Markkinakommentit

Nykytilanne suosii eurooppalaisia osakkeita

Eurooppa RanskaLähiTapiola Pankin ja Evli Pankin sijoitusasiantuntijat uskovat korkotason pysyvän jatkossakin alhaalla. Tämä antaa tukea osakemarkkinoiden positiiviselle kehitykselle – erityisesti Euroopassa.

Koesterich arvioi LähiTapiola Pankin katsauksessa maailman johtavien keskuspankkien jatkavan voimakasta elvytystään ja pitävän korkotason alhaalla.

Alhaalla pysyvä korkotaso merkitsee sitä, että korkosijoitusten tuotto on jatkossakin vaatimaton. Parempaa tuottoa on haettava riskisemmistä sijoituskohteista, eli käytännössä osakkeista.

Mielenkiintoisimmat osakemarkkinoiden kasvunäkymät ovat Gorschelnikin mukaan Euroopassa, jossa suotuisa talouskehitys nostaa yritysten tuloskasvua.

Osakekurssit ovat nousseet kuitenkin jo merkittävästi USA:n lisäksi myös Euroopassa. Gorschelnikin mukaan Euroopan nousumarkkinan juna ei ole vielä mennyt ohi. ”Tuhannen taalan kysymys tietysti on, milloin kiihtyvä kasvu siirtyy hidastuvan kasvun vaiheeseen. Tällä hetkellä käännettä ei ole vielä näköpiirissä.”

Gorschelnik näkee edelleen nousupotentiaalia myös kehittyvillä markkinoilla. Yhdysvaltain osakemarkkinoilla osakkeiden arvostustaso on jo noussut hyvin korkealle.

Korkotuotteet eivät puolestaan ole tällä hetkellä houkuttelevia, sillä LähiTapiola Pankki ennakoi korkojen pysyvän matalalla tasolla vielä pitkään – erityisesti euroalueella. Korkopuolelle valtioiden velkakirjoja parempia sijoituskohteita ovat korkean riskin ja lyhyen maturiteetin yrityslainat, Gorschelnik toteaa.

Myös Evli Pankin sijoitusjohtaja Kim Pessala luottaa Eurooppaan.

Helsingissä toimittajatilaisuudessa puhunut Pessala uskoo kasvun jatkuvan Euroopassa ja USA:ssa vielä pitkään. Pankkiirien kasvu-uskoa nostattavat Yhdysvaltojen ja Euroopan teollisuuden luottamuksesta kertovat ostopäällikköindeksit.

Pessala on Gorschelnikin kanssa samoilla linjoilla myös korkosijoituksien suhteen. Kullan ja rahamarkkinasijoitusten lisäksi valtioiden lainat ovat tällä hetkellä huonoja sijoituskohteita.

Kehittyviin markkinoihin Pessala ei kuitenkaan tällä hetkellä luota. Kiinan kysynnän tyrehtymisestä aiheutuva raaka-aineiden hinnanlasku ei anna tukea raaka-ainemarkkinoista riippuvaisille kehittyville talouksille.

Kommentoi
Ylös
>