Raaka-aineet

Norjan öljysektori vaikeuksissa

Raakaöljyn raju hinnanlasku on vienyt Norjan öljysektorin vaikeuksiin.

Öljyn hinnan näkyvin seuraus on ollut Norjan kruunun arvon lasku suhteessa euroon ja erityisesti dollariin. Sen jälkeen kun öljyn hinta lähti laskuun, on Norjan kruunun vaihtokurssi suhteessa dollariin heikentynyt noin 6,0 kruunusta jo lähelle 8,0 kruunua.

Helmikuun öljyinvestointikysely ennakoi investointien putoavan tänä vuonna nimellisesti peräti 15 prosenttia edellisvuodesta, toteaa Nordea aamukatsauksessaan. Investointien toipuminen vielä ensi vuonnakaan ei näytä pankin mukaan todennäköiseltä.

brent-öljy-laatu-hinta-032015

Öljyn lasku näkyy myös naapurimaan reaalitaloudessa. ”Alueelliset raportit ennakoivat Manner-Norjan talouden kasvun hiipuvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,3 prosentin neljännesvauhtiin, kun syys–joulukuussa kasvu oli 0,5 prosenttia. Tänä ja ensi vuonna Manner-Norjan BKT:n kasvuvauhti putoaa selvästi viime vuoden 2,3 prosentista”, Nordea toteaa.

Eikä öljysektorin alakulo ei rajoitu pelkästään sektorin sisälle. Nordean mukaan esimerkiksi teollisuustuotanto supistui tammikuussa 3,7 prosentin kuukausitahtia, koska öljynsektorille läheisten alojen tuotanto väheni. Lisäksi vaikutukset ulottuvat myös yksityiseen kulutukseen työllisyyden ja yleisen palkkakehityksen kautta, pankki arvioi.

Kommentoi
Ylös
>