Markkinakommentit

Varainhoitotalo: käteinen ja Japani ylipainossa

Varainhoitotalo Pictet Asset Management pitää Japanin osakemarkkinoita tällä hetkellä Eurooppaa houkuttelevampana.

Varainhoitotalo Pictet Asset Management toteaa tammikuun Barometer-markkinakatsauksessaan, että joulukuussa riskipitoiset omaisuusluokat hyötyivät, kun Yhdysvalloissa lainsäätäjät pääsivät sopuun budjetista, jonka avulla vältettiin talousjyrkänne. Lisäksi Yhdysvaltojen keskuspankki kiihdytti joukkolainaostojaan. Myös Kreikan uuden  34 miljardin euron  tukipaketin hyväksyminen  nosti tunnelmaa markkinoilla.

Japanilaiset osakkeet menestyivät hyvin paikallisessa valuutassa mitattuna. Tätä siivitti liberaalidemokraattien johtajan Shinzo Aben voitto parlamenttivaaleissa. Abe tunnetaan setelirahoituksen puolestapuhujana, mikä nosti Japanin keskuspankin tekemien talouspoliittisten elvytystoimien todennäköisyyttä. Myös kehittyvät markkinat menestyivät hyvin.

Sykliset osakkeet tuottivat defensiivisiä paremmin. Sektoreista eniten nousivat teollisuus, finanssi ja materiaalit; kulutustavarat ja telealan osakkeet menestyivät huonommin.  

Korkopuolella sijoittajien tuottohakuisuus tuki korkeatuottoisia yrityslainoja ja kehittyvien markkinoiden lainoja. Italian, Espanjan ja Kreikan valtionlainojen tuotot laskivat alimmille tasoilleen useaan kuukauteen, kun Standard & Poors nosti maiden luottoluokituksia usean pykälän verran. Valuuttamarkkinoilla joidenkin kehittyvien markkinoiden valuutat vahvistuivat. Japanin jeni laski edelleen sijoittajien varautuessa uusiin rahapoliittisiin helpotuksiin.

Pictet Asset Management pitää alipainon osakkeissa ja ylipainon käteisessä hitaan talouskasvun ja alentuneiden tulosennusteiden takia.

Alueellisesti varainhoitotalo pitää Japanin ylipainossa, sillä markkina on edelleen halpa ja uusi hallitus on sitoutunut jatkamaan talouspoliittisia elvytystoimia. Sen sijaan eurooppalaiset osakkeet eivät ole houkuttelevia.  

Eri aloista Pictet suosii edelleen kulutustavaroita ja defensiivisiä sektoreita, joilla on hyvät kasvumahdollisuudet. Finanssi- ja telealoilla sekä teollisuudessa varainhoitotalo pitää alipainon

Korkopuolella Pictet pitää ylipainon kehittyvien markkinoiden ja yritysten lainapapereissa, sillä matala korkotaso ja hidas talouskasvu tukevat riskipitoisiin omaisuusluokkiin sijoittamista.

Lähde: Cocomms Oy, www.cocomms.com

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös