Euro heikentyi vuonna 2015 rajusti suhteessa dollariin. Euron heikentyminen jatkuu tänäkin vuonna, arvioi analyysitalo Inderes.
Euron vaihtokurssissa tapahtui vuonna 2015 kovia muutoksia. Rajuin muutos tapahtui Yhdysvaltojen dollaria vastaan, sillä euron arvo romahti peräti 9,5 prosenttia dollariin nähden.
Myös Ruotsin kruunua vastaan euro on heikentynyt yli 3 prosenttia. Päinvastaista kehitys on ollut Suomelle tärkeän vientimarkkinan, Venäjän ruplan suhteen, sillä rupla on lasketellut vuoden alusta yli 7 prosenttia euroon nähden.
Inderes uskoo euron heikentymisen dollariin nähden jatkumaan.
”Uskomme, että EKP:n kokouksen jälkeen vahvistunut EUR/USD-kurssi tulee ensi vuoden aikana painumaan, mutta rajatusti. Pariteetti näyttää tällä hetkellä melko epätodennäköiseltä, mutta alle 1,05 dollarin kurssi tullaan nykyisissä rahapolitiikkaolosuhteissa luultavasti näkemään”, analyysitalo toteaa Nordnetin aamukatsauksessa.
Talousnäkymät asettavat kuitenkin oman rajansa euron heikentymiselle. Inderesin mukaan euroalueen talouskasvu jatkunee suurmaiden ja kuluttajakysynnän kannattelemana, ja noussee ensi vuonna lähelle kahta prosenttia.
Lisäksi euroalueen vaihtotase on ollut viime vuoden vahvasti ylijäämäinen, ja sama trendi jatkunee, Inderes uskoo.
EKP:lla on jatkossakin tilaa löysälle rahapolitiikalle. ”Inflaatio pysynee raaka-ainehintojen alamäen vuoksi edelleen hitaana, mikä antaa EKP:lle tilaa toteuttaa elvyttävää politiikkaansa.”
Tyystin toisenlainen on kokonaiskuva euro-rupla -vaihtosuhteen kehityksessä.
”Venäjällä sen sijaan talouden alamäki jatkunee vielä ensi vuonnakin, ja on hyvin vaikea nähdä EUR/RUB-valuuttakurssin heikentyvän selvästi. Paineet kurssin vahvistumiselle sen sijaan kasvavat edelleen, sillä Venäjän keskuspankki saattaa hyvinkin laskea korkojaan ensi vuoden alussa”, Inderes ennustaa.