Yritysuutiset

Ixonos rankkojen sopeuttamistoimenpiteiden edessä

Symbian ja MeeGo mobiilikäyttöjärjestelmien ja —ohjelmistojen kehityspalveluiden kysyntä on käytännössä hävinnyt. Tämän on saanut karvaasti havaita mobiiliratkaisuja tuottava Ixonos, joka menetti viime vuonna yli 30 prosenttia liikevaihdostaan. Nyt yhtiö on totisen paikan edessä.

Liikevaihdon lisäksi Ixonos on myös menettänyt markkina-arvonsa. Viidessä vuodessa yhtiön arvo pörssissä on laskenut 83 prosenttia. Myös yhtiön kannattavuus painui reilusti pakkaselle.

Ixonos onkin siirtynyt työskentelemään iOS, Android, Windows Phone, Tizen ja WebOS alustoilla sekä lähtenyt hakemaan uusia asiakkuuksia.

Edessä lisää tehostamistoimenpiteitä

Muutos on kuitenkin vielä kesken, ja siksi yhtiö on joutunut tekemään rankkoja saneerauksia. ”Uudet asiakkuudet eivät kuitenkaan ole kyenneet korvaamaan menetetyn Symbian ja MeeGo kehitystyön volyymiä. Kilpailukykymme turvaamiseksi olemme muutosprosessissa joutuneet sopeuttamaan kapasiteettiamme laskenutta liikevaihtoa vastaavaksi. Vuoden aikana kotimaan henkilöstö on vähentynyt 199 työntekijällä ja ulkomaantoimipisteissä Virossa, Slovakiassa ja Kiinassa 222 henkilöllä. Vuoden 2012 lopussa konsernissa oli 610 työntekijää”, kertoi Ixonoksen toimitusjohtaja Esa Harju viimeisimmässä tilinpäätöstiedotteessa.

Ixonoksesta kuitenkin myönnetään, että vuonna 2012 aloitettu toiminnan uudelleen suuntaaminen ja konsernirakenteen tehostaminen eivät ole edenneet riittävän nopeasti ja riittävässä laajuudessa.

Siksi tehostamistoimet jatkuvat edelleen kuluvana vuonna. Yhtiö ilmoitti henkilöstään koskevien yt-neuvotteluiden aloittamisesta. Yt-neuvotteluiden piiriin kuuluu koko Suomen henkilöstö, ja se koskee Suomessa yhteensä enintään 87 henkilöä.

Riskinä rahoitusongelmat

Ixonos aikoo myös lakkauttaa Kiinan toimintonsa sekä siirtää Tallinnan tuotannollisen toiminnan Slovakiaan vuoden 2013 aikana.

Mutta pelkät saneeraustoimet eivät riitä. Ixonos joutuu järjestelemään myös rahoitusrakennettaan, sillä omavaraisuusaste on romahtanut vuoden 2011 vajaasta 56 prosentista vain vajaaseen 23 prosenttiin. Yhtiö järjesteli viime vuonna pankkilainojaan uusiksi, mutta ei pystynyt täyttämään niiden kovenanttiehtoja.

Riskina on myös käyttöpääoman hiipuminen. ”Vaikka yhtiö katsoo, että se voi hoitaa käyttöpääoman tarpeensa seuraavien 12 kuukauden aikana eri toimenpitein, ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, että yhtiö pystyy kaikissa olosuhteissa varmistamaan käyttöpääoman riittävyyden”, Ixonos kertoo tilinpäätöstiedotteessaan.

Toimenpiteenä tase- ja rahoitusaseman parantamiseksi Ixonos käynnisti valmistelut osakeannin toteuttamiseksi. Anti toteutui onnistuneesti tammi-helmikuun 2013 aikana.  Ixonos keräsi osakeannilla bruttomäärältään hieman yli 4 miljoonaa euroa.

Lisäksi Ixonoksen taseeseen liikearvoon liittyy edelleen alaskirjausriski siitä huolimatta että liikearvoa on jo alaskirjattu yli 11 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 lopussa liikearvoa oli Ixonoksen taseessa edelleen yli 12 miljoonaa euroa. Se on paljon, kun huomioidaan että taseen varat ovat yhteensä vain 33 miljoonaa euroa.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös