
Vuosi 2025 käynnistyi Suomen pörssissä vahvoista lähtökohdista ja kovin odotuksin. Donald Trumpin keväällä asettamat tullit saivat kuitenkin Helsingin pörssin laskuun.
Silti elokuun puoliväliin mennessä pörssi oli palautunut pohjista jo 24 prosenttia, ja alkuvuoden kokonaistuotto osinkoineen oli 15 prosenttia. Taakse jää tuotoissa niin S&P 500 kuin Eurostoxx 600 -indeksit.
OP:n Suomeen sijoittavien osakerahastojen salkunhoitaja Teemu Salosen mukaan ensi vuoden osalta Helsingin pörssin tuloskasvu vaatii kuitenkin uusia ajureita.
”Kun menestyksekästä alkuvuotta peilaa nyt taaksepäin, on selvää, että täysin kolhuitta ei ole selvitty. Trumpin tullien synkin skenaario ei toteutunut, mutta epävarmuus jäi ilmaan. Tämä on heijastunut talous- ja tuloskasvuennusteisiin, joita on leikattu vuoden edetessä”, Salonen toteaa.
Kurssinousu on ollut arvostuskertoimien nousun varassa
Alkuvuoden nousun selittäväksi tekijäksi jää osakkeiden arvostustason muutos, kun rauhanponnisteluissakaan ei ole edistytty.
”Helsingin pörssin eteenpäin katsova P/E-kerroin on noussut vuoden vaihteen 13:sta tasolle 16, lähelle pitkän aikavälin keskiarvoa”, sanoo Salonen.
Salosen mukaan Helsingin pörssin nousu vaatiikin tulevaisuutta ajatellen uusia ajureita. Yksi niistä voi olla epävarmuuden poistuminen USA:n tuontitullien osalta.
”Heinäkuun lopulla Euroalueelle asetettu 15 prosentin tullitaso on korkea, mutta tärkeää on, että epävarmuus tullien suuruudesta väistyi.”
Myös Saksan keväällä ilmoittamat historialliset infrastruktuuri- ja puolustusinvestoinnit avaavat toteutuessaan suuria mahdollisuuksia erityisesti suomalaiselle konepaja- ja teknologiavientiteollisuudelle.
”Ensimmäiset positiiviset vaikutukset näkyivät jo konepajayhtiöiden toisen vuosineljänneksen tuloksissa, kun Euroopan elpyvä kysyntä kompensoi Pohjois-Amerikan tulliepävarmuuden aiheuttamaa heikkoutta”, sanoo Salonen.
Ensi vuoden tuloskasvun vetureina vientivetoiset ja sykliset toimialat
Vaikka kuluvan vuoden tulosennusteet ovat laskeneet, ensi vuodelle odotetaan Salosen mukaan edelleen vahvaa tuloskasvua.
”Tuloskasvun vetureina nähdään vientivetoiset ja sykliset toimialat kuten metsä- ja konepajasektori sekä yhtiöt, kuten Neste ja Nokia, jotka vastaavat lähes puolesta pörssin tuloksesta.”
Myös finanssisektorin, joka tuottaa yli 30 prosenttia suuryritysvetoisen Helsingin pörssin tuloksesta, ennustetaan vakauttavan kehityksensä. Toisin kuin kuluvana vuonna, sen ei enää odoteta heikentävän tulosnäkymiä.
”Yhteenvetona voisi todeta, että talous- ja tuloskasvu eivät ole kadonneet. Ne ovat vain siirtyneet. Elvyttävät toimenpiteet, matalampi korkotaso ja kauppapoliittisten jännitteiden helpottuminen luovat hyvän pohjan Suomen talous- ja tuloskasvulle”, toteaa Salonen.
Salkunhoitajan mukaan kuluttajien luottamus on vielä varovainen, mutta potentiaalia on ja erityisesti, jos rauhanneuvotteluissa edistytään.
”Suomen osakemarkkinoilla on siis yhä paukkuja jäljellä”, uskoo Salonen.
Lue myös tämä: Aktia: Parhaat tuotot löytyvät nyt pienyhtiöistä




Nousuvara?