Kumppaniblogit

Nämä kaksi henkilötyyppiä ovat pakollisia hyvän valuaation kasvuyhtiöissä

Henkilöstön valuaatio on vaativa prosessi yhtiön tunnuslukuja analysoitaessa.

Ei sentään. Keskitynkin nyt tässä kahteen henkilötyyppiin, joita kasvuyhtiöllä tulee olla, jotta se voisi nousta isojen yhtiöiden sarjaan. Nämä henkilötyypit ovat taistelija ja spesialisti.

Nyt on kesä ja jalkapallon MM-kisat on vauhdissa. Sen vuoksi avaankin tätä kysymystä tuttavallisemmin jalkapalloesimerkin avulla.

Jalkapallo on joukkuepeli. Ruotsi ja Saksa tarjosivatkin siitä hyvän oppitunnin jalkapallon MM-kisoissa Saksaa vastaan pelatussa ottelussa juhannuslauantaina 2018. Alussa näytti Ruotsin kannalta hyvältä. Se sai avausmaalin. Mutta Ruotsi unohti ketä vastaan se pelaa…Saksa rankaisee, jos sille antaa mahdollisuuden. Vaikka nyky-Saksa ei ole jalkapalloilullisesti Ruotsia niin paljoa edellä kuin aikaisemmin, se silti muistaa vielä muutaman maailmanmestaruuden kokemuksella miten otteluita voitetaan.

Mitä tällä tarkoitan? Jalkapallon voisi jakaa kahteen osaan: 90 minuuttiin ja lisäaikaan. Ruotsi hoiti hienosti ensimmäiset 90 minuuttia, mutta ei lisäaikaa. Saksa oli taas korkeintaan keskinkertainen 90 minuuttia, mutta erinomainen 5 minuutin lisäajalla.

90 minuutin taistelijat

Ruotsin päävalmentaja Jan Andersson luotti pelaaajavalinnoissaan nöyriin taistelijoihin. Taistelijoiden tehtävä on pitää joukkue voittotaistelussa mukana 90 minuuttia. He rikkovat, vääntävät ja puristavat itsestään kaiken irti 90 minuuttia.

Mutta taistelijat eivät kuitenkaan voita otteluita. Siihen vaaditaan alan erikoismiehiä. Ruotsilla taistelijoita kyllä oli. Tasapelin saadakseen Ruotsin olisi pitänyt pitää palloa hallussaan 1 minuutti. Mutta entäpä jos Ruotsilla olisikin ollut vaihtomiehenä hyökkäyspelin erikoismies Zlatan Ibrahimovic, joka olisi kentälle tullessaan vienyt kentällä Saksan pelaajien kaiken huomion ja luonut kentälle tilaa muille ruotsalaispelaajille? Ruotsi olisi tarvinnut Zlatanin kaltaisen erikoismiehen, jotta Ruotsi olisi tässä yhden minuutin tehtävässä ja ehkä tehnyt ratkaisumaalinkin. Ruotsi ei tässä tehtävässään onnistunut.

Viiden minuutin erikoismiehet

Erikoismiehiä Saksalla taas oli: Real Madridin keskikenttä ja mestareiden liigan voittaja Toni Kroos ratkaisi pelin upealla vapaapotkulla 95:llä minuutilla. Sitä ennen Kroos oli lähinnä löntystellyt ympäri kenttää 94 minuuttia kuin krapulainen jalkapalloturisti. Taistelijoita Saksa olisi taas kaivannut. Saksan peliä ennen viimeistä viittä minuuttia voisi kuvata ylimielisen laiskaksi. Saksa pysyikin pelissä mukana vain lähinnä tuomareiden avustuksella ja valmentaja Joachim Löwin luomalla pelisysteemillä. Voitosta Saksa alkoikin vasta taistelemaan toisella puoliajalla, kun yksi Saksan pelaaja oli ulosajettu ja peli oli pakko voittaa. Kuitenkaan ilman tätä taistelua, Saksa ei olisi edes taistellut voitosta. Saksa tehtävässään lopulta onnistui.

Saksa ei ole huippujoukkue, koska sillä on jalkapallomaailman tähtiä, vaan siksi, että lisäksi mukana myös muutama yksilö eli erikoismies, jotka ratkaisevat ne haastavimmat tilanteet joukkueen eduksi. Nämä erikoismiehet/naiset ovat ovat niitä, jotka nostavat huippuyrityksen huipputasolle ja pitävät yrityksen siellä. Rutiinihommiin heistä ei yleensä kuitenkaan ole. Erikoistumisella on siis hintansa.

Saksan Löw olisi voinutkin valita joukkueeseensa enemmän taistelijoita ja vähemmän erikoismiehiä. Ruotsin Andersson ei taas uskonut rekrytoinnissaan erikoismiehiin, vaan valitsi joukkueeseensa lähinnä taistelijoita. Mahdollisuus maailman yhteen maailman kaikkien aikojen parhaaseen hyökkäyspelin erikoismiehen valintaan Ruotsilla oli eli Zlataniin, mutta sitä ei käytetty. Tässä on tulos.

Jalkapallo on enemmän kuin 90 minuuttia kestävä peli. Sen Andersson unohti. Saksan Löw ei.

Kasvuyhtiön pullonkaula

Keskinkertainen johto onkin monesti se suurin este yhtiön hyvässä tuloksentekokyvyssä. Jos yhtiöllä on taidoiltaan ja tietämykseltään keskinkertainen johto kuten Ruotsin jalkapallomaajoukkueella, yhtiö ei tule nousemaan suurten joukkoon. Keskinkertainen johto pystyy laatimaan pelisysteemin, jolla hoidetaan 90 minuuttia, mutta ei sitä lisäaikaa. Keksinkertainen johto kun ei halua suuria egoja eli erikoismiehiä joukkueeseen. Eli toisin sanoen keskinkertainen johto haluaa itse olla se suurin ego tai spesialisti omassa joukkueessa. Tälläinen tasapäistäminen kuitenkin pitää yhtiön keskisarjassa. Nouseminen paremman valuaation kastiin vaatii näitä spesialisteja. Heitä ei tarvitse olla kuitenkaan liikaa kuten Saksan joukkueessa. Yksikin zlatan voi riittää.

Mihin siis kannattaisi kasvuyhtiöitä tarkkailtaessa kiinnittää huomiota?

Yrityksessä tulee olla taistelijoita, jotka raatavat rutiinihommat päivästä toiseen mahdollistaen yritykselle tasaisen tuloksentekokyvyn. Mikään ei ole mahdollista ilman heitä. Tämän lisäksi yhtiössä tulee olla vielä niitä spesialisteja, jotka tarvittaessa ratkaisevat ne liiketoiminnan kriittisimmät pullonkaulat, joihin taistelijat eivät välttämättä enää pysty. Ilman näitä kahta tyyppiä yhtiö ei kasva. Se ei vaan ole mahdollista.

Ottakaamme siis jalkapallosta oppia niin Ruotsin taistelijoista kuin Saksan erikoismieheistäkin. Molempia tarvitaan jos kasvuyhtiö haluaa nousta suurten joukkoon. Niin taistelijoita kuin spesialistejakin.

Hyvää keskikesää 2018,
Henri Väkeväinen

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös