Kasvuosakkeet

Usko Modulightin kasvutarinaan koetuksella – osakkeesta suli neljännes

Teknologiayhtiö Modulight näkee liiketoimintansa kehittymisen positiivisena. Sijoittajat ovat epäileväisiä.

Modulight on varhaisen vaiheen teknologiayhtiö, joka hakee kovaa kasvua. Yhtiön tulisi kuitenkin päästä irti niin sanotusta kuolemanlaaksosta, jossa toiminta kyllä vähitellen laajenee, mutta kannattavuus ja rahoitus ovat haasteena.

Modulight suunnittelee ja valmistaa laservaloa hyödyntäviä laitteita syöpähoitoihin, silmäsairauksiin ja genetiikkaan. Yritys valmistaa lisäksi tuotteita muihin korkean lisäarvon sovelluksiin, kuten kvanttilaskentaan ja digitaalisiin painokoneisiin. Modulightin tuotteita ovat lääkinnälliset hoitolaitteet, sovellusjärjestelmät, ohjelmistot, pilvipalvelut sekä erikoisvalmisteiset puolijohteet.

Yhtiön asiakaskuntaan kuuluu muun muassa kansainvälisiä lääkeyhtiöitä sekä tunnettuja syöpäkeskuksia ja yliopistoja. Modulight perustettiin vuonna 2000 ja yhtiön pääkonttori on Tampereella.

Tappio syvenee

Modulight sai sijoittajat innostumaan yhtiöstä kuluvan vuoden tammikuussa, kun yhtiö kertoi saaneensa myyntiluvan kostean silmänpohjan ikärappeuman hoitoon tarkoitetulle laserlaitteelleen Yhdysvalloissa.

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Modulightin liiketulos oli tappiolla -1,9 miljoonaa euroa, mikä oli selvästi syvempi tappio kuin edellisvuoden -0,9 miljoonaa euroa.

Toisella vuosineljänneksellä tilanne ei ole helpottunut.

Liikevaihto kyllä kasvoi edellisvuoden 0,5 miljoonasta eurosta 1,1 miljoonaan euroon, muuta liiketulos painui -2,1 miljoonaa euroa tappiolle. Tosin vuosi sitten tappio oli vieläkin suurempi, -2,6 miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan vapaa kassavirta oli -4,8 miljoonaa euroa negatiivinen. Tosin yhtiöllä oli kesäkuun lopussa vielä noin 33 miljoonan euron käteisvarat, joten kassakriisi ei ihan heti ole edessä.

Tulosraportti sai Modulightin osakkeen jyrkkään syöksyyn Helsingin pörssissä. Osake romahti peräti 24 prosenttia perjantaina.

Modulight näkee positiivista kehitystä

Yhtiön toimitusjohtaja Seppo Orsila on kuitenkin optimistinen.

”Liiketoimintamme positiivinen kehitys jatkui vuoden toisella neljänneksellä. Tuotekehitysprojektit ja keskustelut uusien kumppaneiden kanssa etenivät hyvin, ja asiakastapaamisten määrä oli edelleen kasvussa. Yhdysvalloissa saamamme myyntiluvan myötä SaaS-pohjaisten liiketoimintamallien kehittäminen ja paikallisen toiminnan aloittaminen etenivät hyvin”, hän kertoo.

Orsilan mukaan yhtiön kannattavuutta heikensivät suunnitellusti toteutetut panostukset liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen.

”Tuotekehitysputkemme, jossa on 27 eri vaiheessa olevaa projektia, säilyi ennätystasolla. Kokonaisuudessaan projektien kehitys oli entistä positiivisempaa, ja useita projekteja eteni lähelle kaupallistamisvaihetta. Arvioimme, että näiden projektien liikevaihtopotentiaali on merkittävä”, Orsila lupailee.

Orsila kertoo, että kostean silmänpohjan ikärappeuman hoitoon tarkoitetulla laserlaitteella hoidettiin ensimmäiset potilaat laitteen saatua myyntiluvan Yhdysvalloissa. Lisäksi keskustelut suuren hammaslääketieteen alan yrityksen kanssa edistyivät hyvin, ja yhteisyön aloittaminen vahvistui heinäkuun alussa.

Usko uuden hinnoittelumallin vaikutuksiin

Modulight on laajentanut kattavaa, taloudellista ja lääketieteellistä informaatiota yhdistävää analyysiään tuotekehitysputken potentiaalista ja käyttänyt tuloksia erityisesti hoitokertoihin perustuvan maksumallin hinnoittelussa. Yhtiön arvion mukaan hoitokerran hinnaksi muodostuu noin 1 000 – 10 000 euroa, mikä vastaa tyypillisesti 1–10 prosenttia syövän kokonaishoitokustannuksista.

”Uskomme, että hoitomuotomme käyttö tällä hinnoittelumallilla vähentäisi hoidon kokonaiskustannuksia sen potilaille tuomien muiden etujen lisäksi. Olemme nyt siirtymässä tähän hinnoittelumalliin ja uskomme sen tuovan taloudellista vaikutusta jo lyhyellä aikavälillä”, toimitusjohtaja kertoo.

Modulightin tutkimus- ja tuotekehitystyö jatkui aktiivisena. Orsilan mukaan lisäksi SaaS-liiketoimintamallien kehittäminen on edennyt hyvin.

”Palvelun tuotteistamista ja uuden toimintamallin tuomista markkinoille jatketaan aktiivisesti. Liikevaihtoa SaaS-mallista kertyy tyypillisesti tasaisemmin kuin laitemyynnistä ja vasta kun palvelu eli hoitokerta on toteutunut.”

Lähiajan näkyvyys sumuista

Tavoite laajentaa toimintaa Yhdysvalloissa on edennyt hyvin yhtiön saatua FDA:n myyntiluvan ja perustettuaan itärannikolle ensimmäisen tuotetukikeskuksen.

”Olemme olleet aktiivisesti asiakkaiden luona sairaaloissa ja jatkaneet keskusteluja erityisesti PPT-liiketoimintamallista sekä kehittäneet paikallista organisaatiotamme”, Arsila kertoo.

Modulight ei edelleenkään anna ohjeistusta liikevaihdosta tai kannattavuudesta vuonna 2023.

Koska yhtiön asiakashankkeet ovat edelleen jakautuneet erityyppisiin varhaisen kehitysvaiheen hankkeisiin, ja markkinoiden kehityksen ennustaminen on edelleen haastavaa, vuoden 2023 tulosta on vaikea ennustaa.

Yhtiö arvioi kuitenkin, että makrotaloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus vaikuttavat edelleen sen taloudelliseen tulokseen lyhyellä aikavälillä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös