Maailman tärkeimmillä osakemarkkinoilla on nähty viime päivinä jälleen lisääntyvän hermostuneisuuden merkkejä. Useat tekijät ovat lisänneet sijoittajien pelkoja.
Ohessa on lista tärkeimmistä sijoitusmarkkinoita hermostuttavista tekijöistä tällä hetkellä.
Fedin osto-ohjelma
Yhdysvaltojen keskuspankki Fed julkaisi viimeisimmän kokouspöytäkirjansa. Markkinoilla pöytäkirjan sisältö tulkittiin siten, että Fed saattaisi aloittaa valtionlainojen ostojen vähentämisen kuluvan vuoden aikana, riippuen talouden kehityksen suunnasta.
Fedin kvantitatiivinen elvytysohjelma on keskeinen korkojen suuntaan vaikuttava tekijä. Analyysitalo Inderesin mukaan Fedin toimet ja odotukset elvytyksen vähentämisestä ovat markkinoita enemmän tällä hetkellä ohjaava tekijä kuin talouden fundamentit.
Kestokulutushyödykkeet
USA:n teollisuuden vaikeuksista kertoo kestokulutushyödykkeiden kysynnän hiipuminen. Heinäkuussa kestokulutushyödykkeiden tilaukset romahtivat 7,3 prosenttia kesäkuuhun verrattuna. Tilausten tippuminen oli rajuinta lähes vuoteen. Eniten romahti kuljetustilaukset, joissa laskua oli lähes 20 prosenttia.
Tilausten romahdus tuli markkinoille yllätyksenä, sillä uutistoimisto Reuters oli odottanut vain noin 4 prosentin laskua.
Asuntojen myynti
Uusien asuntojen myynti Yhdysvalloissa jäi 394 tuhanteen. Vielä kesäkuussa uusia asuntoja myytiin 455 tuhatta. Markkinoilla odotettiin noin 487 tuhannen asunnon myyntiä, eli reippaasti toteumaa suurempaa myyntivolyymiä.
Syyria
Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry piti tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi Syyrian syyllistyneen kemiallisten aseiden käyttöön omia kansalaisiaan vastaan. Kerryn lausunto herätti markkinoilla pelkoja Syyrian konfliktin kielteisten vaikutusten leviämisestä.
USA:n hallituksen rahapula
Yhdysvaltojen liittovaltion kassa on jälleen vaarassa tyhjentyä. BBC:n mukaan USA:n valtionvarainministeri Jack Lew lähetti maan kongressille avoimen kirjeen, jossa hän varoitti liittovaltion maksuvalmiuden ongelmista.
Liittovaltiolta loppuu käteinen mikäli maa ei ota lisää velkaa. Velkakaton saavuttaminen johtaisi eläkkeiden ja muiden maksujen lykkäämiseen.
Liittovaltion kassan heikentyminen johtanee jälleen kiivaaseen poliittiseen vääntöön maan lainakaton nostosta. Republikaanit ja demokraatit ovat jo aloittaneet poliittisen taistelun menoleikkauksista ja velkakaton tasosta.
Viimeksi lainakattoa nostettiin tammikuussa. Nykymenolla katto tulee vastaan lokakuussa.