Työhakupalvelu Duunitorin datan mukaan vuokratyöilmoitusten osuus kaikista työpaikkailmoituksista on vähentynyt tasaisesti kuluvana vuonna.
Henkilöstövuokraaminen on vähentynyt tasaisesti vuoden 2023 aikana. Trendi ilmenee työhakupalvelu Duunitorin datasta. Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu, joka kokoaa yhteen avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille.
Duunitorin julkaiseman tiedotteen mukaan vuoden 2023 tammikuussa työpaikkailmoituksista vuokratyöilmoituksia oli 19 prosenttia, mutta nyt lokakuussa vuokratöiden osuus on enää 12 prosenttia. Duunitorin mukaan trendi poikkeaa aiemmista vuosista, eli kyseessä ei ole vain tavanomaista kausittaista vaihtelua.
Ensireaktiota heikentyneeseen taloustilanteeseen
Vuokratyön vähenemisen taustalla on useita erilaisia syitä. Niistä tärkein liittynee kuitenkin heikentyneeseen taloustilanteeseen, johon työmarkkinat ovat reagoineet vuokratyön käytön vähentämisellä.
”Kysynnän heikentyessä väliaikaisen työn tarve yrityksissä vähenee. Lisäksi kustannusten noustessa tavallinen työsuhteissa tehtävä työ voi tulla halvemmaksi”, Duunitorin johtava työnantajakuvakonsultti Lauri Vaisto kertoo.
Työvoiman vuokraus on tavallisesti järjestely, jossa työvoimaa tarvitseva yritys tekee sopimuksen toisen vuokratyövoimaa välittävän yrityksen kanssa työntekijän vuokraamisesta vastiketta vastaan. Työnteko tapahtuu käyttäjäyrityksen johdon ja valvonnan alaisena.
Vähemmän sitovaa – ja siksi se näkyy
Vuokratyön käyttäminen on ollut yrityksille tavallisesti perinteistä työsuhdetta vähemmän sitovaa. Vuokratyössä vuokrayritys on työntekijän työnantaja, mutta työ tehdään palvelua ostavalle yritykselle. Sen kautta yrityksillä on ollut mahdollisuus hankkia työvoimaa ilman omia työntekijöitä.
Lauri Vaiston mukaan vuokratyö reagoi joustavan luonteensa takia tavanomaisempia työsuhteita nopeammin toimintaympäristön muutoksiin. Vaisto kuitenkin lisää, että nykyinen alaspäin osoittava trendi välttämättä ei kestä kauaa. Trendin kääntyminen ei välttämättä vaadi edes talouden piristymistä, vaan vuokratyön suosio voi kasvaa myös mikäli talouden hyytyminen pitkittyy.
”Pitkään jatkuva epävarmuus vähentää usein halukkuutta solmia pysyviä työsuhteita. Vuokratyöntekijästä on helpompi päästä eroon, mikä lisää vaihtoehdon houkuttelevuutta epävarmoina aikoina”, Vaisto kertoo.
Pitkässä juoksussa myös suuremmat trendit puoltavat vuokratyön käytön palaamista totutulle tasolle. Vaiston mukaan kaikenlainen työvoimapula tulee ruokkimaan vuokratyömarkkinaa myös tulevaisuudessa. Tavallisesti vuokratyötä ovat hyödyntäneet eniten toimialat, joilla tekijöiden tarve vaihtelee ja jotka kärsivät työvoimapulasta.
Suurimmat muutokset rakennusalalla
Rakennusala on ollut tavallisesti yksi suurimmista vuokratyövoiman käyttäjistä. Uudisrakentamisen hiljentyminen on näkynyt myös vuokatyömarkkinalla, sillä hiljentymisen vuoksi työvoimalle on aiempaa vähemmän tarvetta. Todennäköisesti yritykset aloittavat työvoiman karsimisen ensimmäisenä juuri vuokratyövoimasta.
