
Donald Trumpin hallinto keikuttaa markkinoita tullipolitiikallaan. Presidentti käynnistänyt toisella presidentin virkakaudellaan ennennäkemättömän voimakkaat kauppapoliittiset toimet asettamalla tulleja keskeisille kauppakumppaneilleen.
Trump asetti tullimaksuja ulkomaisille autonvalmistajille määräämällä 25 prosentin tullit kaikille Yhdysvaltojen ulkopuolella valmistetuille autoille ja kevyille kuorma-autoille sekä tietyille autoalan osille.
Trump on myös antanut määräyksen 25 prosentin lisätulleista kaikelle teräkselle ja alumiinille, joka tuodaan Kanadasta Yhdysvaltoihin. Lisäksi hän on myös ilmoittanut 25 prosentin tuontitullista EU:sta Yhdysvaltoihin tuotavalle alumiinille ja teräkselle 12. maaliskuuta alkaen. Lisäksi hän korotti kiinalaisten tuotteiden tulleja yhteensä 20 prosenttiin, johon Kiina vastasi asettamalla 10-15 prosentin tullit amerikkalaisille maataloustuotteille.
Markkinoilla vallitsee nyt kasvava huoli siitä, että Trumpin tullikorotukset ja geopoliittiset mullistukset pysäyttävät talouden, joka on tähän asti yllättänyt epäilijät vahvuudellaan.
Tullipelot ovat saaneet osakemarkkinat Yhdysvalloissa laskuun. Esimerkiksi S&P 500 on laskenut helmikuun lopun huipustaan 9,2 prosenttia.
Nordean päästrategi Antti Saari ei ole kovin huolissaan Trumpin tullipolitiikasta. Hänen mukaansa presidentin hallinnon tehtävälistalla on myös markkinoille myönteisiä asioita
Nordean viikkoraportissa Saari muistuttaa, että tulleja voidaan jatkossakin myös laskea, jos sopiviin neuvottelutuloksiin päästään. Lisäksi Trumpin edellinen presidentinkausi osoitti, ettei tullipolitiikka ollut este osakemarkkinoiden menestykselle.
”On myös tärkeää muistaa, että Trumpin edellisen kauden aikana kauppapolitiikka oli aivan yhtä tempoilevaa, vaikka varsinaisia tullinkorotuksia nähtiinkin vähemmän. Tästä huolimatta yhdysvaltalaisosakkeet tuottivat tuona aikana erinomaisesti”, Saari toteaa.
Yhdysvalloissa talouskasvu on hyvin todennäköisesti myös pidemmällä aikajänteellä monia muita teollisuusmaita pirteämpää. IMF ennustaa vuosille 2024-2029 keskimäärin yli kahden prosentin talouskasvua Yhdysvaltoihin, kun euroalueella, Britanniassa ja Japanissa kasvu jää sitä alhaisemmaksi.
Saaren mukaan USA:n hyvien pitkän aikavälin liikevaihdon kasvunäkymien lisäksi yhdysvaltalaisyhtiöiden kannattavuus on muita markkinoita parempaa.
”Tämä tarkoittaa sitä, että yritykset pystyvät samalla liikevaihdon kasvulla kasvattamaan tuloksiaan nopeammin. Tämä näkyy sekä parempina kateprosentteina että korkeampina pääoman tuottoasteina. Nopeampi tuloskasvu taas tarkoittaa pitkällä aikajänteellä myös reippaampaa kurssinousua.”
Nordean laskelmien mukaan amerikkalaisosakkeiden keskimääräinen oman pääoman tuotto on ollut aiemmin ja on myös tällä hetkellä selvästi Euroopan, Japanin ja kehittyneiden markkinoiden oman pääoman tuottoa korkeampi.
Vaikka yhdysvaltalaisyhtiöiden kasvunäkymät ovat jatkoakin ajatellen erinomaiset, on iso osa kasvuodotuksista myös jo hinnoiteltu, Saari muistuttaa.
”Esimerkiksi Yhdysvaltain pörssin osinkotuotto on monia muita markkinoita matalampi ja vastaavasti arvostuskertoimet muita korkeampia. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, kunhan tuloskasvu pitää pintansa. Lisäksi, mikäli presidentti Trump onnistuu vielä uudelleen alentamaan yritysverokantaa, yhdysvaltalaisyhtiöiden kannattavuus paranee jälleen kertaheitolla, aivan kuten edelliselläkin kaudella.”
Lisäksi amerikkalaisyhtiöiden osakkeista on perusteltua maksaa hieman korkeampia kertoimia, päästrategi arvioi.
”Kasvunäkymät ja arvostuskertoimet huomioiden Yhdysvaltain osakemarkkinoiden pitkän aikavälin tuottonäkymä onkin edelleen hyvä, vaikkei aivan niin hyvä kuin mitä se on viime vuosina parhaimmillaan ollut. Tästä syystä myös maan yhtiöiden osuuden osakesalkusta olisi hyvä olla noin puolet, jotta sijoittaja pääsee nauttimaan hyvistä tuotoista”, Saari toteaa.
Nordean mukaan USA:n pörssin keskipitkän aikavälin tuottonäkymä on tällä hetkellä noin seitsemän prosenttia.
Nordea pitää silti kaikki alueet peruspainossa aluesuosituksissaan. Pankki odottaa tuloskasvuerojen tasaantumisen vähentävän alueiden välisiä tuottoeroja jatkossa. Yhdysvalloilta Nordea odottaa 12 prosentin keskimääräistä tuloskasvua seuraavan 12 kuukauden aikana.