Oma talous

Talousvaikeuksissa huimia alueellisia eroja – täällä yli 23%:lla asukkaista maksuhäiriömerkintä

Suomen Asiakastieto Oy:n tutkimuksesta on havaittavissa, että maksuhäiriöt kasaantuvat samoille asuinpaikoille vuodesta toiseen.

Maksuhäiriömerkintöjä on noin 8,4 prosentilla suomalaisista, mutta lueelliset vaihtelut ovat kuitenkin huomattavia, Asiakastieto toteaa.

Turun Pansio-Pernossa 23,1 prosentilla asukkaista on maksuhäiriö, kun taas Pohjanmaan Luodossa ainoastaan 1,1 prosentilla. Asiakastiedon mukaan Pansio-Pernossa maksuhäiriöisten osuus on kasvanut vuodessa 0,7 %-yksiköllä, kun taas Luodossa laskenut 0,2 %-yksiköllä. Ääripäät ovat siis loitontuneet toisistaan lähes prosenttiyksiköllä vuoden aikana.

Pansio-Pernon lisäksi Kotkan Hovinsaaressa (21,4 %) ja Karhuvuoressa (21 %) yli viidenneksellä asukkaista on maksuhäiriötä.

Täysin erilainen tilanne on Espoossa, jonka yli tuhannen asukkaan alueista peräti neljä sijoittuu vertailussa kymmenen kärkeen maksuhäiriöisten henkilöiden vähäisyydessä. Nämä alueet ovat Laaksolahti (1,6 %), Friisilä (1,8 %), Westend (2,0 %) ja Otaniemi (2,4 %).

”Yhteiskunnan tilanne on helppo peilata maksuhäiriötilastoista. Osalla suomalaisista menee taantumasta huolimatta mahdollisesti entistäkin paremmin ja osalla taas todella huonosti. Maksuhäiriöt kasaantuvat alueille, joissa työttömyysluvut ovat korkealla, kuten esimerkiksi Kotkassa”, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastiedosta.

Asiakastieto on koostanut avoimen palvelun, jossa kuluttaja voi helposti vertailla asuinalueiden maksuhäiriötilastoja postinumerolla.

Palvelu löytyy täältä. Palvelun tiedot on koostettu Suomen Asiakastieto Oy:n tekemästä maksuhäiriötutkimuksesta. Mukana ovat postinumeroalueet, joilla asuu vähintään 200 ihmistä. Tässä tiedotteessa on käsitelty yli 1000 asukkaan alueita.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös