Saksalainen kemianteollisuus on ongelmissa toimintaympäristön muutosten ja kysynnän hiipumisen seurauksena.
Saksan vuokra-asuntomarkkina on Euroopan suurin ja maailman suurimpien joukossa. Maan kookkain ja samalla Euroopan suurin toimija on Vonovia.
Yhtiön osakekurssi romahti alle puoleen uutisten tultua julki. Tapahtumiin liittyen on vireillä useita rikostutkintoja.
Saksa julkisti tänä aamuna synkät lukemat maan teollisuuden tilausten kehittymisestä.
Jos joltain on jäänyt vielä huomaamatta, niin ranskalaiset haluavat lähteä pois Euroopan Unionista ja eurosta.
DAX-indeksi on niin keskeinen osakeindeksi, että siihen kannattaa tutustua.
Henkilöstön valuaatio on vaativa prosessi yhtiön tunnuslukuja analysoitaessa.
Saksan hallitusneuvottelujen kariutuminen lisää epävarmuutta Saksan lisäksi myös koko Euroopassa.
Saksan esimerkki osoittaa, että työllisyyden parantuminen edellyttää tuloerojen kasvua.
Jos halutaan työmarkkinoita uudistamalla saada työttömyyttä laskuun, katsetta on Ruotsin sijaan syytä siirtää Saksaan.
Korkosijoittajan on vaikea löytää alhaisten korkojen maailmassa korkeaa tuottoa ilman lisäriskiä.
Euroopan talouden veturi yskii – Saksasta tuli ikäviä makrokuja.
Korkomarkkinoilla kuhisee kun pitkät korot ovat nousseet nopeasti lyhyessä ajassa. Pelko korkeista markkinakoroista on kuitenkin Nordean mukaan aiheeton.
Saksan tehdastilaukset supistuivat yllättäen helmikuussa.
Amerikkalainen CNNMoney-lehti esittää kolme syytä miksi sijoittajat ovat innostuneet Saksan osakemarkkinoista.
Euroopassa rahavirrat saksalaisiin osakkeisiin sijoittaviin ETF:iin olivat toisena perättäisenä kuukautena positiiviset.
Heikentyvä Saksa vahvistaa deflaatiopelkoja euroalueella, väittää Nordea.
Kuluvalla viikolla euroalueen suurimpaan talouteen Saksaan tuli lunta tupaan monelta suunnalta.
Euroopan suurin talous on vaarassa ajautua taantumaan ensi vuoden alussa, kertoi Saksan keskuspankki Bundesbank.
Kommentit