”Rakennusala on ottanut talouden hyytymisen vastaan toimialoista rajuimmin, mikä on luultavasti johtanut vuokratyöilmoitusten vähentymiseen. Alan yritykset ovat kustannusten noustessa ja kysynnän heiketessä jäädyttäneet ostojaan – myös työvoiman osalta”, Vaisto sanoo.
Duunitorin datan mukaan tänä vuonna vain joka kolmannessa rakennusalan työpaikkailmoituksessa on tarjottu vuokratyötä. Vaikka lukema voi kuulostaa suurelta, alan vuokratyöilmoitusten osuus on kuitenkin vähentynyt merkittävästi viime vuodesta, jolloin niitä oli tarjolla yli 40 prosentissa työpaikkailmoituksista.
Sosiaali- ja hoiva-alalla riittää vuokratöitä tulevaisuudessakin
Rakennusalan ohella vuokratyö liitetään usein myös sosiaali- ja hoiva-alaan – kiitos paljon palstatilaa saaneen julkisen keskustelun. Hieman yllättävästi sosiaali- ja hoiva-alalla on Duunitorin datan mukaan vuokratyötä melko vähän.
Sote-alaa suurempi vuokratyön osuus on teollisuus- ja teknologia-alalla, ravintola- ja matkailualalla, terveydenhuoltoalalla ja myynnin ja kaupan alalla. Sosiaali- ja hoiva-salalla on siis vasta kuudenneksi suurin vuokratyön osuus Duunitorin datan mukaan.
Sosiaali- ja hoiva-alaa ei pidetä yleisesti yhtä suhdanneherkkänä alana kuin vaikkapa rakennusalaa, ja tämä näkyy myös vuokratyön käytössä. Vaikka monilla muilla aloilla vuokratyön osuus vähenee, sote-alalla se on päinvastaisesti vain kasvanut viime vuodesta.
Vielä vuonna 2022 sosiaali- ja hoiva-alalla on ollut vuokratyötä tarjolla neljässä prosentissa työpaikkailmoituksia, mutta tänä vuonna osuus on noussut viiteen prosenttiin. Sama ilmiö on nähtävissä myös terveydenhuoltoalalta, jossa viime vuoden seitsemän prosentin osuus on kasvanut kuluvana vuonna 9 prosenttiin.
Duunitorin keräämän datan mukaan sote-alalla vuokratyön suhteellinen osuus on kasvanut jo useamman vuoden putkeen, sillä kasvukäyrällä on oltu vuodesta 2021 lähtien. Lauri Vaiston mukaan vuokratyön osuuden kasvu johtuu pitkälti alan poikkeuksellisen pahaksi äityneestä osaajapulasta.
”Kun osaajia ei yksinkertaisesti riitä suoraan tai vakituiseen työsuhteeseen, vuokratyövoiman käyttö saattaa olla ainoa mahdollisuus turvata palvelujen tuotanto. En yllättyisi, jos vuokratyön osuuden kasvu jatkuisi tai jopa kiihtyisi tulevaisuudessa”, Vaisto kertoo Duunitorin tiedotteessa.
Näin vuokratyön osuudet ovat kehittyneet 2022 ja 2023
Vuokratyön osuus vuonna 2023
- Rakennusala 33 %
- Teollisuus- ja teknologia-ala 28 %
- Ravintola- ja matkailuala 24 %
- Terveydenhuoltoala 9 %
- Myynnin ja kaupan ala 8 %
- Sosiaali- ja hoiva-ala 5 %
Vuokratyön osuus vuonna 2022
- Rakennusala 43 %
- Teollisuus- ja teknologia-ala 34 %
- Ravintola- ja matkailuala 27 %
- Myynnin ja kaupan ala 12 %
- Terveydenhuoltoala 7 %
- Sosiaali- ja hoiva-ala 4 %
Lista kertoo vuokratyöilmoitusten osuuden kaikista alan työpaikkailmoituksista kyseisenä vuonna. Mukaan on valittu toimialat, joilla on julkaistu yli 20 000 työpaikkailmoitusta Duunitorilla vuonna 2023.
