
Keskon tehostamistoimien ansiosta kolmannen vuosineljänneksen tuloskehitys ylitti analyytikoiden odotukset. Handelsbanken nostaa osakkeen suosituksen tasolle ”osta” sekä nostaa reippaasti tavoitehintaa.
Liikevaihto oli kuitenkin laskussa. Keskon liikevaihto heinä-syyskuussa oli vajaat 2,4 miljardia euroa, mikä on 3,1 % pienempi kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.
Liikevaihdon lasku johtui pääosin käyttötavarakaupan sekä rautakaupan liikevaihdon laskusta. Suomessa liikevaihto laski 2,7 prosenttia ja muissa maissa 4,5 prosenttia. Kansainvälisen toiminnan osuus liikevaihdosta oli 20,2 prosenttia, mikä on suurin piirtein samaa luokkaa kuin viime vuonnakin.
Käyttötavarakaupan liikevaihto laski lähes 11 prosenttia.
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli heinä-syyskuussa vajaat 84 miljoonaa euroa, kun viime vuonna liikevoitto oli 77 miljoonaa euroa. Kannattavuusmarginaali nousi 3,5 prosenttiin liikevaihdosta (viime vuonna 3,2 prosenttia).
Kannattavuutta paransi kustannusten voimakas sopeuttaminen kaikilla toimialoilla.
Konsernin osakekohtainen tulos nousi 0,5 eurosta 0,53 euroon. Osakekohtaisen tuloksen kasvu oli analyytikoiden odotuksia korkeampi. Konsensusennusteiden mukainen odotus osakekohtaiselle tulokselle oli Thomson Reutersin tietokannan mukaan 0,49 euroa.
Työllisyyden ja kuluttajien ostovoiman heikentymisen seurauksena kaupan alan kasvunäkymät ovat edelleen heikot, Kesko kertoo pörssitiedotteessaan. Yhtiö arvioi liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä seuraavan kahdentoista kuukauden aikana pysyvän edeltävän kahdentoista kuukauden tasolla – ellei yleinen kulutuskysyntä heikkene merkittävästi.
Handelsbanken suhtautuu Keskon kasvunäkymiin kuitenkin vähemmän varauksellisesti kuin yhtiön johto.
Aamukatsauksessaan pankki arvioi, että Keskolta voi odottaa kaksinumeroisia kasvulukuja tänä ja ensi vuonna. Euroopan talouden elpyminen alkaa heijastua Keskon toimintaan, mikä tulee heijastumaan myös tuloksen kasvuun.
Lisäksi Handelsbanken huomauttaa, että Keskon ruokakaupan arvo on yhä suurempi kuin koko Kesko-konsernin markkina-arvo.
Keskon houkuttelevuutta lisäävät lisäksi hyvä osinkotuotto, huomattava kiinteistöportfolio sekä osakkeen defensiivinen luonne.
Handelsbanken nostaa Keskon tavoitehinnan 26 eurosta 30 euroon. Lisäksi osakkeen suositus nousee aiemmalta ”lisää”-tasolta tasolle ”osta”.