Perinteisen printimedian mainostulot ovat edelleen rajussa laskussa. Sijoituspalvelutalo FIM:n mukaan mediatalo Sanoman on pystyttävä merkittäviin strategisiin muutoksiin media-alan rajun murroksen keskellä.
TNS Ad Intelligencen laatiman selvityksen mukaan sen seuraamissa medioissa mainostettiin elokuussa 6,9 % vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.
Printtimediassa lasku jatkui edelleen rajuna. Sanomalehtien ja aikakauslehtien mediamainonta laski euromääräisesti yli 10 prosenttia elokuussa.
Digitaalisessa mediassa tilanne oli täysin toisennäköinen. Vaikka televisiomainonta laskikin 3,3 prosenttia, oli radiomainonta 4,3 prosentin kasvussa ja verkkomediamainonta 3,6 prosentin kasvussa. Elokuvamainonta kasvoi peräti yli 60 prosenttia.
Vuoden alusta varsinaisten sanomalehtien mediamainonta on romahtanut jo 16,3 prosenttia.
Sanomalehtimainonnan synkkyys ei lupaa hyvää mediatalo Sanoman näkymille.
Sijoituspalvelutalo FIM tekee mainostilastoista selkeät johtopäätökset Sanoma-yhtiön kannalta.
“On kuitenkin selvää, että kun mainosmarkkina jatkaa edelleen vaisuna Sanoman näkymät jatkuvat haasteellisina. Pidämme Sanoman näkymiä edelleen hyvin haasteellisina ja markkinanäkymää sumuisen”, FIM arvioi aamukatsauksessaan.
Koska mainosmarkkinoissa ei ole nähtävissä käännettä ainakaan lyhyellä aikavälillä, on Sanoman jatkon kannalta tulevissa strategisten muutostoimien merkitys erityisen tärkeä. Näistä muutoksista FIM odottaa lisää uutisia syksyn aikana.
Media-alan muutos edellyttää FIM:n mukaan Sanomalta radikaaleja toimenpiteitä. FIM:n suositus Sanomalle on tällä hetkellä “pidä”.