Sijoitusideat

Tässä Sijoittaja.fi-palvelun suomalaisten osakkeiden kärkiyhtiöt

osakesuosikit-parhaat-osakkeet-osakelista-072016
Sijoittaja.fi-palvelun suomalaisten osakkeiden valintatyökalun perusteella parhaimpien osakkeiden tuottoero yleisindeksiin verrattuna on ollut merkittävä.

Kesäkuusta 2014 lähtien tuotto Sijoittaja.fi:n TOP-salkkujen hyväksi on syntynyt merkittävästi, sillä parhaiden osakkeiden TOP5-salkku on tuottanut peräti 47.5 prosenttia paremmin kuin indeksi, ja TOP10-salkkukin on lyönyt indeksin 38,6 prosentilla.

Seurannan aikana suuryhtiöt ovat tuottaneet 17,6 prosenttia, keskisuuret 26,5 prosenttia ja pienet 25,1 prosenttia.

Tässä Sijoittaja.fi:n suomalaisten osakkeiden valintatyökalun kärkiyhtiöt tällä hetkellä.

UPM-Kymmene

Metsäyhtiö paistattelee listan kärjessä ja se on arvoyhtiö, joka on pystynyt vakaaseen kasvavaan tulokseen. UPM odottaa kannattavuuden paranevan vuonna 2016, toteaa Sijoittaja.fi:n analyytikko Sami Väänänen. ”Viime vuoden kustannuskuri näkyy selvästi muuttuvien ja kiinteiden kustannusten laskuna. Velkaantumisaste on laskussa”, Väänänen summaa.

Sijoittaja.fi:n mukaan UPM:n liiketoiminta on riippuvainen globaalin talouden ja erityisesti Euroopan sykleistä ja yhtiö kamppailee myös paperin kysynnän laskusta aiheutuvaa rakennemuutosta vastaan. Yhtiöllä on kuitenkin useita liiketoiminta-alueita, joista osa on paikannut toisten liiketoiminta-alueiden ongelmia.

Sampo

Sampo-konserni on puolestaan laatuyhtiö, jonka liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2016. ”Matala korkotaso lisää Sampon tapauksessa haasteita kannattavuuteen. Sampo-konsernin vahinkovakuutus- ja henkivakuutusliiketoiminta ovat kasvattaneet tulostaan, mutta osakkuusyhtiö Nordea Bankin tulos on ollut laskussa”, Väänänen arvioi.

Citycon

Kiinteistösijoitusyhtiön näkymät vuodelle 2016 ovat Väänäsen mukaan hyvät, mutta eivät juuri erilaiset vuodesta 2015. ”Vuodelle 2017 odotetaan vuokratuottojen ja tuloksen nousua, mikä johtuu valmistuvista kehityshankkeista ja kiinteistöhankinnoista. Vuosi 2016 menee pitkälti kasvaneen Cityconin toimintojen tehostamiseen.”

Technopolis

Listan toinen kiinteistöyhtiö on Väänäsen mukaan sekä arvo- että osinkoyhtiö, jolla on kotimaisista kiinteistösijoitusyhtiöistä korkein nettovuokratuottoprosentti. ”Technopolis keskittyy väkevän kasvun sijasta operatiivisen tehokkuuden parantamiseen.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös