Yritysuutiset

Piensijoittajatkin menettämässä uskonsa Talvivaaraan

Sijoitusasiantuntijoiden varoitteluista huolimatta piensijoittajat ovat uskoneet kaivosyhtiö Talvivaaran käänteeseen. Nordnetin selvitys paljastaa, että nyt piensijoittajatkin ovat menettäneet uskoaan.

”Suomalaisten piensijoittajien kiinnostus Talvivaaraan oli vuosien ajan voimakkaassa kasvussa” , Nordnet toteaa tiedotteessaan.

Nordnetin tuore selvitys paljastaa, että suurin Talvivaara-into näyttää kuitenkin nyt jääneen taakse. Suomalaiset piensijoittajatkin ovat alkaneet vähentää Talvivaara-omistuksiaan. Käänne tapahtui Nordnetin mukaan loppukevään aikana.

Nordnetin suomalaisten asiakkaiden keskuudessa vähintään yhden Talvivaaran osakkeen sisältävien eri salkkujen lukumäärä on kääntynyt kevään aikana orastavalle laskutrendille pitkäkestoisen nousutrendin jälkeen.

Nordnet laski niiden eri salkkujen lukumäärän, joissa on ollut tarkasteluhetkellä vähintään yksi Talvivaaran osake. Laskelmat kattavat Nordnetin suomalaiset asiakkaat, joista valtaosa on piensijoittajia.

Keväällä 2012 tällaisia salkkuja oli 9936 kappaletta. Sen jälkeen salkkujen määrä on kasvanut, ja huhtikuun lopussa 2014 salkkuja oli jo 16204 kappaletta. Viimeisin tieto on heinäkuulta, jolloin salkkujen määrä laski 15927 salkkuun.

Piensijoittajien Talvivaara-omistukset ovat keskimäärin hyvin vaatimattomat. Nordetin asiakkaiden keskimääräinen Talvivaara-omistus on vaivaiset 214 euroa.

”Piensijoittajien yhteenlasketun Talvivaara-omistuksen käänteen ajoitus osuu erittäin hyvin yhteen Talvivaaran saneerausohjelmaehdotuksen laatimiselle saatuun lykkäykseen, jonka yhtiö julkisti erillisellä tiedotteella toukokuussa”, toteaa Nordnetin Suomen osakestrategi Jukka Oksaharju.

”Nykytiedon mukaan yhtiöllä on aikaa laatia ohjelmaehdotus 30.9.2014 mennessä. Talvivaaran tulevaisuuden kannalta nyt olisi elintärkeää löytää tarvittava rahoitus. Aivan kaikki piensijoittajat eivät kuitenkaan usko rahan kasvavan kesän aikana puussa lehtien tavoin”, Oksaharju jatkaa.

Kommentoi
Ylös
>