Tuloskauden alkutahdit ovat olleet hienokseltaan mollivoittoisia. Nordea löytää pettymysten taustalta yhden yhteisen nimittäjän.
Yhdeksän pörssiyhtiötä on 19.4. mennessä julkistanut ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsauksen. Nordean mukaan lisäksi viimeisen kuukauden aikana kaikkiaan kahdeksan listayhtiötä on antanut tammi-maaliskuuta tai koko vuotta 2013 koskeneen tulosvaroituksen.
Kokonaiskuva tulosjulkistuksista painuu miinusmerkkiseksi. Negatiivisten tulosvaroitusten lisäksi ovat myös ensimmäiset kotimaiset tulosjulkistukset jääneet pettymyksen puolelle, mikä selittää Helsingin pörssin viime viikon markkina-arvon notkahdusta, Nordea arvioi markkinakommenteissaan.
Tosin suuremmista yhtiöistä tuloksensa ovat ennättäneet julkaista vasta Nokia, Wärtsilä sekä teleoperaattorit Elisa ja TeliaSonera.
Lähinnä tulosvaroituksista paistaa läpi kotimarkkinan heikkous. Tulosvaroituksista Nordean mukaan merkillepantavaa on se, että mediayhtiöistä sekä Sanoma että Ilkka ovat synkentäneet näkymiään mainosmarkkinoiden heikkouden takia. Heikko vähittäismyynnin tilanne Suomessa sai lisäksi kauppakonserni Stockmannin leikkaamaan tulosennustettaan. Myös Keskon myyntiluvut ovat olleet vaisuja.
Nordea löytääkin pettymysten taustalta yhden selkeän tekijän.
”Tulosennakkotiedoista ja ensimmäisistä tulosraporteista paistaakin läpi jo viime vuonna näkynyt trendi, jonka mukaan Suomeen ja Eurooppaan keskittyneiden yhtiöiden liiketoimintanäkymät ovat selvästi synkemmät kuin niillä yhtiöillä, joilla on merkittävää liiketoimintaa myös kehittyvissä maissa”, päättelee Nordea markkinakommenteissaan.