Analyytikot uskovat jälleen kullan hinnan laskuun. Viimeksi asiantuntijat olivat yhtä pessimistisinä turvasatamana pidettyyn kultaan vuonna 2009.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan 16 analyytikkoa odottaa kullan hinnan laskevan tällä viikolla, viisi odottaa hinnan nousevan ja yksi ei odota hintamuutoksia. Viimeksi Bloombergin kyselyssä yhtä suuri osuus analyytikoista uskoi kullan hinnan laskuun vuonna 2009.
Odotukset kullan hinnan laskusta saattavat tuntua yllättäviltä. Onhan kulta turvasatamasijoitus epävarmoina aikoina, ja Ukrainan kriisi on lisännyt sijoittajien epävarmuutta huomattavasti.
Analyytikot epäilevät kuitenkin että kullan hintaa tulee painamaan alas Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin vähenevä kvantitatiivinen elvytysohjelma.
Kultaharkkojen hinta nousi 70 prosenttia joulukuun 2008 ja kesäkuun 2011 välisenä aikana, kun USA:n keskuspankki pumppasi talouteen yli 2 triljoonaa dollaria. Poikkeuksellisen keveä rahapolitiikka sai sijoittajat ostamaan kultaa, koska sen oletettiin säilyttävän käteistä paremmin arvonsa elvyttävän rahapolitiikan tilanteessa.
Nyt keskuspankki on kiristämässä rahapolitiikkaa, mikä on vähentänyt kiinnostusta kultaa kohtaan.
Keskuspankki laski velkakirjojen osto-ohjelmaa 55 miljardiin dollariin, ja ilmoitti että se tulee jatkamaan osto-ohjelman vähentämistä asteittain tulevaisuudessa.
”kultasijoituksista ei makseta korkoa. Jos korkotaso nousee, korkosijoitukset menettävät houkuttelevuutensa – jollei markkinoilla pelätä inflaatiota”, selittää ABN Amro Groupin hyödykestrategi Georgetta Boele Bloombergille.
Kullan hinta on kuitenkin noussut koko alkuvuoden. Hinta on noussut jo 10 prosenttia Ukrainan ja Venäjän välisen kriisin johdosta.