Investors House on alansa ensimmäinen osinkoaristokraatti Suomessa

Petri Roininen Investors House Petri Roininen Investors House
Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen.

Investors Housen 10. huhtikuuta pidetty yhtiökokous päätti 10. kertaa peräkkäin kasvavasta osakekohtaisesta osingosta. Taustalla on yhtiön pitkään jatkunut kannattava kasvu, joka on mahdollistanut osinkokehityksen.

Investors Housesta tuli siten Suomen kiinteistö- ja rakennusalan ensimmäinen osinkoaristokraatti.

Osinkoaristokraatti tarkoittaa Euroopassa pörssiyhtiötä, joka on maksanut ja kasvattanut osinkoaan vähintään 10 peräkkäisen vuoden ajan. Osinkoaristokraatit ovat usein tunnettuja vakaudestaan ja taloudellisesta kestävyydestään: ne ovat kyenneet kasvattamaan osinkoa vuodesta toiseen läpi erilaisten taloussuhdanteiden, mikä kertoo vahvasta liiketoimintamallista.

Yhtiökokous päätti jakaa tilikaudelta 2024 osinkoa yhteensä 0,35 euroa osakkeelta kahdessa tai useammassa erässä seuraavasti: osingonmaksun ensimmäisen erän 0,18 euroa osakkeelta osalta täsmäytyspäivä on 14.4.2025 ja osinko maksetaan 23.4.2025 alkaen.

Loppuosan osingosta eli 0,17 euroa osakkeelta osalta päätettiin valtuuttaa hallitus päättämään osingon jakamisen ajankohdasta vuoden 2025 aikana.

Yhtiön osakekohtainen tulos on ollut nousussa jo usean vuoden ajan. Kertatuottojen ja hyvän vuokrausasteen myötä oman pääoman tuotto kohosi viime tilikaudella jopa 21 prosenttiin ja omavaraisuus parani 49 prosenttiin ollen hyvätasoinen.

’’Kymmenen vuoden kannattava kasvu vaativissa olosuhteissa on voinut perustua vain hyvään yhteistyöhön ja luottamukseen. Kiitos onnistumisesta kuuluu asiakkaille, henkilöstölle, osakkeenomistajille, rahoittajille ja yhteistyökumppaneille”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Petri Roininen.

Yhtiö tutkii koko ajan erilaisia vaihtoehtoja, mutta priorisoi kannattavuutta ennen kasvua. Markkinassa on johdon mukaan kiinnostavaa tarjontaa niin tonteissa, kehityskohteissa kuin kassavirtakohteissa. Yhtiö on käynyt neuvotteluja mutta ollut hyvin valikoiva transaktioissa.

Toimialalla suunnitellaan myös suljettujen rahastojen perustamista.

Investors Housen liiketoimintaa ja tulevia hankkeita tukee nykyinen erinomainen 99 prosentin vuokrausaste. Konsernitaseessa kiinteistöjen arvo oli vuoden lopussa 80,8 miljoonaa euroa, kun se kolme kuukautta aiemmin oli 77,8 miljoonaa ja vuotta aiemmin 27,9 miljoonaa euroa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
laki tuomari tuomio

Hovioikeus antoi tuomion Nokian Renkaiden sisäpiirikaupoista

Seuraava artikkeli
SSAB teräsyhtiö

SSAB:n osake ei ole hinnalla pilattu