Donald Trump ilmoitti viikonloppuna, että kahdeksan eurooppalaisen Nato-maan vienti Yhdysvaltoihin joutuu 10 prosentin lisätullien piiriin helmikuun alusta, ellei sopua Grönlannin myymisestä Yhdysvalloille synny. Tullit on tarkoitus korottaa 25 prosenttiin kesäkuun alussa, mikä kiristäisi nopeasti eurooppalaisyritysten kilpailukykyä Yhdysvaltain markkinoilla.
Tullit kohdistuvat Tanskaan, Norjaan, Ruotsiin, Ranskaan, Saksaan, Alankomaihin, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Suomeen, jotka osallistuivat Tanskan johtamiin arktisiin sotaharjoituksiin Grönlannissa. Trump on perustellut toimia sillä, että nämä maat estävät hänen hallintoaan saamasta määräysvaltaa strategisesti tärkeään arktiseen alueeseen.
Taustalla ei kuitenkaan ole pelkkä aluepoliittinen kiista. Kyse on myös siitä, kuka hallitsee lännen rahoitusjärjestelmän hermokeskuksia ja kenen varassa Yhdysvallat rahoittaa krooniset alijäämänsä.
Eurooppa voi vastata Trumpin uudenlaiseen tariffipainostukseen hyödyntämällä aseena pääomamarkkinoita, ei pelkkiä tulleja.
Deutsche Bankin mukaan eurooppalaisilla sijoittajilla on hallussaan noin 8 000 miljardin dollarin edestä Yhdysvaltain velkakirjoja ja osakkeita, mikä tekee Euroopasta Yhdysvaltojen selvästi suurimman velkojan.
Deutsche Bankin valuuttastrategi George Saravelos muistuttaa sijoittajakirjeessään, että Yhdysvaltain kansainvälinen sijoitusasema on historiallisen syvästi miinuksella. Tämä tarkoittaa, että maa on entistä riippuvaisempi ulkomaisesta pääomasta kattaakseen sekä julkisen talouden että vaihtotaseen vajeet.
Valtiolainat Grönlanti-kiistan pelinappuloina muuttaisi asetelmia
Saravelosin mukaan euroalueen suurin voima ei ole vastatulleissa, vaan kyvyssä vaikuttaa rahoitusoloihin ja dollarin rahoituskustannuksiin.
Hänen arvionsa mukaan eurooppalaisten dollarimääräisten sijoitusten järjestelmällinen leikkaaminen olisi markkinoille selvästi häiritsevämpi signaali kuin perinteinen tullien kiristämiseen perustuva kauppasota.
Ensimmäisiä merkkejä tällaisesta liikkeestä on jo nähty.
Tanskalaiset eläkerahastot ovat viime vuosien aikana vähentäneet dollarialtistustaan ja kotiuttaneet varoja takaisin Tanskaan, mikä on ollut osa laajempaa “myy Amerikkaa” -keskustelua eurooppalaisten instituutiosijoittajien keskuudessa.
Jos Grönlanti-kiista kärjistyisi täysimittaiseksi kauppa- ja rahoitussodaksi, eurooppalaisilla olisi mahdollisuus kiristää ruuvia myymällä asteittain Yhdysvaltain valtionlainoja ja vähentämällä osakeomistuksiaan. Tällainen liike nostaisi todennäköisesti Yhdysvaltain korkoja ja heikentäisi riskisentimenttiä, mikä iskisi suoraan Trumpin hallinnon keskeiseen tavoitteeseen eli lainanhoitokustannusten ja inflaation hillintään ennen syksyn välivaaleja.
Valuuttamarkkinoilla reaktio on toistaiseksi ollut maltillinen.
Euron heikkeneminen on ollut rajallista, ja Saravelos arvioi, ettei vaikutus yhteisvaluuttaan ole niin negatiivinen kuin moni pelkää. Päinvastoin, kiristyvä geopoliittinen vastakkainasettelu saattaa nostaa esiin euroalueen institutionaalista yhtenäisyyttä ja vähentää oikeistopopulistien Trump-myönteisyyttä Euroopassa.
EU:n ”kauppatykki” ladattu, mutta varmistin vielä päällä
Euroopan unionissa pohditaan, miten vastata Trumpin tariffipaineeseen. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ajanut sitä, että EU ottaisi käyttöön niin sanotun pakottamistoimien vastaisen välineen (Anti-Coercion Instrument, ACI), jota diplomaatit kutsuvat epävirallisesti ”kauppatykiksi”.
Vuonna 2023 voimaan tullut ACI antaa EU:lle mahdollisuuden rajoittaa kolmansien maiden pääsyä unionin sisämarkkinoille, julkisiin hankintoihin ja pääomamarkkinoille, jos kyseinen maa käyttää kauppaa poliittisen painostuksen välineenä. Keinovalikoimaan voivat kuulua vastatullit, vientirajoitukset sekä rajoitukset yhdysvaltalaisten yritysten investoinneille ja palveluille EU:ssa.
Toistaiseksi ACI:tä ei ole koskaan käytetty.
Brysselissä viesti on, että diplomatialle halutaan antaa ensin mahdollisuus, ja EU-maiden suurlähettiläät ovat korostaneet tarvetta koordinoituun ja asteittaiseen reagointiin.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Antonio Costa on kutsunut koolle ylimääräisen huippukokouksen jo kuluvan viikon aikana.
Samalla EU:ssa käydään keskustelua siitä, pitäisikö mahdollisissa vastatoimissa painottaa perinteisiä tulleja vai pääomamarkkinoihin kohdistuvia rajoitteita. Jälkimmäiset voisivat olla tehokkaampia, mutta myös riskialttiimpia globaalin rahoitusjärjestelmän vakaudelle.
Talousvaikutus rajallinen, poliittinen merkitys valtava
Useiden analyytikoiden mukaan Trumpin ilmoittamien tullien suorat kasvua hidastavat vaikutukset pysyisivät todennäköisesti vaimeina ainakin lyhyellä aikavälillä.
Esimerkiksi tutkimuslaitos Capital Economicsin pääekonomisti Neil Shearing arvioi, että kohdemaihin kohdistuvat tullit leikkaisivat bruttokansantuotetta noin 0,1–0,3 prosenttiyksikköä ja nostaisivat Yhdysvaltain inflaatiota 0,1–0,2 prosenttiyksikköä.
Poliittinen ulottuvuus on kuitenkin toista luokkaa. Tanskassa ja muissa Pohjoismaissa Trumpin Grönlanti-vaatimukset on nähty suoran ulkopoliittisena kiristyksenä, ja useat suuret EU-maat ovat syyttäneet Washingtonia ”taloudellisesta kiristyksestä liittolaisiaan vastaan”.
Euroopan sisäisesti kiista voi paradoksaalisesti vahvistaa yhtenäisyyttä. Myös osa eurooppalaisista oikeistovoimista, jotka ovat aiemmin suhtautuneet Trumpiin myötämielisesti, on nyt asettunut tukemaan Tanskaa ja Grönlannin nykyistä asemaa itsehallinnollisena Tanskan alueena.
Dollari paineessa, kun luottamus rakoilee
Rahoitusmarkkinoilla katse kääntyy yhä enemmän dollarin asemaan maailmantalouden ankkurivaluuttana. Trumpin tariffiuhat ovat jo painaneet dollaria ja nostaneet turvasatamahakuisuutta kulta- ja valtionlainamarkkinoilla.
Saravelosin mukaan Yhdysvaltain heikko nettosijoitusasema tekee dollarista aiempaa haavoittuvamman tilanteessa, jossa suuret ulkomaiset velkojat – Eurooppa etunenässä – alkavat kyseenalaistaa Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän ennustettavuutta.
Yhtä aikaa Valkoinen talo pyrkii painamaan sekä inflaatiota että valtionlainojen korkoja alas, sillä korkeammat korot kurittaisivat Yhdysvaltain kotitalouksia ja yrityksiä juuri ennen välivaalivuotta.
Tässä asetelmassa Eurooppa ei ole enää pelkkä tullitaistelun vastapuoli, vaan keskeinen rahoittaja, joka voi vaikuttaa Yhdysvaltain rahoitusoloihin päätöksillään myydä tai pitää dollarimääräisiä sijoituksiaan.
Siksi Grönlanti-kiistan todellinen rintamalinja ei ehkä sittenkään kulje tullitaulukoissa, vaan kansainvälisten pääomavirtojen suunnassa.
