Oma talous

Suomen metsistä kasveja lääketeollisuuteen – poimijoille jopa tuhansien eurojen palkkiot

kihokki-kasvi-suomi-092016

Suometsissä ja kosteikoissa kasvaa suuri määrä kasveja, joiden kerääjät voivat saada huomattavia, parhaimmillaan jopa 5000 euron lisätuloja, kertoo Maaseudun tulevaisuus.

Luonnonvarakeskus Luke:n mukaan kasveista saadaan muun muassa kasvinsuojeluaineita, ravintolisiä ja raaka-aineita lääketeollisuuteen.

Esimerkiksi Suopursua voisi hyödyntää torjunta-aineena.  Luken erityistutkija Sari Himanen kertoo MT:lle, että sen eteerisen öljyn on todettu suomalaistutkimuksissa vähentävän kaalikoin viljelyksille aiheuttamia vahinkoja.

Suopursulla ja kihokilla on myös lääketieteellisiä ominaisuuksia ja niiden on todettu tehoavan erilaisiin tulehdusperäisiin vaivoihin.

Oulun 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Sirkka Vahtola kertoo MT:lle, että Oulun ympäristössä kihokkia kerättiin tänä vuonna hieman yli tuhat kiloa ja suopursia 1700 kiloa. Kasvien keruuseen osallistuneille poimijoille maksettiin tänä vuonna kihokista 47 euroa ja suopursusta 7,7 euroa kilolta.

Useat taloudet saivat keräämisestä 500–800 euron ansiot, mutta ahkerimmat poimijat tienasivat jopa 5 000 euroa.

MT:n mukaan kihokille olisi enemmänkin kysyntää, mutta poimijoista on pula. 4H-yhdistys on järjestänyt ahkerasti poimijakoulutuksia ja avannut uusia ostopisteitä. Suopursun poimijoita kyllä riittäisi, jos raaka-aineelle olisi enemmän ostajia.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös