Kotitalouksien vastuulla oleva yhtiölainakanta on lähes kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, kertoo Suomen Pankki.
Suomen Pankin mukaan asuntoyhteisöt nostivat kesäkuussa 2016 uusia lainoja (poislukien tili- ja korttiluotot) 690 miljoonaa euroa, mikä on ennätysmäärä sitten vuoden 2010.
Asuntoyhteisöihin luetaan kaikki yhteisömuotoisen asumisen yksiköt: asunto-osakeyhtiöt, asunto-osuuskunnat, asuinkiinteistöyhtiöt, asumisoikeusyhdistykset ja muut asuntoyhteisöt sekä asuntojen vuokrausta, omistusta ja hallintaa harjoittavat yhtiöt (pl. isännöinti).
Vaikka asuntoyhteisöt luetaan rahalaitostilastoissa osaksi yrityssektoria, on osa asuntoyhteisöjen lainoista käytännössä kotitalouksien vastuulla. Kotitaloudet lyhentävät vastuullaan olevia yhtiölainoja rahoitusvastikkeen muodossa.
Tilastokeskuksen laskelmien mukaan kotitalouksien osuus asunto-osakeyhtiöiden yhtiölainoista oli 15,2 miljardia euroa maaliskuussa 2016. Rahalaitosten asuntoyhteisöille myöntämien lainojen kanta oli yhteensä 24,4 miljardia euroa kesäkuussa 2016 (23,8 miljardia euroa maaliskuussa 2016).
Kotitalouksien vastuulla oleva yhtiölainakanta on lähes kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Näiden lainojen vuosikasvu oli 12 prosenttia maaliskuussa 2016, ja se oli selvästi nopeampaa kuin kotitalouksien asuntolainakannan vuosikasvu (2,5 prosenttia maaliskuussa 2016).
Yhtiölainoja nostetaan pääasiassa korjausrakentamisen ja uudisasuntojen rahoittamiseksi.
Asuntoyhteisöjen uusien nostettujen lainojen keskikorko oli 1,13 prosenttia, josta marginaalin osuus oli 1,11 prosenttia. Asuntoyhteisöjen lainamarginaali oli hieman pienempi kuin uusien asuntolainojen ja selvästi pienempi kuin uusien yrityslainojen marginaali.