Kasvuosakkeet

Tehdasvierailu: LapWallin Pälkäneen tehdas tekee puurakenteisia kattoelementtejä

Puuelementtivalmistaja LapWall julkaisi alkuvuoden tuloksen 29.4.2024. Vierailin Pälkäneen tehtaalla päivää myöhemmin. Tehdas toimii kahdessa vuorossa.

Vuonna 2011 perustettu LapWall osti Metsä Woodilta Pälkäneen puuelementtitehtaan vuonna 2017. Pälkäne sijaitsee eteläisellä Pirkanmaalla valtatie 12:n varrella. Kuva: Henri Elo

Rakennustuoteyhtiö, puuelementtivalmistaja LapWallin tammi-maaliskuun 2024 liiketoimintakatsaus oli odotuksiin nähden hyvä. Liikevaihto kasvoi 9,4 prosenttia 10,1 miljoonaan euroon ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevoitto ennen liikearvopoistoja (EBITA) laski lievästi 1,1 miljoonasta 1,0 miljoonaan euroon.

Katsauksen yhteydessä yhtiö antoi koko vuoden ohjeistuksen, jossa on selvä noin 10-15 prosentin nousu sekä liikevaihdossa että EBITA-liikevoitossa verrattuna vuoteen 2023. Tätä ennen ohjeistusta kuluvalle vuodelle ei ollut annettu.

Yksi avain kohtuulliseen menestykseen vaikeassa rakennusmarkkinassa on LapWallin kattoelementtiliiketoiminta, jossa yhtiö on tehnyt kaksi keskeistä yritysostoa viime vuosina. Se osti Pälkäneen tehtaan Metsä Woodilta vuonna 2017 ja Vetelin tehtaan Termaterilta alkuvuonna 2022. Nyt molemmat ovat täydessä toimintakunnossa LapWallin prosessien mukaan.

”Pälkäneen tehtaan tuotannossa työskennellään kahdessa vuorossa. Vetelin tehtaalla käynnistyi hiljattain toinen kokoonpanolinja ja tuotantoa on kasvatettu suunnitellusti”, yhtiö totesi liiketoimintakatsauksessaan maanantaina.

LapWallin talousjohtaja Tuomo Riihonen (vas.) ja liiketoimintajohtaja Marko Kellberg Pälkäneen tehtaan 6 500 neliön kokoonpanohallissa. Tehtaassa toimii kaksi linjaa kahdessa vuorossa, eli kapasiteetti on täyskäytössä. Kuva: Henri Elo

Talousjohtaja Tuomo Riihonen kertoi, että yhtiö on päässyt hyvän toimintansa ja kahden kattoelementtitehtaan myötä kiinni isompiin projekteihin. Toki historiassakin on isoja projekteja, esimerkkinä Helsinki-Vantaan terminaaliuudistus 2020-luvun alussa.

Kattoliiketoiminnan johtaja Marko Kellberg on tyytyväinen, että myös Vetelin yksikkö on ”saatu lyöntiin” niin linjaston kuin avainhenkilöiden osalta. LapWall kertoi viime vuonna, että Termaterilta ostettuun Vetelin yksikköön on investoitu kaikkiaan neljä miljoonaa euroa, josta kaksi miljoonaa tuotantoteknologiaan ja maanrakennukseen.

Jotakin kattoliiketoiminnan merkityksestä kertoo, että se tuo yhtiön liikevaihdosta tällä hetkellä noin kaksi kolmannesta. Voidaan arvioida, että Pälkäne ja Veteli tekivät lämpimillä kattoelementeillä viime vuonna yli 25 miljoonaa yhtiön 42 miljoonan euron liikevaihdosta. Kattoliiketoiminta työllistää noin 90 ammattilaista sekä suoraan että vuokratyövoiman kautta. Henkilöstön vaihtuvuus on ollut johdon mukaan vähäistä.

Näiden kahden tehtaan kapasiteetti on 350 000 neliötä ja isoimmat elementit kokoluokkaa 25 x 2,44 metriä sisältäen tyypillisesti OSB-levyn (ulkopinta, jonka päälle asennetaan tehtaalla alushuopa), rungon ja eristeen, höyrynsulkumuovin, koolauksen sekä sisäpinnan, joka on tyypillisesti vaalea kipsilevy.

Kattoelementin sisäpinnan materiaaleja ovat kohteesta riippuen esimerkiksi sementtikuitulevyt vasemmalla (käytetään uimahalleissa) sekä yleisimmin käytetty noin sentin paksuinen kipsilevy. Kuva: Henri Elo

Liiketoimintakatsauksen mukaan Pälkäneen ja Vetelin yksiköiden liikevaihto kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 2024 noin 20 prosenttia, kun LapWallin suurin yksikkö Pyhännällä menetti myynnistään kymmenisen prosenttia. Pyhännällä valmistetaan seinäelementtejä pientalokohteisiin sekä isojen kohteiden eristämättömiä kattoelementtijärjestelmiä tukielementteineen ja julkisivuelementtejä.

Kattoelementtiliiketoiminnan kysyntä muodostuu useasta tärkeästä asiakasryhmästä, kuten logistiikka, teollisuus, kauppa, muu liikerakentaminen, urheilupaikkarakentaminen ja julkinen rakentaminen.

