Taalerin sijoitusjohtaja uskoo kehittyviin markkinoihin ja syklisiin osakkeisiin.
Raaka-aineiden hintojen kääntyminen vihdoin ja viimein hienoiseen nousuun, kertoo käänteestä taloudessa ja osakemarkkinoilla, väittää Taalerin sijoitustoimintojen johtaja Samu Lang markkinakatsauksessaan.
”Perusmetallien ja öljyn hintakehityksen vakautuminen ja lievä käänne ylöspäin antaa viitteitä monesta asiasta. Talouden näkökulmasta se on merkki globaalin valmistavan teollisuuden hinnoitteluvoiman asteittaisesta palautumisesta. Globaalin teollisuuden aktiviteetti onkin palautunut vuoden alun pohjilta, useamman vuoden heikon jakson jälkeen”, Lang toteaa.
Osakemarkkinoilla tämä käänne on näkynyt syklisempien ja edullisesti hinnoiteltujen osakemarkkinasegmenttien vahvana kehityksenä suhteessa defensiivisempiin kasvuyhtiöihin.
Jatkossa syklisten markkinoiden osakkeet tulevat pärjäämään defensiivisiä paremmin. ”Defensiivinen kasvu on ollut ylivertainen sijoitusluokka viimeisten vuosien ajan. Uskomme, että voittokulku on tulossa päätökseen ja syklisemmät markkinasegmentit pärjäävät paremmin toisella vuosipuoliskolla.”
Syklisten toimialojen lisäksi katseet kannattaa Langin mukaan siirtää kehittyville markkinoille.
”Rahavirrat ovat kääntyneet takaisin kehittyville sijoitusmarkkinoille. Vaikka käänne on ollut voimakas, sijoitusluokka on edelleen aliomistettu ja rahavirrat ovat ainoastaan kattaneet osan vuoden 2015 negatiivista virroista. Kehittyvien markkinoiden suhteelliset kasvunäkymät ovat myös parantuneet, Koronnosto-odotukset Yhdysvaltojen keskuspankin osalta ovat maltillistuneet ja dollarin suurin vahvistuminen näyttää olevan takanapäin. Kaikki edellä mainitut tekijät tukevat kehittyvien osakemarkkinoiden suhteellista kehitystä.”