Makrotalous

Ekonomisti: Suomen tulisi ottaa mallia Saksan työmarkkinoista

October-fest-Saksa-talous-olut-032016

Kuva: Fernando Guillen

Jos halutaan työmarkkinoita uudistamalla saada työttömyyttä laskuun, katsetta on Ruotsin sijaan syytä siirtää Saksaan, toteaa itsenäinen ekonomisti Roger Wessman.

Wessmanin mukaan Saksa on onnistunut Ruotsia ja Suomea paremmin hillitsemään palkkojen nousua, ja siten edistämään työllisyyttä.

”Etenkin 2000-luvun alun työmarkkinauudistusten jälkeen maltillisilla palkankorotuksilla on onnistuttu edistämään työttömyyden laskua tasoille, joissa Suomessa voimme vain uneksia. Tämä vahvistaa, että hajautettu, paikallinen, sopimismalli on työllisyyden kannalta paras”, Wessman kirjoittaa blogissaan.

Miksi Saksan malli sitten toimii?

Ekonomistin mielessä vastaus piilee työmarkkinoiden paikallisessa eli hajautetussa sopimisessa.

”Liittokohtaiset ratkaisut helpoiten johtavat työllisyyttä heikentäviin liiallisiin palkankorotuksiin. Keskitetyillä ratkaisuilla saavutetaan paremmin maltillisia palkankorotuksia. Hajautettu sopiminen Saksan tyyliin on kuitenkin paras ratkaisu.”

Ainostaan hajautetulla sopimisella voidaan ekonomistin mielestäsopeuttaa palkkoja muuttuvaan maailmaan, ja siten luoda työtä – tosin alhaisemmalla palkalla – niillekin, joiden työpanoksen kysyntä on heikennyt.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös