Asunnot ja kiinteistöt

Rakennusluvat vihdoinkin kasvuun

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 syys-marraskuussa 8,3 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 10,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kasvu kertyi pääosin liike- ja toimistorakennuksille myönnetyistä rakennusluvista. Tilastokeskuksen mukaan asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä pysyi kasvussa. Myönnettyjen rakennuslupien kokonaiskuutiomäärästä oli pääkaupunkiseudun osuus edelleen merkittävä.

Liike- ja toimistorakentamiselle syys-marraskuussa myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä peräti kaksinkertaistui vuodentakaisesta. Myönnetty kuutiomäärä kattoi neljänneksen myönnetystä kokonaiskuutiomäärästä. Kasvu kertyi useista kauppakeskushankkeista.

Vuoden 2015 syys-marraskuussa asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 9,5 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakennuksille myönnetty kuutiometrimäärä oli 2,7 miljoonaa, josta pääkaupunkiseudulle myönnettyjen rakennushankkeiden osuus oli 1,1 miljoonaa kuutiometriä.

Muille kuin asuinrakennuksille myönnetty kuutiomäärä kasvoi syys-marraskuussa 10,7 prosenttia vuodentakaisesta.

Myönnetyt rakennusluvat, milj. m3, liukuva vuosisumma. Lähde: Tilastokeskus.

Myönnetyt rakennusluvat, milj. m3, liukuva vuosisumma. Lähde: Tilastokeskus.

Kommentoi
Ylös
>