Vaikka viime vuonna kattoelementtiliiketoimintakin menetti liikevaihtoa 16 prosenttia, se on silti ollut viime vuosina kasvussa kahdesta syystä. Puuelementtien käyttö rakentamisessa on lisääntynyt ja samalla yhtiö on markkinajohtajana saanut otettua lisää markkinaosuutta.

”Laajarunkoisten, hallimaisten rakennusten kattoelementtimarkkina Suomessa on keskimäärin noin miljoona neliötä, josta puuelementtien osuus on noin 40 prosenttia. Tästä meillä on yli kaksi kolmannesta”, Kellberg havainnollistaa.

Pitkään rakennesuunnittelualalla ja projektirakentamisessa työskennellyt Marko Kellberg osoittaa valmiita kattoelementtejä Metsä Woodin Äänekosken kertopuutehtaan työmaalla sekä niiden taustalla olevia tummia liimapuupalkkeja, joiden päälle kattoelementit asennetaan. Kuva: Henri Elo

Puuelementit nopeuttavat rakentamista

Marko Kellberg muistuttaa, että puuelementtirakentamisen lyhyemmät läpimenoajat muodostavat kustannusedun, sillä asiakkaan kohde saadaan aiemmin tuotantoon.

Jos työmaalla tehdään enemmän ja kauemmin, se kasvattaa työmaan yleis- ja logistiikkakustannuksia. Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet, myös henkilöstön saatavuus voi olla rakennusalalla jatkossa haaste, jota tehdasmallisella rakentamisella pystytään ratkomaan.

Yksi keskeinen kustannusetu syntyy perinteisen sääsuojauksen tarpeen poistumisesta työmaalla.

”Rakennusajan nopeutumisessa puhutaan muutaman tuhannen neliön halleissa kuukausista. Asiakkaat voivat luottaa, että projekti viedään sovitussa aikataulussa läpi”, Kellberg muistuttaa.

LapWall käyttää pitkäaikaisia kumppaniyrityksiä elementtien asentamisessa.

LapWallin työntekijöillä on hyvä käsitys tuotteesta, kun sekä suunnittelu että valmistus tehdään itse. Johdon mukaan ongelmaksi alalla muodostuu välillä juuri suunnittelun ja työmaan väliset rajapinnat ja vuorovaikutuksen puute.

Kattoelementteihin tehdään tehtaalla sadevesikaivot, kallistukset ja kaadot, seinänostot, liittymät ja läpiviennit. Elementit suunnitellaan 3D:nä ja tuotannonohjausjärjestelmä tietää jatkuvasti prosessin tilanteen valmistuksesta asennukseen.

Puuelementtituotannon työvaiheita. Vasemmalla ylhäällä koolaus ja sen alapuolella eristekerros, alhaalla tehtaalla tehty ja suojattu läpivienti elementin yläpinnassa. Valmiit elementit siirretään välivarastointiin työmaakuljetusta odottamaan. Kuvat: Henri Elo

Tulevaisuudessa siintää valoa

LapWallin toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen totesi liiketoimintakatsauksessa maanantaina:

”Näkemyksemme mukaan myyntihinnoissa ollaan nyt pohjalla ja suunta on tästä ylöspäin.”

Tausta on se, että LapWallin lievään tuloksen laskuun – huolimatta liikevaihdon kasvusta – vaikutti se, että elementtien myyntihinnat per neliö olivat vajaa 10 prosenttia vuoden takaista matalammalla. Samaan aikaan materiaalikustannukset laskivat suhteessa vähemmän. Tiukka kiinteiden kulujen hallinta ja volyymin kasvu pelastivat tuloksen.

Valoa tulevaisuuteen tuo kasvanut tilauskanta. Kasvu maaliskuusta 2023 maaliskuuhun 2024 oli selkeä 20 prosenttia 15,1 miljoonasta 18,0 miljoonaan euroon.

”Alkuvuosi kuvaa, että loppukysyntään voi suhtautua optimistisesti. Kattopuoli on tässä suhdannetilanteessa äärimäisen tärkeä ja muodostaa tuloksen selkärangan”, Tuomo Riihonen toteaa.

Kellberg muistuttaa lopuksi toimintatapojen, prosessien ja henkilöstön merkityksestä. Vaikka Pälkäne ja Veteli sijaitsevat eri puolilla Suomea, liiketoiminta toimii yhtenäisenä organisaationa tehdaskohtaisina vastuualuepäälliköineen. Vetelin investointien ja uuden tuotantolinjan myötä yhtiö pystyy palvelemaan aiempaa tehokkaammin koko Suomea.

Pälkäneen tehdasalueella tavara liikkuu. Raaka-ainevarastosta löytyy niin levyä, sahatavaraa kuin eristeitä. Kuvat: Henri Elo

Kirjoittaja omistaa yhtiön osakkeita.


IR-ikkuna on SalkunRakentajan ja Sijoittaja.fi:n yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.

1 kommentti
  • Tomi L. sanoo:

    Hyvä analyysi ja mielenkiintoinen firma!

  • Ylös
    >