Osakeanalyysit

Handelsbanken: Cargotec on houkutteleva sijoituskohde

Handelsbankenin tavoitehinta Cargorecin osakkeelle on roimasti yli nykyisen kurssinoteerauksen.

Cargotecin houkuttelevuus sijoituksena perustuu Handelsbankenin mukaan siihen, että markkinoiden odotuksiin ei vieläkään ole hinnoiteltu tuottojen elpymistä, jota pankki odottaa tältä ja ensi vuodelta.

”Mielestämme kuluvan vuoden tuottoja kasvattavat toteutetut kustannusleikkaukset ja vahvistunut dollari.”, Handelsbanken toteaa aamukatsauksessaan.

Vahvistuvan dollarin hyödyt Cargotecille syntyvät siksi, että Cargotecin Hiabin liikevaihdosta 45 prosenttia tulee Yhdysvalloista, mutta yhtiön tuotanto on lähes kokonaan Euroopassa.

Lisävauhtia Cargotec saa myös tulevan myös uudesta strategiasta syksyllä.

Handelsbanken uskoo kuitenkin yhtiön tilausten hiipuneen toisella vuosineljänneksellä 7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. ”Tilaukset ovat Cargotecilla yleensä kausiluonteisesti vahvemmat Q2:lla kuin Q1:llä, mutta yhtiön satamatilauksissa tilanne on ollut tänä vuonna päinvastainen”, pankki toteaa.

Dollarin vahvistumisen vuoksi Handelsbanken uskoo, että Hiabin tuotot voivat yllättää positiivisesti, sillä tilauskirja on kasvanut 53 prosenttia vuoden takaisesta. Ensimmäisellä kvartaalilla Hiabin marginaali kasvoi 9,1 prosenttiin.

Handelsbanken antaa Cargotecin osakkeelle edelleen ”Osta”-suosituksen ja tavoitehinta on 47 euroa. Nykykurssilla (vajaat 36 euroa) nousuvaraa olisi siis peräti yli 30 prosenttia.

Cargotec-osake-062015

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös