Sijoitusympäristö alkaa puoltaa osakkeiden alipainotusta ja syitä on useita, arvioi sijoituspalveluyhtiö Front.
Sijoitusympäristö alkaa puoltaa osakkeiden alipainotusta ja syitä on useita, arvioi sijoituspalveluyhtiö Front.
Osakkeiden arvostus mitattuna esimerkiksi P/E tunnusluvulla – eli osakkeiden hintataso suhteessa odotettuun tulokseen seuraavan 12 kuukauden aikana – on teollisuusmaissa nyt korkeampi kuin kertaakaan tämän noususyklin aikana, Front varoittaa uusimmassa Sijoitusstrategia-katsauksessaan.
Osakkeiden arvostus kaikilla mittareilla korkea
P/E-tunnusluku on noussut vajaaseen 17:ään, kun se vielä vuosina 2012 -14 oli noin 13. Myös kehittyvien markkinoiden P/E on noussut Frontin mukaan selvästi viimeisen kahden vuoden aikana.
Erityisen hintavia osakkeet ovat Yhdysvalloissa.
”Tarkasteltaessa suurimman ja koko maailman osakemarkkinoiden kannalta tärkeimmän, Yhdysvaltojen, arvostuksen historiaa hyvin pitkän ajan kuluessa, P/E tunnusluvun mukaan Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat tällä hetkellä huomattavan korkealla arvostetut.”
Frontin mukaan toteutuneiden tulosten P/E on jopa noin 25. ”Korkea arvostus ilmenee vielä paremmin, kun tarkastellaan suhdanne- ja satunnaistekijöistä puhdistetun, nk. Shillerin P/E:n kehitystä. Ainoastaan ennen teknokuplan puhkeamista 1999 – 2000 ja 1920-luvun lopulla ennen suurta pörssiromahdusta, Shillerin P/E on ollut korkeammalla tasolla.”
Tällä hetkellä Shillerin P/E on jopa ylittänyt 2000-luvun lopun Finanssikriisiä edeltävän tason. ”Parhaalla tahdollakaan ei voi enää sanoa, että arvostuksen näkökulmasta osakkeet olisivat edullisia.”
Korot, säästäminen ja maailmanpolitiikka tuovat riskejä
Myös korkojen ja rahapolitiikan näkökulmasta osakkeet ovat myös paineessa.
”Korkojen nousuvaiheessa osakkeet eivät vielä ole vaarassa, sillä nouseviin korkoihin ja joukkolainojen arvonlaskuun tuskin kukaan halua sijoittaa. Kriittinen hetki osakkeiden ja sijoittajien käyttäytymisen kannalta alkaa silloin, kun pitkien korkojen nousun arvioidaan päättyneen. Tuolloin osakkeista ryhdytään kanavoimaan sijoituksia joukkolainoihin, joiden tuotto-odotus on noussut uudelle aiempaa korkeammalle tasolle”, Front toteaa.
Mikäli Yhdysvaltojen FED toteuttaa odotettua nopeammin koronnostojen sarjan seuraavan vuoden kuluessa ja pitkät korot nousevat noin prosenttiyksikön nykytasoltaan, osakemarkkinat ovat merkittävän myyntipaineen kohteena. Tällöin sijoittajat alkavat allokoida varojaan osakkeista korkosijoituksiin, Front uskoo.
Myös säästämisen tasapainon näkökulmasta osakemarkkinoiden parhaat vuoden ovat takanapäin.
Yksityisen säästämisen vaihtelut ovat selittäneet sijoituspalvelutalon mukaan varsin hyvin viimeisen 25 vuoden aikana Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden kurssisykliä.
”Jo 8 vuotta jatkuneen osakemarkkinoiden vahvan noususyklin keskeinen moottori on ollut yksityisen säästämisen trendinomainen lasku ennätyskorkealta, vuoden 2009, tasoltaan. Viime vuonna yksityinen säästäminen kääntyi jopa aavistuksenomaiseen nousuun (verrattuna vuoteen 2015), mikä näkyi heti siinä, että Yhdysvaltojen osakemarkkinat eivät nousseet juuri lainkaan kevään 2015 ja kesän 2016 välisenä aikana.”
Riskejä syntyy myös maailmanpolitiikasta.
Frontin mukaan poliittinen levottomuus EU:ssa ja Trumpin hallinnon ajautuminen vaikeuksiin niin kauppapolitiikan kuin sisäpolitiikankin osalta alkavat ruokkia kotitalouksien ja yritysten epävarmuutta jo kuluvana vuonna
Perusteet osakemarkkinoiden merkittävälle korjausliikkeelle alkavat olla kaikkien sijoittajien nähtävillä, Front toteaa.