startup suosioharha
Makrotalous

Kyproksen tukipaketilla suuria vaikutuksia

Euroryhmän Kykrokselle myöntämän tukipaketin ehtona on maan talletuksille asetettava talletusvero. Kypros on pieni maa, mutta tukipaketin merkitys on suuri.

Kyproksella asuu alle miljoona ihmistä ja se on euroalueen kolmanneksi pienin talous. CNNMoney mainitsee kuitenkin viisi syytä, miksi Kyproksen tukipaketilla on laajempaa taloudellista merkitystä euroalueelle.

Tukipaketti tai konkurssi

Kyproksen pankit ovat tehneet valtavia tappioita Kreikan valtionlainoilla, eivätkä pankit selviä ilman euroalueen apupakettia. Lisäksi maa on kovassa velkaantumisvauhdissa. CNNMoney:n mukaan Kyproksen maan velka suhteessa BKT:hen on nyt noin 87 prosenttia, mutta ilman tukipakettia se nousisi jopa 140 prosenttiin. Kriittisenä rajana pidetään 100 prosentin velkaosuutta.

Ilman tukipakettia Kypros joutuisi eroamaan euroalueesta. Tämä puolestaan asettaisi koko euroalueen tulevaisuuden jälleen kyseenalaiseksi.

Ainutlaatuinen pankkivero

Ensimmäistä kertaa euroalue asettaa tallettajat pankkien pelastamisen tukipaketin ehdoksi. Päätös murtaa sen perusperiaatteen, että vastuunkantajina olisivat osakkeenomistajat ja velkakirjojen haltijat, eivät säästäjät.

Tällä hetkellä ei näytä todennäköiseltä että muualla euroalueella olisi tulossa pankkikriisiä. Mutta koska uusi linja on nyt valittu, tekee se politiikoille vaikeammaksi välttää samanlainen paniikki kuin Kyproksella. Nyt tallettajat osaavat olla varuillaan kaikissa kriisimaissa. Jos ongelmia jonkin muun pankkisektorilla ilmenee, osaavat tallettajat pelätä talletusveroa.

Euroalueen luotettavuus

Kyprokselle asetettu pankkivero asettaa kyseenalaiseksi euroalueen kyvyn hallita velka- ja pankkikriisejä. Tämä voi pahimmassa tapauksessa johtaa pääomien pakenemiseen turvasatamiin kriisimaista euroalueen vakaampiin maihin tai kokonaan euroalueen ulkopuolelle.

Pääomapako pilaisi Euroopan keskuspankin tähän asti onnistuneet toimet vakauttaa kriisimaiden velkaongelmat.

Lisää paineita euroalueen pankkeihin

Kyproksen talletusveropäätös on saanut muiden Euroopan kriisimaiden pankkien sijoittajia vaatimaan suurempia riskikompensaatioita sijoittamilleen pankkien varoihin. Tämä tulisi nostamaan pankkien rahoituskustannuksia. Osa pankeista saattaisi menettää rahoitusmahdollisuutensa kokonaan. Eivätkä euroalueen pankit ole muutoinkaan vielä hyvässä kunnossa. IMF varoitti vastikään euroalueen hei kosta tilanteesta.

Tappiot Venäjälle

Kyproksen pankkien talletusvarat ovat seitsemän kertaa maan taloutta suuremmat, CNNMoney kertoo. Ulkomaisilla sijoittajilla on puolet maan pankkien talletuksista, kaiken kaikkiaan noin 70 miljardia euroa. Näistä iso osa, noin 19 miljardia on venäläisillä yrityksillä ja yksityishenkilöillä.

Kyproksen pankkien romahtamisella olisi siis heijastusvaikutuksia Venäjän pankkisektorille.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös