Euroopan Komission mukaan finanssikriisin vaikutukset haittaavat edelleen EU:n ja euroalueen talouskasvua ja työllisyyttä. Ongelmat ovat leviämässä myös aiemmin vahvaa talouskehitystä osoittaneeseen Saksaan.
Euroopan talousnäkymät
Euroopan Komissio esitteli 7.11. euroaluetta ja koko EU:ta koskevan syksyn talousennusteensa. Ennusteessa Komissio arvioi bruttokansantuotteen (BKT) kasvua, inflaatiota, työllisyyttä ja julkisen talouden tilaa vuosina 2012–2014.
Talouden alamäki jatkuu Euroopassa. Vuonna 2012 BKT:n arvioidaan supistuvan koko EU:ssa 0,3 prosenttia ja euroalueella 0,4 prosenttia. Euroopan Komission mukaan talouskriisiä on kuitenkin pystytty hillitsemään ja talous- ja rahaliiton toimintaa tehostamaan vahvoilla poliittisilla toimilla, jotka ovat auttaneet EU:n talouden vakauttamisessa.
Vuodelle 2013 ennustetaan asteittaista paluuta kasvuun, mutta kasvu on vaatimatonta. BKT:n arvioidaan kasvavan EU:ssa 0,4 prosenttia ja euroalueella 0,1 prosenttia. Jäsenmaiden välillä erot ovat suuria.
Työttömyyden komissio odottaa vuonna 2012 olevan koko EU:ssa 10,5 prosenttia ja euroalueella 11,3 prosenttia. Työttömyys nousee vuonna 2013 enimmillään 10,9 prosenttiin EU:ssa ja 11,8 prosenttiin euroalueella, Komissio ennustaa.
Kaikki keskeiset euroalueen talouden luottamusindikaattorit olivat laskussa syyskuussa. Yleinen luottamusindeksi laski elokuun 86,1 pisteestä 85 pisteeseen, teollisuuden luottamusindeksi laski -15,4 pisteestä -16,1 pisteeseen ja palveluiden luottamusindeksi laski -10,8 pisteestä -12 pisteeseen. Lisäksi kuluttajien luottamusindeksi laski -24,6 pisteestä -25,9 pisteeseen.
Ongelmat leviävät Saksaan
Euroopan suurin talous Saksa ei ole enää immuuni euroalueen ongelmille. Saksa on tähän asti pystynyt rakentamaan palomuurin eurokriisin leviämiselle maahan. Mutta ei enää. CNN Money -lehden mukaan Euroopan Komissio odottaa Saksan talouden hidastuvan lisää kuluvan vuoden jälkimmäisellä puolivuotiskaudella. Heikentymisen syynä ovat alamaissa olevat vientimarkkinat ja investointiaktiviteetti. EKP:n pääjohtajan Mario Draghin mukaan uusimmat taloustilastot osoittavat, että euroalueen ongelmat ovat tarttumassa myös Saksaan, CNN Money raportoi.
Saksan talouskasvu laski 0,8 prosenttiin tähä vuonna, kun vielä viime vuonna kasvu oli 3 prosenttia. Myös ensi vuodelle Komissio ennustaa 0,8 prosentin kasvua. Saksan teollisuustuotanto laski syyskuussa 1,8 prosenttia. Vielä elokuussa teollisuustuotanto kasvoi 0,4 prosenttia.
Suomihan on saanut rahaa jo pitke4n aikaa neasgiivitella reaalikorolla. Se kertoo, ette4 maailmalla on paljon jengie4, joka uskoo, ette4 globaalin finanssikriisin poika palaa.Espanjassa kyse on ennen kaikkea asuntokuplan puhkeamisesta johtuvasta pankkikriisiste4. Pitke4lti sama kuvio kuin Suomessa 80-luvulla.