Linja rätisee kevyesti, kun saan etäyhteyden futuristi Perttu Pölöseen. Käy ilmi, että hän on autossa matkalla Liedon lukioon. Kevään viimeinen koulupäivä on alkamassa, ja hän on menossa puhumaan nuorille aiheesta, joka on hänelle kaikkein rakkain: tulevaisuudesta.
”Pitää valita sanat tarkkaan, kun puhuu nuorille, joilla on koko tulevaisuus vielä edessä”, Pölönen sanoo puoliksi naurahtaen – sävyssä on pilkahdus huumoria, mutta aihe on painava.
30-vuotias Pölönen on yksi Suomen vahvoista tulevaisuusäänistä – tietokirjailija ja kansainvälisesti kysytty keynote-puhuja – joka haluaa muuttaa tapaa, jolla tulevaisuudesta puhutaan. Usein muutos alkaa yhdestä ihmisestä, joka uskaltaa lähteä liikkeelle.
Näköalattomuus nakertaa uskoa tulevaan
Pölösen mukaan suomalainen tulevaisuuskeskustelu on ajautunut kyyniseksi ja kriisipuheen sävyttämäksi – erityisesti politiikassa korostuu negatiivisuus.
Varsinkin nuoret aistivat tämän ilmapiirin voimakkaasti. ”Heillä on kokemus, että tulevaisuus tuo tullessaan vääjäämättömiä ongelmia, eikä ole riittävästi uskoa siihen, että asiat voisivat järjestyä”, Pölönen korostaa.
Toivon puute on hänen mukaansa vakava ongelma. Ihmistä ei saada liikkeelle, jos hän kokee tilanteen toivottomaksi. ”Tämä on kammottava lähtökohta. Meiltä puuttuu visio. Sen puuttuminen tekee tulevaisuudesta pelottavan ja epämääräisen. Eikä silloin synny ratkaisujakaan.”
Pölösen missio on suunnata katse pois pelosta ja kohti sitä, mikä toimii ja kantaa. Toiveikkuus ei hänen mielestään tarkoita sinisilmäisyyttä, vaikka se usein sellaiseksi leimataan.
”Meidän ajassamme toivosta puhuminen voi helposti syödä uskottavuutta”, Pölönen pohtii. ”Tarvitsemme puhetta, joka rakentaa, ei lannista. Toivo ei ole harhaa, vaan edellytys muutokselle.”
Mikä meissä muuttuu teknologian myötä?
Keskustelu siirtyy toiseen Pölösen lempiaiheista: teknologiaan – jota hän on opiskellut Piilaaksossa saakka. Siellä hän sai puraisun tulevaisuusajattelusta ja alkoi pohtia isoja kysymyksiä ihmisen ja koneen suhteesta.
”Kun teknologia tulee joka paikkaan, meidän täytyy olla parempia ihmisyydessä koneen rinnalla. Miettiä omaa suhdettamme koneisiin ja mitä minulla on, mitä koneelta ei koskaan saa.”
Teknologian levitessä nopeasti elämän kaikille osa-alueille, Pölönen painottaa vastuullisuutta. Suurin huoli ei hänen mukaansa ole itse teknologia, vaan se, kuinka vähän pysähdytään pohtimaan sen vaikutuksia ja mitä se ihmisissä muuttaa.
Ensimmäisten älypuhelimien kohdalla harva mietti, miten isosti ne muuttaisivat läsnäoloa, arkea tai arvoja. Nyt tekoälyn kohdalla sama virhe on toistumassa.
”Kehitämme kenties historian riskialtteinta ja arvaamattominta teknologiaa. Meidän ei tulisi kiirehtiä, vaan pikemminkin olla varovaisia uusien mallien ja päivitysten julkaisemisessa. Jos emme ymmärrä, mitä olemme kehittämässä, miten voimme kontrolloida sitä?”
Pölösen mukaan on ongelmallista, että teknologian valta ja vastuu ovat erkaantuneet toisistaan, ja teknologiajätit toimivat ilman yhteiskunnallista vastuuta.
”Palkitaan sisällöstä ja käytöksestä, joka ei palvele yhteistä hyvää. Kehitystä ohjaa voitontavoittelu, ja olemme valmiita käymään kauppaa tärkeistä asioista. Jos valas on arvokkampi kuolleena kuin elävänä, jos se on rahallisesti kannattavaa, joku käy pyytämässä sen.”
Hän nostaa esiin, miten kehittämistyöhön tarvittaisiin laaja-alaisia näkökulmia ja eri asiantuntijoiden ääniä, kuten sosiologeja, pedagogeja ja filosofeja. Vastuuta ei voi sysätä vain yksilön harteille ja toivoa parasta.
Sijoittaminen pysyvään tulevaisuuteen
Pölönen kertoo hankkineensa puolisonsa kanssa Kirkkonummelta parin hehtaarin tontin ja äänestä kuulee, kuinka tärkeä luonto on hänelle.
”Tämä juuri on sijoittamista tulevaisuuteen. Istutamme tontille eri puulajeja, ja tiedämme, ettei paljoakaan näy viidessä tai kymmenessä vuodessa, mutta tulevaisuudessa tässä on hieno arboretum eli puulajipuisto”, Pölönen kertoo innostuneesti.
Hänen mukaansa tulevaisuutta ei rakenneta vain yhdellä akselilla – ei pelkästään taloudellisilla investoinneilla, vaan myös henkisellä ja sosiaalisella pääomalla. Vaikka raha on monien asioiden mahdollistaja.
”Kun pohdimme, millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa, ennustamista tärkeämpää on kysyä: mitkä asiat eivät muutu seuraavan 10–20 vuoden aikana? Juuri niihin kannattaa luottaa, sitoutua ja investoida.”
Jatkuvan muutoksen keskellä pysyvyys saa uutta merkitystä. Pölösen mukaan muuttumattomat asiat paljastavat ne inhimilliset taidot, jotka ovat tulevaisuuden supervoimia – ja jotka erottavat meidät koneista. Hän nostaa esiin myötätunnon, jota kone ei voi aidosti tuntea, kyvyn aloittaa uudelleen sekä tietoisuus- ja itsetuntemustaidot.
”Kone ei ole koskaan ollut nuori tai peloissaan, ja vain ihminen voi täysin ymmärtää toista ihmistä.”
Pölösen viesti Liedon lukion nuorille, ja meille kaikille, on yksinkertainen mutta voimakas: tulevaisuus ei ole hallitsematon voima, vaan seurausta siitä, mitä päätämme tehdä tänään.
”Maailmanhistoriassa monet suuret muutokset ovat alkaneet yhdestä ihmisestä. Yhdestä tapahtumasta, hetkestä tai twiitistä, joka on saanut aikaan lumipalloefektin. Jos ahdistaa, niin toiminta auttaa. Tulevaisuus ei vain tapahdu – se tehdään.”
