
Jos ennen ostettiin oma asunto ja asuttiin siinä 20–50 vuotta, on kierto nyt vuosien sijaan parhaimmillaan tai pahimmillaan kuukausia, kertoo Isännöintiliitto tiedotteessaan.
Isännöitsijöiden puheista on noussut mielikuva niin sanotusta tiktok-asumisesta, joka on nopeaa ja syklistä ja joka tuo taloyhtiöihin uusia haasteita.
Yksittäisen asukkaan kannalta nopeat muutokset asunnosta ja paikasta toiseen voivat olla hyvä vaihtoehto ja tuoda haluttua vaihtelua sekä vapautta elämään. Kuitenkin, jos asuminen on kovin lyhytaikaista, osakkaat eivät välttämättä halua sitoutua pitkäjänteiseen taloyhtiön ylläpitoon ja kehittämiseen samalla tavalla kuin ennen.
”Tiktok-asumisella tarkoitetaan tätä nopeaa asumissykliä, jatkuvaa muutosta, joka poikkeaa merkittävästi aiemmin totutusta pidemmän ajan juurtumisesta tiettyyn omaan asuntoon. Kun on tiedossa, että samassa asunnossa ja taloyhtiössä asutaan vain lyhyt ajanjakso, kiinnostusta taloyhtiön pitkäjänteiseen kehittämiseen ei yleensä ole. Oman taloyhtiön yhteisö, kokoukset, talous kuin korjauksetkin jäävät helposti vieraaksi eikä niiden eteen nähdä vaivaa tai niihin haluta sijoittaa omia varoja”, kertoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.
Vaarana taloyhtiön vakuusarvon heikkeneminen
Koro-Kanervan mukaan jo nyt on tullut kentältä viestiä, että jos yhtiökokouksessa isännöitsijä kysyy käsiäänestyksellä, kuinka moni osakkaista ajattelee asuvansa taloyhtiössä vielä 20 vuoden kuluttua, käsiä ei juuri nouse ja jos nousee, kyse on vanhemmista henkilöistä.
”Isännöitsijän ja taloyhtiön elinkaaren näkökulmasta kuitenkin 20 vuottakin on vielä aika lyhyt aikajänne”, selventää Koro-Kanerva.
Isännöintiliiton mukaan tässä taloustilanteessa taloyhtiöiden on yhä tärkeämpää huolehtia pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta kehittämisestä ja korjaamisesta, jotta yhtiön arvo, mutta myös vakuusarvo säilyvät ja yhtiö säilyy pankille lainoituskelpoisena. Pitää siis varautua tuleviin korjauksiin, yllättäviin kuluihin sekä kustannusten nousuun ja arvioida taloyhtiön taloudellisia riskejä.
Tiktok-asuminen voi tehdä näihin haasteisiin varautumisen vaikeammaksi.
”Pahimmillaan yhteentörmäys tiktok-osakkaiden ja pitkäaikaisemmin sitoutuneiden välillä voi johtaa siihen, että taloyhtiössä ei saada eteenpäin tarvittavia korjauksia oikeaan aikaan, vakuutusmaksut nousevat, pankkien näkökulmasta vakuusarvo laskee, lainoittaminen muuttuu mahdottomaksi tai kalliimmaksi ja yhtiön arvo asuntomarkkinoilla heikkenee” , summaa Koro-Kanerva.
Taloyhtiöissä huolestuttavaa kehitystä
Jo pelkästään nykyinen taloustilanne tuo haasteita useille taloyhtiöille.
Taloyhtiöiden korjauspäätöksiä ei tässä taloustilanteessa välttämättä tehdä riittävän ajoissa ja suunnitelmallisuus puuttuu. Korjausten siirtäminen voi tuntua houkuttelevalta säästötoimelta, mutta lykkääminen kostautuu siinä vaiheessa, kun korjaus lopulta olisi aivan pakko tehdä eikä pankki enää myönnäkään lainaa taloyhtiön huonosti hoidetun korjaushistorian ja puuttuvan suunnitelmallisuuden vuoksi.
Korjausrakentamisen määrä on jo kääntynyt Suomessa laskuun.
POP Pankin arvion mukaan korjausrakentamisen osuus rakennusinvestoinneista on noin 50 prosenttia riippuen suhdannetilanteesta. Korjausvelkaa syntyy, kun rakennuksen kuluminen ylittää sen ylläpidon.
Pankin mukaan korkojen nousu, heikentynyt ostovoima ja tiukentunut taloustilanne ovat saaneet kotitaloudet ja taloyhtiöt harkitsemaan korjaushankkeiden toteuttamisen aloittamisen viivästyttämistä. Tämä voi vain pahentaa tilannetta ja kasvattaa tulevia korjauskustannuksia.
