esimerkiksi pääomasijoittaja Intera myi maanrakentajan Kreate Groupin osakkeita listautumisen yhteydessä. 

Maanrakentaja, joka veti vauhdilla sijoittajia puoleensa, on menettänyt noin kolmanneksen osakekurssinsa huippuarvosta. Kreaten antihinta oli 8,20 euroa ja osakekurssi 30.syyskuuta 7,65 euroa. 

Konepajapuolelta hydrauliikan Norrhydron osake on pudonnut noin kolmanneksen huippulukemista. Osakekurssi oli 30.syyskuuta 3,00 euroa ja antihinta 3,15 euroa, Tammi-elokuun päivävaihto oli vain 23 000 euroa.

”Jokainen sijoittaja voi arvioida itse, kuinka paljon listausten järjestäjien ja Nasdaqin pörssin informaatio on lopulta vaikuttanut kunkin sijoituksiin listautuneiden yhtiöiden kohdalla,” Angervuo tiivistää.

Puuilo pudonnut yli 50 prosenttia huipusta

Piensijoittajat lähtivät innolla sijoittamaan Puuiloon, jonka osakekurssista on kadonnut yli 50 prosenttia huipputasosta.

Yhtiöstä kuului ennen listautumista noin 70 prosenttia ruotsalaiselle pääomasijoittajalle Adelis Equity Partnersille, joka on myynyt kaikki osakkeensa pois. Adelis ei koskaan kertonut ostohintaansa Puuilon osakkeille. 

”Joka miehen rakentajan” eli Puuilon osakekurssi oli 30. syyskuuta 4,82 euroa ja antihinta 6,60 euroa eli antihinnoittelun voi ilmaista ”äijämeininkinä”.

Tilauksia rivakkaan tahtiin voittanut Kempower menee valtavirtaa vastaa myös globaalisti. Yhtiön osakekurssi on noussut yli 50 prosenttia vuoden alusta ja 17,59 euron osakekurssi suhteessa antihintaan on vahvistunut 206 prosentin verran. Kurssi on kuitenkin tullut noin kymmenen prosenttia alas huipputasostaan. 

Vastaavasti amerikkalaisen kilpailijoiden, kuten New Yorkin pörssissä noteerattujen Voltan, EVgonin ja Charge Pointin osakkeet ovat halventuneet kaksinumeroisin prosenttiluvuin.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös