Bloomberg BRIEF -lehden ekonomisti Michael McDonough selvitti eri maiden osakemarkkinoiden tämän hetken arvostustasot ennusttuihin osakekohtaisiin tuloksiin perustuvilla P/E-kertoimilla (forward-P/E).
Maailman osakemarkkinoiden hinnoitteluissa on eroja. Ohessa on P/E-arvostuskertoimet maanosittain luokiteltuina.
Listalta huomio kiinnittyy kotikonnuille. Suomen osakemarkkinoiden arvostuskerroin on tarkasteltavana olevien euromaiden korkein. Kuitenkin arvostustaso on melko lailla historiallisella keskiarvolla.
Etelä-Amerikassa Argentiinan osakemarkkinoiden arvostustaso on ällistyttävän alhainen. Alhainen arvostustaso johtuu maan epävakaasta poliittisesta tilanteesta. Argentiinan poliitikot ovat osoittaneet sijoittajien kannalta pelottavia ajatuksia yksityisten yritysten sosialisoimisesta. Argentiina päätti esimerkiksi kansallistaa maan suurimman öljy-yhtiön YPF:n keväällä 2012. Tällaiset toimenpiteet ovat myrkkyä osakemarkkinoiden kehitykselle.
Aasiassa useilla markkinoilla hinnoitellaan osakemarkkinat nyt historiallisen alhaiselle tasolle. Pictet Asset Managementin päästrategi Luca Paolinin mielestä japanilaisosakkeet ovat nyt houkuttelevasti hinnoiteltuja koska heikentyvä jeni tukee maan vientiyrityksiä. Lisäksi maassa on muita suotuisammat rahapolitiikan näkymät koska uusi hallitus painostaa Japanin keskuspankkia löysentämään rahapolitiikkaa nykyistä aggressiivisemmin.
Pohjois-Amerikka | ||
Kanada | 12,7 | |
USA | 12,9 | |
Meksiko | 15,8 | |
Eurooppa | ||
Unkari | 7,7 | |
Italia | 9,4 | |
Espanja | 10,5 | |
Saksa | 10,9 | |
Ranska | 11 | |
Iso-Britannia | 11,4 | |
Puola | 11,9 | |
Portugali | 13 | |
Suomi | 15,3 | |
Etelä-Amerikka | ||
Argentiina | 4 | |
Brasilia | 10,5 | |
Peru | 12,4 | |
Chile | 16,2 | |
Columbia | 16,5 | |
Aasia | ||
Etelä-Korea | 8,5 | |
Kiina | 10 | |
Thaimaa | 12,2 | |
Australia | 13,3 | |
Japani | 13,6 | |
Indonesia | 14 | |
Intia | 14,5 | |
Filippiinit | 17,1 |
Lähde: Business Insider