Indikaattorit

Nordea: ”Korot eivät vielä matkalla tähtiin”

Korkomarkkinoilla kuhisee kun pitkät korot ovat nousseet nopeasti lyhyessä ajassa. Pelko korkeista markkinakoroista on kuitenkin Nordean mukaan aiheeton.

Pitkät korot ovat lähteneet nopeaan nousuun ennätyksellisen alhaiselta tasoltaan. Saksan 10 vuoden valtionlainan korko kävi tänään jo yli yhden prosentin. Alhaisimmillaan Saksan korko oli vain 0,05 prosenttia huhtikuussa.

Saksa-10-vuoden-valtionlainan-korko-062015

Nordean mukaan korkojen nousu selittyy sillä, että pidemmän korkotason tulisi heijastella tulevaa talouskasvua sekä odotettua inflaatiota.

”Kevään aikana pahimmat pelot euroalueen taloustilanteen osalta ovat hälvenneet. Euroopan keskuspankin (EKP) elvytystoimien sekä laskeneen öljynhinnan avustamana euroalueen talouden odotetaan tänä vuonna kasvavan noin 1,5 %:n vauhdilla. Kesän kynnyksellä myös deflaation eli pidempikestoisen hintojen laskukierteen uhka euroalueella on väistynyt, mikä on ollut suuri helpotus niin sijoittajille kuin Euroopan keskuspankillekin”, Nordea kirjoittaa markkinakommenteissaan.

Mitään pitempiaikaista trendinomaista korkojen nousua ei kuitenkaan ole Nordean mukaan odotettavissa.

Pankki odottaa korkojen nousun tasaantuvan loppukesällä, kun valtionlainojen voimakkain myyntiaalto vaimenee, ja markkinoilla palataan jälleen tarkastelemaan talouden perustekijöitä, jotka eivät puolla aivan näin nopeaa korkojen nousua.

”Lisävakuutta tällaiselle korkokehitykselle luo myös EKP, joka viime viikon kokouksessaan viestitti, että se ei harkitse joukkolainojen osto-ohjelman muuttamista ennen kuin euroalueen inflaatio-odotukset ovat lähempänä keskuspankin tavoitetasoja, joihin on vielä reippaasti matkaa”, Nordea arvioi.

Kommentoi
Ylös
>