Kasvuyhtiö Aiforia julkaisi heinä-joulukuun tulosraporttinsa. Yhtiö on aloittanut kliinisten tekoälyratkaisujemme ensimmäiset käyttöönotot avainmarkkinoilla.
Joulukuussa 2021 Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle listautunut Aiforia Technologies on tekoälyä hyödyntäviä kuva-analyysiohjelmistoja lääketieteen tutkimukseen ja diagnostiikkaan kehittävä suomalainen yhtiö. Yhtiö tarjoaa patologeille ja tutkijoille syväoppivan tekoälyohjelmiston, jonka avulla kuvista voidaan tehdä löydöksiä, päätöksiä ja diagnooseja.
Aiforian liiketoiminta on vielä alkutaipaleella. Siksi yhtiön liikevoitto oli torstaina julkistetulla heinä-joulukuun tuloskaudella vielä negatiivinen -6,4 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin liikevoitto oli tappiollinen -7,0 miljoonaa euroa.
Yhtiön mukaan tulos on yhtiön strategian mukainen ja heijastaa Aiforian kehityksen vaihetta, jossa yhtiö investoi tuotekehitykseen voimakkaasti tulevan kasvun mahdollistamiseksi.
Yhtiön kasvu kuitenkin jatkuu. Viime vuoden jälkimmäisellä puolivuotiskaudella liikevaihto nousi 39 prosenttia edelliskaudesta 1,4 miljoonaan euroon. Koko viime vuonna liikevaihto nousi 49 prosenttia vuodesta 2022.
Liikevaihto kasvoi eniten Euroopan markkinalla Aiforian päästessä tulouttamaan osaa aiemmin solmituista isommista kaupoista.
Aiforian rahoitusasema ja kassatilanne on vakaa. Kuitenkin varmistaakseen riittävän taseaseman kasvun rahoittamiseksi pitkälle tulevaisuuteen, yhtiö myös kartoittaa seuraavan kahdentoista kuukauden aikana erilaisia vaihtoehtoja pääomarakenteen vahvistamiseksi. Niihin kuuluvat oman ja vieraan pääoman ehtoiset instrumentit sekä tuet ja avustukset.
Kasvumahdollisuuksia Yhdysvalloissa
Yhtiön mukaan katsauskaudella on nähty merkittäviä julkisen sektorin investointipäätöksiä ja kilpailutuksia tekoälyn hyödyntämiseen terveydenhuollossa sekä Euroopassa, että Amerikan mantereella. Aiforian arvion mukaan tämä kertoo siitä, että patologian digitalisaatioaste on kasvanut entisestään ja tekoälypohjaiset kuva-analyysiratkaisut yleistyvät sen myötä.
Yhdysvaltojen markkinan kasvua tukevat uudet korvauskäytänteet digitaalisen patologian käytöstä astuivat voimaan tammikuussa 2023. Aiforia arvioi, että tämä kannustaa klinikoita ottamaan käyttöön uutta teknologiaa entistä nopeammassa tahdissa.
Heinä-joulukuun aikanan Catanian provinssi Italiassa valitsi Aiforian kumppaniksi tekoälyavusteiseen diagnostiikkaan Gravinan sairaalan anatomisen patologian laboratorioon. Yhteistyöhön kuuluu Aiforian tekoälyohjelmiston käyttö rinta- ja eturauhassyöpäpotilaiden kudosnäytteiden analytiikassa, sekä tekoälymallien kehittämisalustan käyttö. Sopimuksen kokonaisarvo on noin 250 tuhatta euroa kolmelle vuodelle.
Aiforia käynnisti tuloskaudella myös toimenpiteet viranomaishyväksynnän saavuttamiseksi ensimmäiselle tuotteelleen Yhdysvalloissa. Yhtiö aikoo toteuttaa tarvittavat toimenpiteet hakemuksen jättämiseksi Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviranomaiselle FDA:lle vuoden 2024 aikana.
Merkittäviä kasvuetappeja
Aiforian toimitusjohtaja Jukka Tapaninen kertoo, että yhtiö on vuoden 2023 aikana tehnyt merkittäviä harppauksia kohti patologian tekoälyavusteisen kuva-analytiikan markkinajohtajuutta.
”Kliinisten tekoälyratkaisujemme ensimmäiset käyttöönotot aloitettiin avainmarkkinoilla, ja käynnistimme toimenpiteet viranomaishyväksynnän saavuttamiseksi ensimmäiselle tuotteelle Yhdysvalloissa. Tilauskantamme kasvoi 2,4 miljoonaan euroon”, Tapaninen toteaa.
Yhteistyö Catanian provinssin kanssa vahvistaa entisestään Aiforian asemaa Euroopan kliinisen patologian markkinoilla ja osoittaa, että yhtiön ratkaisut vastaavat hienosti patologian laboratorioiden tarpeisiin, toimitusjohtaja kertoo.
Yhtiön strategian toteutuksen konkreettisena edistymisenä voidaan Tapanisen mukaan pitää myös tilikauden jälkeen tiedotettua lisenssointisopimusta Yhdysvaltalaisen Mayo Clinicin kanssa kolorektaalisyövän uusiutumisriskiä arvioivan tekoälymallin kaupallistamisesta.
”Tämä on hieno jatkumo maaliskuussa 2023 saavutetusta merkittävästä etapista, kun Mayo Clinic -sairaala aloitti rintasyöpäpotilaiden kudosnäytteiden analysoinnin Aiforian ohjelmistolla.”
Solmittu lisenssointisopimus antaa Aiforialle valtuudet markkinoida ja myydä kolorektaalisyövän uusiutumisriskin arviointiin kehitettyä tekoälymallia maailmanlaajuisesti.
Yhteistyö lääketeollisuuden kanssa on olennainen osa yhtiön kasvustrategiaa. Aiforia on saanut uusia prekliinisen sektorin asiakkuuksia ja jatkanut tuotevalikoimamme kehittämistä palvellakseen entistä paremmin lääkekehityksen tarpeita.
Katsauskaudella Aiforia ohjelmistojen teknisiä ominaisuuksia, jotka muun muassa mahdollistavat aiempaa sujuvamman integraation asiakkaiden erilaisiin tietojärjestelmiin sekä nopeuttavat ohjelmistojen käyttöönottoa.
Tavoitteena 100 miljoonan euron liikevaihto
Aiforian kasvustrategia perustuu tekoälymallien ja tuotteen toiminnallisuuksien jatkuvaan kehittämiseen, ja myynnin edistämiseen sekä Amerikan mantereella että Euroopassa. Tapanisen mukaan lähivuosien yhtiön tavoitteena on skaalata liiketoimintaa hankkimalla uusia asiakkaita, lisäämällä myyntiä asiakkuuksien sisällä ja luomalla keskeisiä strategisia kumppanuuksia.
Katsauskauden jälkeen tammikuussa 2024 Aiforia lyhyen ja keskipitkän aikavälin liiketoimintatavoitteensa. Aiemmat, listautumisen yhteydessä vuosille 2021–2023 asetetut liiketoimintatavoitteet yhtiö on jo saavuttanut tai jopa ylittänyt, toimitusjohtaja kertoo.
Uudet tavoitteet on asetettu vuoteen 2030, jolloin yhtiö pyrkii saavuttamaan yli 100 miljoonan euron liikevaihdon. Yhtiö pyrkii saamaan toiminnan kannattavaksi vuoteen 2027 mennessä.