Hallituksen toimien ja pakkomuuttolain myötä lisääntyy lyhytkestoinen asuminen. Muutetaan asunnosta toiseen halvemman vuokran perässä .Työssä käynti muuttuu myös epäräiselle pohjalle silloin kun tulot vaihtelee myös asumismenoihin on vaihtelevasti varaa. Hallituspuilueiden äänestäjät saavat itseään kiittää haluaa maansa hallitusta. Sen sijaan että miralisoidaan tik tokkaajiksi itse olette nyt kehittämässä epävarmoja oloja suomalaisille.Asuntosijoittakjilta myös menee tuloja.Se ei ole vuokralaisten syy että mitään mikä ennen oli vakaa taloudellinen turva työelämästä ei ole enää itsestään selvyys.Myös opiskelijat joutuvat muuttamaan jatkuvasti. Tulevaisuudessa ,myös pitkiin asuntolainoihin ei uskalleta eikä pystytä sitoutumaan.Vapauden kaipuu ei nyt ole syy eikä mikään.Ihmiset kaipaa pysyvyyttä ja turvaa se on tulevaisuudessa aina isompi haaste myös taloyhtiöille, kun ihmusten elämä ei ole taloudellisesti turvallisella pohjalla. Silloin vaihtuvuus lusääntyy.Ehkä liian jyrkkä tukien leikkaaminen ja työelämän heikennykset ei ole hyväksi yhteuskunalle eikä asuntokaupoille.
Juuri näin metsä vastaa kuten sinne huudetaan. Kaikki tulee kuitenkin aina ylhäältä ja valuu alas. Yhteiskunta on mennyt sodan jälkeiseltä ajalta päinvastaiseen ajatteluun nyt ei rakenneta mitään vaan yritetään säästää kaikesta jolloin lopulta kaikki romahtaa. Päättäjillä ei ole ollut vuosikymmeniin samanlaista sodan jälkeistä yhtenäistämis ja pärjäämiskulttuuria vaan nyt hyödynnetään hyviä etuja ja lähdetään lopulta nauttimaan runsaasta eläkkeestä. Suomesta tulee lähiaikoina ensimmäinen esimerkki hyvinvointiyhteiskunnasta jonka huono hoito ja hallinta ovat vienyt konkurssiin parissakymmenessä vuodessa. Jatketaan tiedotusvälineiden hallitukselta tulevan propagandan lukemista ja pidetään tiukasti penkistä kiinni.
Eihän vanhukset usko elävänsä vielä 20 vuotta.
Enemmän on takana kuin edessä.
Naisoletetun vanhuksen elinajan odote on 88 vuotta!
Noin 70 vuotiasta ajatellaan vanhuksena. Kyllä siinä on vielä lähes 20 vuotta aikaa asua.
Juuri näin. Ostin asunnon kerrostalosta, jossa ympärilläni näkyi asuvan suomalaisia, joiden toiminnasta minullaon vankka käsite. Kävikin ilmi, että suomalaisen nimen alla asuu useimmiten muunmaalainen perhe. Perheisiin saattaa kuulua yli kymmenen henkilöä, josta vain vanhemmat maksavat vedestä. Taloyhtiö on siivottomassa kunnossa ja kaikesta korjauksesta yritetään luistaa. Pesutuvan koneet eivät enää toimi, asukkaat vaihtuvat tiheään, joten eivät välitä siistiä muuttojälkiään, kellarivarastoihin murtaudutaan, purukumia liimataan uusiin käytävämattoihin. Jopa huoltoyhtiön kanta on pöyristyttävä; ei kannata, se varastetaan/ sotketaan/ revitään kuitenkin.
Roskakatoksessa vallitsee jatkuva kaaos. Ei auta, vaikka joka kerta siivoaisit toisten roskat oikeisiin astioihin. Portaikon alaovet ovat jatkuvasti auki. Olen vanhempi yksinäinen asukas, enkä enää jaksa muuttaa toista kertaa peräkkäin. Parvekkeilla tupakoidaan ja tumpit heitetään alas nurmikolle. Ikävin asia on se, että muunmaalaiset käyttävät suomalaista nimeä. He luovat itse epäilyksen alun. Minä en ainakaan halua, että lähdettyäni kuka hyvänsä voi ottaa nimeni.
Voiko kiinteistöliitto mitenkään puuttua tähän nimiasiaan. Mies seisoo nimensä takana! Näin minulle opetettiin jo lapsena.