BlackRock: Suomen valtiontalouden tila heikentymässä

SuomiBlackRockin vuosineljänneksittäin julkaiseman eri maiden valtiontalouden tilaa kuvaavan BlackRock Sovereign Risk Index (BSRI) -raportin mukaan Suomen sijoitus laski kolme pykälää.

Suomi on yhä kymmenen parhaan maan joukossa, mutta tällä kertaa sijoitus on kahdeksas. Listan neljä parasta − Norja, Singapore, Sveitsi ja Ruotsi – säilyttivät sijansa, mutta vuoden toisella neljänneksellä Taiwan, Saksa ja Kanada olivat edellä Suomea. BlackRock kuitenkin muistuttaa, että pienetkin muutokset mittareissa voivat aiheuttaa suuria muutoksia sijoituksessa.

BSRI-raportissa tarkastellaan 48 eri valtion luottoriskiä. Raportti perustuu yli 30 kvantitatiiviseen mittariin, joita täydentävät kvalitatiiviset näkemykset riippumattomista lähteistä.

Raportin keskeiset kohdat:

  • Suurin osa kehittyvistä maista sai toisella neljänneksellä huonommat pisteet niiden vaihtotaseiden huonontuessa. Arvioon vaikuttavat valuuttakurssien vaikutuksen maan velkaan sekä maan senhetkisen taseen hyvinvoinnin. Erityisesti Kiinan, Thaimaan ja Malesian tilanne on huonontunut tuntuvasti edellisvuoteen verrattuna.
  • Kiinan sijoitus putosi kaksi pykälää 19. sijalle lähinnä maan vaihtotaseen ylijäämän kutistumisen takia.
  • Irlannin ja Espanjan tilanne parani säästöpolitiikan vaikutuksesta. Valtioiden budjetit näyttävät aiempaa paremmilta ja vaihtotaseiden odotetaan paranevan.

Alkuperäinen tiedote on kokonaisuudessaan alla. Interaktiivisen BSRI-työkalun avulla on mahdollista tarkastella yksittäisten maiden tuloksia sekä vertailla keskenään eri maita: interactive BSRI.

Lähde: Viestintätoimisto Cocomms

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

YIT:n osavuosikatsaus: Venäjällä kasvua, kotimaan kannattavuus laskussa

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Uponor porskuttaa USA:ssa ja hiipuu Euroopassa